|
Ideakirjasto 2011
Sivu 1V A L I K O I M A
VUODEN 2011
UUTUUDET MODERNIIN
KYLPYHUONEESEEN
M U O T O I L U & T O I M I N N O T
TÄSTÄ SYYSTÄ
VALITSET SVEDBERGSKYLPYHUONEEN
K Ä Y T Ä N N Ö L L I S Y Y S
SVEDBERGSIN KALUSTEET
AINA VALMIIKSI
KASATTUINA
IDEAKIRJA
UUSI STYLE!
SVEDBERGS
täydellinen kylpyhuone Sivu 2LUE TÄMÄ ENNEN KUIN VALITSET KYLPYHUONEEN
KAIKKI PITÄVÄT HYVISTÄ TARINOISTA. Meidän tarinamme on hyvä. Se alkaa vuodesta
1920, kun Holger Svedberg aloitti maitotonkkien valmistuksen pienessä metalliverstaassa
Dalstorpissa, Ruotsissa. Lähes 100 vuotta myöhemmin olemme yksi edelläkävijöistä kylpyhuoneiden
parissa. Svedbergsin valolliset peilikaapit olivat innovaatio tullessaan markkinoille
1960-luvulla. Aivan kuten yhdistämämme pesuallas ja kaapisto loivat kylpyhuonetrendin
1970-luvulla ja laatikolliset allaskaappimme tekivät 2000-luvulla. Nyt kirjoitamme
historiaa vuodelle 2011 ja jatkamme korkealaatuisten toimintojen ja designin tarjoamista
koko Pohjolalle.
MIKSI VALITSET SVEDBERGS-KYLPYHUONEEN? Jos unohdamme mieltymykset ja
makuasiat,
niin haluamme antaa muutaman vinkin ennen kuin investoit ja ihastut kylpyhuoneeseen. On
tärkeää vertailla eri materiaaleja ja tuotteita ennen päätöksen tekoa. Joka yksityiskohdalla
on tarkoituksensa,
ja niiden tulee toimia saumattomasti yhteen kokonaisuudessa. Jos näin ei ole, voivat seuraukset
olla kalliita ja ikäviä. Tämän vuoksi toimitamme koko kylpyhuoneen, jossa design,
toiminnot ja tekniikka muodostavat kokonaisuuden. Pystymme tähän, sillä kehitämme
ja valmistamme lähes kaiken itse Dalstorpissa. Jos laadussa ilmenisi ongelma, emme voi
syyttää alihankkijaa.
LITTEÄT PAKETIT EIVÄT OLE MEIDÄN JUTTUMME. Kalusteemme
toimitetaan valmiiksi kasattuina.
Näin säästät aikaa ja rahaa, huolimatta siitä asennatko itse kalusteet
vai käytätkö ammattilaista. Sähköturvallisuudenkaan vuoksi sinun
ei tarvitse olla huolissasi. Kaikki elektroniikka kalusteissamme on
valmiiksi asennettu ja S-merkitty.
UNOHDIMMEKO JOTAIN? Niin tietenkin, kylpyhuoneemme on
suunniteltu helposti puhdistettavaksi. Tärkeä argumentti kodin
tärkeimpään huoneeseen.
Onnea ja iloisia hetkiä uuteen kylpyhuoneeseesi.
106.
Suihkusarjat tarjoavat
vaihtoehtoja kaikkiin tarpeisiin Sivu 3122.
Laaja valikoima
WC-istuimia
78.
Aito SPA
– sen lupaamme
82.
Hiljaiset hieronta-ammeet
nautinnollisiin hetkiin
130.
Kuka voi kieltäytyä
lämpimästä pyyhkeestä
kylvyn jälkeen?
14.
Uskallatko antautua
Joyn muodoille?
116.
Hana
– piste i:n päälle
54.
Bianca – muotoilua ja
toimintoja harmoniassa
24.
Indigo – minimalismia
ja valinnanvapautta
UUTUUS
KALUSTEET
4. STYLE – LEIKKISÄ, VAHVASTI MUOTOILTU
JA PERSOONALLINEN: Style on vuoden suuri uutuus.
Sillä luot kylpyhuoneen, joka kerää katseita ja kertoo
kuka sinä olet.
14. JOY – YLELLISEN RENTOA ELEGANSSIA:
Pehmeät ja kaarevat muodot yhdistyvät ylellisiin
materiaaleihin. Joy on tyylilkäs valinta.
24. INDIGO – AJATTOMUUTTA JA TYYLIPUHTAUTTA
2000-LUVULTA: Suorine linjoineen ja minimalistisine
muotoineen Indigo on sinulle, joka arvostat selkeitä linjoja.
38. SVEA – VANHANAIKAISTA UUDELLA TAVALLA:
Käsityötä ja maalaisromantiikkaa modernein vaikuttein.
Svea yhdistää romantikot ja visionäärit.
48. CLASSIC – TOIMINNALLINEN DESIGN JA
KLASSISET MUODOT: Classic on turvallinen
kalustesarja, jossa on paljon toimintoja ja runsaasti
säilytysmahdollisuuksia.
54. BIANCA – VAHVA DESIGN. PIENI HINTA.
Bianca on palkittu Elle Decoration Design -palkinnolla.
Vahvasti muotoiltu allastaso, värikkäät etuosat sekä
korkealuokkaiset toiminnot.
64. EASY – COMPACT LIVING TOIMIVAAN
HINTAAN: Easyssä korostuvat fi ksut ratkaisut pieniin
tiloihin. Toimintoja on monia ja design on linjakasta.
70. POSLIINIALTAAT
– muotoja ja mittoja kaikkiin kylpyhuoneisiin
72. PEILIKAAPIT
– runsas valikoima ja kaikkiin valaisimet
SPA
78. SPA - TÄYDELLINEN VALIKOIMA HIERONTAAMMEITA,
HÖYRYSUIHKUJA JA SAUNOJA:
– Nyt saat SPA:n kotiisi, omaan kylpyhuoneeseesi.
Nautintoa keholle ja mielelle.
82. SPA AMMEET
– hiljainen tekniikka jet-suihkuin
92. SPA HÖYRYSUIHKUT
– elämysten maailma
96. SPA SAUNAT
– mahtuu kylpyhuoneeseesi
AMMEET,
SUIHKUT & WC
102. AMMEET
– paljon enemmän kuin pelkkä amme
106. SUIHKUT
– perusmalleista designiin
116. HANAT
– ehkä juuri ratkaiseva yksityiskohta
122. WC
– lattia- tai seinäkiinnitteinen
126. LISÄTARVIKKEET/VALAISIMET
– voi muuttaa kylpyhuoneesi
130. PYYHEKUIVAIMET
– lämmin ja ihana suihkun jälkeen
134. OSTO-OPPAAT
– kaikki tieto, mitä tarvitset
146. HUOLEHDI KYLPYHUONEESTASI
147. TÄYDELLINEN KYLPYHUONE Sivu 4STYLE.
DESIGN,
JOKA
PUHUTTELEE
MISTÄ ALOITTAISIMME? Ehkä kokonaisuudesta: Design, joka eroaa kaikesta muusta
markkinoilla olevasta. Vai kertoisimmeko yksityiskohdista - pyöristetyt kulmat, ilmeikäs
tukijalka tai valkoisen ja tiikin kontrasti?
YKSI ASIA ON KUITENKIN VARMA, STYLE EI JÄTÄ KETÄÄN KYLMÄKSI. Toisten mielestä
sen muotoilu on ottanut parhaat palat kultaisen 60-luvun designista. Toisille taas se esittelee
tulevaisuuden tyyliä. Ehkä molempia. Sen saat itse päättää. Varmuudella voimme kuitenkin
sanoa, että Style inspiroi luomaan oman, persoonallisen kylpyhuoneen, jolla on vahva identiteetti.
Kylpyhuoneen, jossa vietät mieluusti aikaa. Style toimitetaan valmiiksi koottuna.
KATSO LISÄÄ STYLE-SARJAN KYLPYHUONEKUVIA - WWW.SVEDBERGS.FI Sivu 6STYLE 120 VALKOINEN Style Alaosa 120 valkoinen 1 334,- Tukijalka kromi 176,- Dr Jekyll
pesuallashana kromi 391,- Yläosa Peili 90 pyöreä 418,- / kpl Style korkea kaappi 155x40 valkoinen
618,- / kpl Style seinähylly valkoinen 86,- /2 kpl Nova valaisin 127,- Oval 170 valumarmoriamme
sis. tornihanan (ks. sivu 88).
7 Sivu 78
STYLE 60 TIIKKI Style Alaosa 60 tiikki 838,- Magic pesuallashana kromi 488,- Style yläosa
peilikaappi 50 484,- Style korkea kaappi 155x40 tiikki 618,- Serena valumarmoriamme sis.
mustat peitejalat , Belmondo hana, ammeen reunaan asennettava, kromi (ks. sivu 90). Sivu 910
STYLE 90 HARMAA PETSI Style Alaosa 90 harmaa petsi 1 114,- Dr Jekyll pesuallashana
kromi 391,- Style yläosa kehystetty peili 80 473,- Style seinähylly valkoinen 86,- /2 kpl
Ellipse 180 valumarmoriamme , Only One, ammeen reunaan asennettava hana. (ks. sivu 87). Sivu 10MUUNNELMAT
1.
VÄRIT JA
MUOTO
Style on helppo sovittaa kylpyhuoneeseen - ja omiin
mieltymyksiin. Kalusteiden runko on aina valkoinen ja
etuosat valitset vaihtoehdoista valkoinen, harmaa petsi tai
tiikki. Tämän lisäksi kalusteita on eri leveyksinä ja lisää säilytystilaa
saat korkeasta kaapista sekä seinäkaapista. Kaikki
toimitetaan valmiiksi koottuina.
Paljon vaihtoehtoja. Style on saatavana mitoissa 60, 90 ja 120 (korkeat kaapit ovat 40 cm leveitä). Sen lisäksi voit valita suosikkisi kolmesta
eri väristä. Korkeat kaapit ja seinäkaapit saat joko vasen- tai oikeakätisillä ovilla. Lisää tietoa osto-oppaassa sekä osoitteessa www.svedbergs.fi
ALLASTASO
Valumarmori, itsestään selvä valinta
Se on tyylikäs, se on helposti puhdistettava,
se on kestävä. Style-sarjan
altaat valmistetaan valumarmorista.
TUKIJALKA SEINÄHYLLY
Tuki, jolla on luonnetta
Style on seinäkiinnitteinen.
Jos olet epävarma seinän
kantavuudesta, voit täydentää
kalusteen ilmeikkäällä
tukijalalla (kromi).
Lisää säilytystilaa
Seinähyllyssä on pyöristetyt
kulmat ja se on
käsitelty kosteisiin tiloihin
soveltuvaksi.
VÄRIT
1. 2. 3.
1. Valkoinen 2. Harmaa petsi 3. Tiikki
11 Sivu 1112
YKSITYISKOHDAT
Style ei ole pelkästään ilo silmälle. Kalustesarja on myös käytännöllinen
ja helppokäyttöinen. Fiksuilla yksityiskohdilla on suuri merkitys - ne
erottavat jyvät akanoista.
1. Tavarat pysyvät omilla paikoillaan lokeroihin jaettujen laatikoiden
ansiosta. Laatikoiden jakajat ovat lasia. Ylälaatikko pienemmille
tavaroille ja alalaatikko isommille.
2. Allastaso valumarmoria. Kaikki alaosat toimitetaan myös valmiiksi
koottuina ja sisältävät vesilukon.
3. Sisäänrakennettu ja energiatehokas LED-valaistus yläosissa.
4. Miellyttävä hiljaisuus. Pehmeästi sulkeutuvat, vaimennetut saranat
niin korkeissa kaapeissa kuin seinäkaapeissakin (myös alaosien
laatikoissa).
5. Alaosan alalaatikkoon voit valita 230 V pistorasian (lisävaruste).
6. Integroidut vetimet täydentävät Stylen pyöristettyä muotoilua.
3.
1. 2.
4.
5.
6. Sivu 121.
3.
2.
4. 5.
6. 7.
8.
9.
TYYLIIN
SOPIVAT
VALINNAT
Style perustuu vahvaan designkonseptiin, joka sopii
hyvin yhteen useiden muiden valikoimamme
tuotteiden kanssa. Tässä näet meidän suosikkimme!
1. CUBE suihkut
2. THETA suihkukokonaisuus
3. ZANTO pyyhekuivain
4. DR JEKYLL pesuallashana
5. 9082 WC-istuin
6. NOVA riippuvalaisin
7. JUMP pesuallashana
8. ENTRÉ suihkut
9. OVAL kylpyamme
10. ELLIPSE kylpyamme
Lisää vaihtoehtoja: Kylpyammeet s. 82 ja 102 WC-istuimet s. 122 Pyyhekuivaimet s. 130 Suihkut s. 92 ja 106 Hanat s. 116 Valaisimet s. 126
10.
13 Sivu 1718
JOY 105 MUSTA Joy alaosa 105 musta, valumarmoriallas oikealla 2 722,- Love Me pesuallashana
kromi 509,- Joy yläosa Top-Mirror 105 972,- Joy korkea kaappi 153x35 musta, ovi, laatikko
1 151,- / kpl Joy matala pöytätaso 70 musta, laatikko, valkoinen valumarmoritaso 829,- / kpl Dialog
valaisin 256,- Cube Labyrinttisuihku 90x140/160, puupaneeli musta 1 193,- R180 valumarmoriamme
, Love Me hana, ammeen reunaan asennettava (ks. sivu 84). Sivu 1920
JOY 70 PÄHKINÄ Joy Alaosa 70 pähkinä sis. valkoinen valumarmoriallastaso, laatikot ja vesilukko.
1 572,- Laura pesuallashana kromi 289,- Joy yläosa Top-Mirror 70 841,- Joy matala pöytätaso 70
pähkinä, laatikko, valkoinen valumarmoritaso 688,- WC 9028 sis. mustan muovikannen 454,-
Quadra pyyheripustin 24,- /pari Sivu 20VÄRIT JA MUOTO
Jännittäviä muunnelmia samasta teemasta. Joylla on vahva luonne, mutta
se ei tarkoita, että valintamahdollisuuksissa olisi säästelty. Kuten näet, sarjassa
on paljon erilaisia muunnelmia, muotoja ja värejä. Valitse huolella ja luo oma
Joy-kylpyhuoneesi. Joy toimitetaan valmiiksi koottuna.
MUUNNELMAT
Muutamia esimerkkejä lisämausteeksi. Joyn koot ovat 70, 105 ja 140. Tässä näet erilaisia kalustesarjan yhdistelmiä ja vaihtoehtoja. Huomaa
myös Joyn pöytätasot – ne tarjoavat lisää lasku- ja säilytystilaa. Katso lisää vaihtoehtoja osto-oppaasta ja osoitteesta www.svedbergs.fi
VALUMARMORISET ALLASTASOT JA PÖYTÄTASOT
1. 2. 3.
Allastaso, joka on yhtä kalusteen kanssa. Valumarmori on sekä kaunis, käytännöllinen että
erittäin monimuotoinen. Tässä näet siitä kolme esimerkkiä. Väri vaihtelee – toiminnot ovat samat.
1. Valkoinen 2. Valkoinen matta 3. Musta
GRANIITTI TASOT
1. 2.
Luonnonmateriaali. Graniittitasot korostavat
Joyn vakaata ilmettä. Kauniisti pintakäsitelty
luja ja kestävä materiaali.
1. Opaalinmusta 2. Meleerattu harmaa
VÄRIT
1. Valkoinen 2. Musta 3. Pähkinä
POSLIINIALTAAT
1. 2. 3.
1. 2.
Päälle asennetut pesualtaat. Valkoinen posliini voi toimia sekä
jännittävänä kontrastina että sulautua rauhallisesti pöytätasoon.
1. Corall-allas 2. Oas-allas
21 Sivu 2122
YKSITYISKOHDAT
Joy on sarja, jossa muoto on etusijalla – toimivuudesta tinkimättä.
Nykyaikaisella valmistustaidolla ja huolellisella käsityöllä olemme
yhdistäneet kaarevat linjat, puuviilun sekä käytännölliset säilytystilat.
Lisäksi toimitamme kalusteen valmiiksi koottuna. Kätevää ja
aikaa säästävää. Enjoy!
1. Jokaiselle tarvikkeelle on oma paikkansa. Pienemmille
ylälaatikossa. Suuremmille alalaatikossa, jossa on myös
pistorasia (lisävaruste).
2. Integroidut vetimet, sillä emme halua rikkoa Joyn aaltomaisen
pehmeitä muotoja.
3. Graniittiset pöytätasot. Vaihtoehtoina opaalinmusta tai
meleerattu harmaa.
4. Pohjaventtiilin peittävä ”kiekko” on integroitu osa
altaan muotoilua.
5. Vahvista tunnelmaa lisävalaisimella, esimerkiksi Novalla
(kuvassa). Lue lisää sivulta 127.
6. Joyn omaperäinen ilme on mallisuojattua Svedbergs-designia.
2. 3. 4.
5.
1.
6. Sivu 222. 3.
6.
1.
4.
TYYLIIN
SOPIVAT
VALINNAT
Joy erottuu massasta, niin se vain on. Sarjaan voidaan
kuitenkin yhdistää monia erilaisia tuotteita muusta
mallistostamme. Tässä muutamia esimerkkejä.
1. ROUND 160 kylpyamme
2. LOVE ME pesuallashana
3. NOVA riippuvalaisin
4. ZAGA pyyhekuivain
5. ENTRÉ suihkut
6. S-BOX höyrysuihkut
7. ELLIPSE 180 kylpyamme
Lisää vaihtoehtoja: Kylpyammeet s. 82 ja 102 Pyyhekuivaimet s. 130 Hanat s. 116 Valaisimet s. 126 Suihkut s. 92 ja 106.
5.
7.
23 Sivu 24INDIGO.
MINIMALISMIA
JA VALINNAN-
VAPAUTTA
YLEENSÄ VÄLTÄMME ILMAISUJA kuten ”ajaton” – mutta Indigon tapauksessa se on täysin paikallaan.
Pelkistettyine linjoineen ja tyylipuhtaine muotoineen Indigo on kalustesarja, joka ottaa oman näkyvän
tilansa kylpyhuoneestasi. Tinkimättömyyttä korostavan skandinaavisen muotoilun tyylikäs edustaja ja
itsestään selvä valinta designia rakastavalle. Sinulle, joka etsit aikaa kestävää tyyliä ja laatua – ja kauniimpaa
arkipäivää.
INDIGOSSA ON PALJON ERI VAIHTOEHTOJA, NIIN MALLEJA KUIN SÄVYJÄKIN. Voit kuitenkin
olla varma siitä, että tulos on aina tyylipuhdas. Indigo perustuu vahvaan designiin, joka suojaa sinua
tyylittömiltä harha-askelilta. Voit valita vapaasti. Lisäksi Indigo on kalustesarja, joka on täynnä toimintoja.
Suuret posliiniset pesualtaat, aito puuviilu, runsaat säilytysmahdollisuudet ja perforoitu levy laatikoiden
sisällä. Kaapeissa ja peileissä on sisäänrakennettu valaistus, josta riittää valoa niin suuriin kuin pieniinkin
tarpeisiin. Indigo toimitetaan valmiiksi koottuna.
KATSO LISÄÄ INDIGO-SARJAN KYLPYHUONEKUVIA - WWW.SVEDBERGS.FI
25 Sivu 2526
INDIGO 140 VALKOINEN Indigo alaosa 140 valkoinen, posliininen Laine-allastaso 2 336,-
Suora kaarivedin kromi 21,- /kpl Jump pesuallashana kromi 534,- /kpl Indigo yläosa 140
Top-Line valkoinen, loisteputkivalaistus 1 351,- Indigo korkea kaappi 170x40 valkoinen 546,-
Suora kaarivedin kromi 21,- /kpl Sivu 28INDIGO 140 TAMMI Indigo alaosa 140 tammi, meleerattu harmaa pöytätaso graniitti, Zeroposliiniallas
vasemmalla 2 121,- Profi ilivedin mattakromi 35,- /kpl Love Me pesuallashana
kromi 509,- Indigo yläosa 70, peili, jossa halogeenivalot 321,- Indigo korkea kaappi 170x40
tammi, huurrelasiovi 601,- /kpl Profi ilivedin mattakromi 35,- /kpl Indigo pöytätaso 70 tammi,
meleerattu harmaa pöytätaso graniitti 814,- Seinähylly tammi 59,- /kpl R158 valumarmoriamme
Love Me hana, ammeen reunaan asennettava (ks. sivu 85).
29 Sivu 3334
INDIGO 60 VALKOINEN Indigo alaosa 60 valkoinen, posliininen Laine-allastaso 813,- Indigo
Kaarivedin kromi 14,- /kpl Mr Hyde pesuallashana kromi 391,- Yläosa Top-Line 60 valkoinen,
Loisteputkivalaisin 565,- Bas pyyheripustin valkoinen 46,- Entré puolipyöreä Suihkukulma
90x90 cm. Kiiltävä alumiini, kirkas lasi 853,- Pyyhekuivain Zaga kromi 108x1200 mm 342,- Sivu 34VÄRIT JA
MUOTO
Indigossa on runsaasti vaihtoehtoja. Ne kaikki perustuvat
samaan vahvaan designiin, joka pitää koko sarjan yhtenäisenä.
Sarjasta yhdistelet helposti omannäköisesi Indigo-kylpyhuoneen.
Valinta on sinun. Älä anna vaihtoehtojen runsauden hämätä,
vaan luota omaan makuusi – ja ennen kaikkea nauti tilanteesta!
Tasot ovat graniittia ja pesualtaan niihin valitset viereisistä
vaihtoehdoista. Indigoa on saatavana neljänä eri värinä/pintana;
valkoinen, tammi, vaalea saarni ja harmaa petsi.
1. 2.
MUUNNELMAT
Valinnanmahdollisuudet – yksi Indigon monista vahvuuksista. Indigo on saatavana leveyksinä 40 – 140 cm ja se toimitetaan valmiiksi koottuna. Lisäksi voit valita joko
yksi- tai kaksialtaisen allastason, piilotetun tai näkyvän valaistuksen, suuret tai pienet, korkeat tai matalat kalusteet... luettelo on pitkä. Katso lisää vaihtoehtoja osto-oppaasta
ja osoitteesta www.svedbergs.fi
GRANIITTITASOT OVIEN JA LAATIKOIDEN ETUOSIEN VAIHTOEHDOT
1. Opaalinmusta 2. Meleerattu harmaa
VETIMET
1. 2. 3.
1. Profi ilivedin mattakromi tai valkoinen 2. Suora Kaarivedin kromi 3. Kaarivedin mattakromi tai kromi
1. 2. 3. 4. 5.
1. Kiiltävä valkoinen 2. Tammi 3. Vaalea saarni 4. Harmaa petsi 5. Huurrelasi alumiiniprofi ilein (nuppi uritettua alumiinia)
35 Sivu 3536
PESUALTAAT TASON PÄÄLLE
1. 2. 3. 4.
1. Posliininen Zero-allas 2. Posliininen Oas-allas 3. Posliininen Corall-allas 4. Posliininen Ellipse-allas
YKSITYISKOHDAT
1.
4.
2.
7.
3.
5. 6.
Runsaasti toimintoja. Indigon ulkomitat voivat olla pienet,
mutta sisällä kaikki on toisin. Siellä on tarjolla runsaasti älykkäitä
ratkaisuja ja hienouksia!
1. Tee pesulogistiikasta yksinkertaisempaa. Varusta korkea
kaappisi käytännöllisellä pyykkikorilla (lisävaruste).
2. Graniittitasot ovat luonnostaan kestäviä ja kauniita.
Saatavana opaalinmustana ja meleerattuna harmaana.
3. Korkeat kaapit voidaan varustaa 230V pistorasialla hiustenkuivainta,
sähköhammasharjaa yms. varten. (Pistorasian saa
vikavirtakytkimellä tai ilman.) Sama mahdollisuus on tarjolla
myös laatikoihimme.
4. Älykästä säilytystilaa laatikoissa, lokerot pitävät tavarat
omilla paikoillaan.
5. Kaikissa ovissa on tukevat, vaimentimilla varustetut saranat,
joiden ansiosta ovet sulkeutuvat hitaasti ja pehmeästi.
6. Jos et ole varma seinän kantavuudesta, voit valita kalusteeseen
tukijalat lisävarusteena. Anodisoitua alumiinia.
7. Indigon käytännölliset laatikot voi vetää täysin auki, jolloin
sisältö on helposti saatavilla. Liukukiskot ja pehmeä vaimennus
varmistavat äänettömän sulkeutumisen. Sivu 362. 3.
4.
5.
8. 9.
10.
11.
1.
TYYLIIN
SOPIVAT
VALINNAT
Valikoimassamme on paljon osia, joilla Indigoa voi
muunnella. Annamme tässä muutamia vinkkejä, jotka
kaikki taatusti sopivat Indigoon.
1. R180 kylpyamme
2. 9038 WC-istuin
3. QUADRA pyyhekuivain
4. ENTRÉ suihkut
5. JUMP pesuallashana
6. DIALOG Valaisin
7. LOVE ME pesuallashana
8. BAS lisätarvikkeet
9. R158 kylpyamme
10. SUORA MALLI kylpyhuonesauna
11. CUBE suihkukulma
12. S-BOX höyrysuihkut
Lisää vaihtoehtoja: Kylpyammeet s. 82 ja 102 WC-istuimet s. 122 Pyyhekuivaimet s. 130 Suihkut s. 92 ja 106 Hanat s. 116 Valaisimet s. 126 Lisätarvikkeet s. 126 Saunat s. 96.
6.
7.
12.
37 Sivu 3738
SVEA.
KLASSIKKO
MUUTTAA
MODERNIIN
KYLPY-
HUONEESEEN
PELKISTETTYINE LINJOINEEN JA LUONNONLÄHEISINE VÄRISKAALOINEEN Svea vie ajatukset idyllisen
maaseudun maisemiin ja nurkan takana laiduntaviin kotieläimiin. Olemme luoneet sarjan vanhoja käsityöperinteitä
kunnioittaen, mutta rikkoneet rauhalliset sävyt energisellä vihreällä. Tuloksena on klassinen kalustesarja moderneissa
kuoseissa. Romantikoille ja visionääreille. Ehdotonta ja tyylipuhdasta, mutta samalla viihtyisää ja huolehtivaa.
ÄLYKKÄITÄ RATKAISUJA JA VALINNANMAHDOLLISUUKSIA. Svea-sarjan kalusteet toimivat tietenkin erinomaisesti
yhdessä. Mutta ilmeikäs Svea toimii täydellisesti myös yksin. Uskalla kokeilla! Kaikkien kalusteiden ja lisätarvikkeiden
perusmateriaalina on puu, joka luonnollisesti on käsitelty perusteellisesti kosteatiloihin sopivaksi – moneen kertaan.
Kaappien taustalevyjen värin voit valita itse. Tämä mahdollisuus on vain Svea-sarjassa. Laatikoissa on älykkäät
säilytyslokerot, joissa tavarat on helppo pitää järjestyksessä. Toimitamme Svean valmiiksi koottuna.
KATSO LISÄÄ SVEA-SARJAN KYLPYHUONEKUVIA - WWW.SVEDBERGS.FI Sivu 3940
SVEA 70 LIITU JA KLOROFYLLI Svea alaosa 70 liitu, laatikko, pöytätaso kvartsinharmaa graniitti,
posliiniallas Ellipse 1 165,- Belmondo pesuallashana kromi 499,- Svea yläosa 70 liitu, kaksi
lasiovea, taustalevy klorofylli 661,- Svea korkea kaappi 70x155 liitu, laatikko, taustalevy klorofylli
1 443,- Svea hylly 5-osainen liitu 188,- Svea peili liitu 242,- Svea tikapuut valkoinen 268,-
S-Box De Lux, 110x90, vasen, kaikki seinät kirkasta lasia (ks. sivu 94). Sivu 4142
SVEA 70 NOKI JA KLOROFYLLI Svea alaosa 70 noki, kaksi laatikkoa, pöytätaso kvartsinharmaa
graniitti, posliiniallas Ellipse 1 452,- Belmondo pesuallashana kromi 499,- Svea yläosa 70 noki,
loisteputkivalaisin ylhäällä ja alhaalla, 230 V pistorasia, kaksi peiliovea, taustalevy klorofylli
918,- Svea korkea kaappi 70x180-197 noki, kaksi laatikkoa, taustalevy klorofylli 1 619,-
Svea hylly 5-osainen noki 188,- Svea tikapuut noki 268,- Oval 158 valumarmoriamme sis.
hyllyn , Belmondo hana, ammeen reunaan asennettava, kromi (ks. sivu 89). Sivu 44SVEA 70 LIITU JA NOKI Svea alaosa 70 liitu, kaksi laatikkoa, pöytätaso opaalinmusta graniitti,
posliiniallas Ellipse 1 452,- Belmondo pesuallashana kromi 499,- Svea korkea kaappi 70x180-197
liitu, kaksi laatikkoa, taustalevy noki 1 619,- Svea tikapuut noki 268,- Svea pyyheripustin noki,
5 koukkua 47,-
45 Sivu 4546
VÄRIT JA
MUOTO
Suuria muutoksia pienillä konsteilla. Svean värejä on neljä: klorofylli
(vain taustalevy), liitu, noki ja tuhka. Mutta ero ei ole vain väreissä. Myös
design vaihtelee klassisen pulleasta pidättyvän niukkaan. Raikkaasti
sekoittamalla teet kylpyhuoneestasi itsesi näköisen! Pienillä muutoksilla voit
jättää kädenjälkesi koko kalusteen luonteeseen. Jos pysyttelet Svea-sarjassa,
voit olla varma, että tuloksesta tulee onnistunut. Svean leveys on 70 cm ja
se toimitetaan valmiiksi koottuna.
Vaihtele oman mielesi mukaan. Svea-sarjaan mahtuu paljon ilmeitä ja muotoja. Tässä näet ala- ja yläosat
sekä korkeat kaapit. Älä jämähdä kuviin. Voit yhdistellä periaatteessa aivan vapaasti. Katso lisää vaihtoehtoja
osto-oppaasta ja osoitteesta www.svedbergs.fi
YKSITYISKOHDAT
1. 2. 3.
4. 5. 6.
Svea on enemmän kuin kaunista pintaa. Harkitut yksityiskohdat ja älykkäät
ratkaisut ovat ominaista koko sarjalle.
1-2. Posliiniallas Valitse upotettu allas tai tason päälle asennettava
Ellipse-allas. Hana valitaan erikseen valikoimastamme.
3. Pyyhetangot ovat vakiona kaikissa Svean alaosissa.
4-5. Graniittitasot Valitse opaalinmusta tai kvartsinharmaa.
6. Puiset säilytyslokerot laatikoiden sisällä luovat järjestystä.
Pohjassa on pehmeä huopamateriaali, joka vähentää kolinaa.
VÄRIT
1. Tuhka
2. Noki
3. Klorofylli
4. Liitu
1.
2.
3.
4.
MUUNNELMAT
LISÄTARVIKKEET
1.
2.
3. 4. 5.
Kalusteiden tavoin myös Svean lisätarvikkeiden
laatu ja yksityiskohdat ovat korkeaa tasoa.
1. Pyyhenaulakossa on viisi koukkua.
2. WC-paperitelineen väri on noki.
3. Kolme- tai viisilokeroinen hylly. Voidaan asentaa kätevästi
myös vaakasuoraan (ks. kuva sivulla 128).
4. Saranoidun peilin voi kääntää haluttuun asentoon.
5. Tikkaat Käytännöllinen pyyhenaulakko ja säilytystila.
Asennetaan seinälle. Sivu 461.
3.
9.
2.
TYYLIIN
SOPIVAT
VALINNAT
Tähän olemme valinneet muutamia tuotteita, jotka sopivat
hyvin Svea-sarjaan. Mutta toki saatavana on myös muita
yhteensopivia vaihtoehtoja. Ne tiedät itse parhaiten!
1. SUIHKUKOKONAISUUS
2. ENTRÉ suihkut
3. ZAGA pyyhekuivain
4. CANOVA kylpyammehana
5. BELMONDO hana
6. CANOVA pesuallashana
7. NOVA riippuvalaisin
8. 9028 WC-istuin
9. OVAL kylpyamme
10. SERENA kylpyamme
4. 5.
6. 7.
8.
Lisää vaihtoehtoja: Kylpyammeet s. 82 ja 102 WC-istuimet s. 122 Pyyhekuivaimet s. 130 Suihkut s. 92 ja 106 Hanat s. 116 Valaisimet s. 126
10.
47 Sivu 4748
CLASSIC.
TUTTU JA
TOIMIVA
ARKIPÄIVÄN
SANKARI
CLASSICISTA ON HELPPO PITÄÄ. Turvallinen vaihtoehto, joka valloittaa monipuolisuudellaan.
Classic täyttää kaikki arkipäivän vaatimukset, mutta lisää tunnelmaa luot muutamalla kynttilällä,
valloittavalla tuoksulla tai ehkäpä hankkimalla uuden, hierovan ammeen? Kalustesarja luo rauhallisen
ja viihtyisän ilmapiirin, jota on helppo arvostaa. Nimi kertoo oikeastaan kaiken, tämä on klassikko –
tänään ja huomenna.
CLASSIC ON KESTÄVÄ ARKIPÄIVÄN SANKARI täynnä toimintoja ja säilytysmahdollisuuksia.
Yläosissa on integroitu valaistus, joka luo tunnelmaa ja valaisee tehokkaasti. Vaimennetut laatikot
ja ovet pitävät äänitason miellyttävällä (ja yöunia häiritsemättömällä) tasolla. Classic on saatavana
leveyksissä 65 ja 90 cm ja väreissä valkoinen ja tammi. Lisäksi se toimitetaan valmiiksi koottuna.
KATSO LISÄÄ CLASSIC-SARJAN KYLPYHUONEKUVIA - WWW.SVEDBERGS.FI Sivu 4950
CLASSIC 90 TAMMI Classic alaosa 90 tammi Sileä, posliiniallas. 992,- Vetimet nro 3 kromi
21,- / kpl Love Me pesuallashana kromi 509,- Yläosa Top-Line 90 tammi, loisteputkivalaisin
ylhäällä ja alhaalla, kaksi peiliovea 793,- Korkeakaappi 170x40 tammi 546,- Vetimet nro 3
kromi 10,- / kpl Seinähylly tammi 59,- / kpl R158 valumarmoriamme , Love Me hana, ammeen
reunaan asennettava (ks. sivu 85). Sivu 50VÄRIT JA
MUOTO
Selkeä ja konstailematon muotokieli toimii koko Classic-sarjan punaisena
lankana. Sarja tarjoaa valikoiman erilaisia muunnelmia ja älykkäitä toimintoja.
Etuosia on kaksi erilaista mallia ja niillä on oma charminsa – vaikka ne
lähtökohdiltaan ovatkin samanlaisia. Kuten kuvista huomaat, on suuri ero,
valitsetko Classicin väriksi tammen vai valkoisen. Mutta tämä ei ole mikään
ongelma. Ne jotka pitävät Classicista, tietävät mitä haluavat!
MUUNNELMAT
Classic on monessa suhteessa kylpyhuoneen perikuva. Kromatut vetimet ja hanat. Allastaso posliinia... yksinkertaisesti klassista!
Classic on saatavana 65 ja 90 cm leveyksissä ja valinnanmahdollisuuksia on runsaasti - jo etuosia on neljä eri vaihtoehtoa. Kalustesarja toimitetaan
valmiiksi koottuna. Katso lisää vaihtoehtoja osto-oppaasta ja osoitteesta www.svedbergs.fi
VÄRIT
1. 2.
3. 4.
1. Valkoinen Sileä 2. Valkoinen Kehys 3. Tammi Sileä 4. Tammi Kehys
1. 2.
3.
1. Kromi tai mattakromi
2. Kaarivedin mattakromi tai kromi
3. Suora Kaarivedin kromi tai valkoinen
51 Sivu 5152
YKSITYISKOHDAT
Ero on yksityiskohdissa. Classicissa keskeistä on toimivuus. Alla on esimerkkejä
kalustesarjan tarjoamista älykkäistä ratkaisuista ja yksityiskohdista.
1. Laatikoiden sisältö on helposti nähtävissä ja jaoteltu fi ksusti pienempiin lokeroihin,
jotka pitävät tavarat oikeilla paikoillaan.
2. Kaikkien laatikoiden liukukiskoissa on äänetön ja pehmeä vaimennus.
3. Tukijalat. Jos et ole varma seinän kantavuudesta, hanki lisävarusteena saatavat
tukijalat. Anodisoitua alumiinia.
4. Korkeat kaapit voidaan varustaa 230 V:n pistorasialla hiustenkuivainta,
sähköhammasharjoja jne. varten (saatavana myös vikavirtakytkimellä, lue lisää
kosteiden tilojen sähköturvallisuudesta sivulta 146).
5. Täydennä säilytyslaatikkoa 230 V:n pistorasialla (lisävaruste).
6. Lisävarusteena Classic korkeisiin kaappeihin on saatavana pyykkikori, joka
sijoitetaan kaapin alaosaan. Yksinkertaista ja käytännöllistä.
7. Vaimennettujen saranoiden ansiosta ovet sulkeutuvat hitaasti ja äänettömästi.
2. 3. 4.
5.
6. 7.
1. Sivu 524.
TYYLIIN
SOPIVAT
VALINNAT
Tukevarakenteinen ja luotettavuutta henkivä Classic on
kalustesarja, joka tekee oikeutta nimelleen. Olemme keränneet
tähän tuotteita, jotka istuvat hyvin sarjaan tai täydentävät sitä.
1. KULMA 138 kylpyhuonesauna
2. BELMONDO pesuallashana
3. LAURA pesuallashana
4. TINO pyyhekuivain
5. BAS lisätarvikkeet
6. OVAL 170 kylpyamme
7. R158 kylpyamme
8. WC-MODUULI
9. CUBE jakoseinä
10. S-BOX höyrysuihkut
11. ENTRÉ suihkut
1. 2.
5. 6.
7.
8. 9.
10.
11.
Lisää vaihtoehtoja: Saunat s. 96 Kylpyammeet s. 82 ja 102 Pyyhekuivaimet s. 130 Lisätarvikkeet s. 126 Hanat s. 116 Suihkut s. 92 ja 106 WC-istuimet s. 122.
3.
53 Sivu 5354
BIANCA.
VAHVA DESIGN.
PIENI HINTA.
KAIKKIIN KYLPY-
HUONEISIIN.
VAHVASTI MUOTOILTU ALLASTASO, värikkäät etuosat sekä runsaasti nokkelia säilytysratkaisuja.
Bianca tarjoaa palkittua muotoilua huomattavasti edullisempaan hintaan. Bianca osoittaa myös, että
vahva design kuuluu kaikkiin kylpyhuoneisiin - pieniin ja suuriin. Biancan runko on aina valkoinen
ja sen jatkeeksi valitset etuosat vaihtoehdoista tyylikäs valkoinen, hienostunut harmaa tai lämmin
punainen (korkean kaapin saa myös huurrelasi- tai peiliovella).
FIKSUT TOIMINNOT ovat yksi Biancan ominaispiirteistä. Esimerkiksi pesualtaan viemäröinti on
sijoitettu aivan altaan takaosaan, hanan viereen, joten allaskaapin koko syvyys voidaan hyödyntää
säilytykseen. Tämä vapauttaa paljon lisätilaa, vaikka alaosan syvyys onkin vain 30 cm. Korkea
kaappi aukeaa painalluksella (push open) vetimien asemesta ja kaikki laatikot ovat vaimennettuja,
hitaasti sulkeutuvia. Bianca toimitetaan aina valmiiksi kasattuna ja mittavaihtoehdot ovat 60, 90 ja
120 cm (korkeat kaapit ovat 30 cm leveitä ja niitä on eri korkeuksia ja syvyyksiä.
KATSO LISÄÄ BIANCA-SARJAN KYLPYHUONEKUVIA - WWW.SVEDBERGS.FI Sivu 56BIANCA 60 VALKOINEN Bianca Alaosa 60 valkoinen, integroitu vedin 494,- New Way
pesuallashana kromi sis. vipupohjaventtiilin 173,- Yläosa Peili 90 pyöreä 418,- Bianca korkea
kaappi 170x30 valkoinen 364,- /kpl Bianca korkea kaappi 170x30 peiliovi 410,- Pyyhekuivain
Zaga kromi 108x1200 mm 342,- WC 9082 sis. kovan kannen 391,- Eclipse valaisin 102,- /kpl
S-Box 110x90, vasen . (ks. sivu 94).
57 Sivu 58BIANCA 120 PUNAINEN Bianca Alaosa 120 allas keskellä, punainen, integroidut vetimet
999,- Dr Jekyll pesuallashana kromi 391,- Yläosa Peili 90 pyöreä 418,- Bianca korkea kaappi
122x30 punainen 287,- Bianca korkea kaappi 170x30 punainen 364,- /kpl
Pyyhekuivain Zaga kromi 108x1200 mm 342,-
59 Sivu 5960
BIANCA 90 HARMAA Bianca Alaosa 90 allas keskellä, harmaa 728,- Kaarivedin
valkoinen 43,- Laura pesuallashana kromi 289,- Yläosa 90 Peili 319,- Seinähylly valkoinen
59,- /kpl Entré puolipyöreä Suihkukulma 70x90 cm. Hopeaprofi ilit, savulasi 853,- Sivu 60VÄRIT JA
MUOTO
Bianca on kalustesarja, jonka design erottuu massasta. Rungot ovat aina
valkoiset, ja päätät itse ovien ja etuosien värin (valkoinen, harmaa tai punainen).
Korkeaan kaappiin on saatavilla myös huurrelasi- tai peiliovi. Alaosissa on neljä
erilaista vedinvaihtoehtoa sekä integroitu vedin.
1. 2. 3. 4. 5. 6.
1.
2.
MUUNNELMAT
Bianca tarjoaa paljon jännittäviä valinnanmahdollisuuksia. Älä siis tuijota sokeasti yläpuolella olevia esimerkkejä.
Saatavana on nimittäin paljon muitakin muunnelmia. Katso lisää vaihtoehtoja osto-oppaasta ja osoitteesta www.svedbergs.fi .
ETUOSAT
1. Valkoinen 2. Valkoinen / integroitu vedin 3. Punainen 4. Punainen / integroitu vedin 5. Harmaa 6. Harmaa / integroitu vedin
VETIMET ETUOSIIN 1, 3 JA 5
1. Profi ilivedin mattakromi tai valkoinen 2. Kaarivedin kromi tai valkoinen
61 Sivu 6162
YKSITYISKOHDAT
Bianca säästää tilaa. Jos tilaa on niukasti, on hyödynnettävä se, mitä on
– kunnolla! Tässä näet muutamia Biancan hienouksista, joilla se onnistuu.
1. Ylä- ja alareunaan sisäänrakennettu valaisin luo tunnelmaa ja valaisee
pesualtaan ja hanan.
2. Peilikaapin sisävalaistus toimii hyvänä meikkivalona.
3. Kalustesarjan kaikkien ovien saranoissa on vaimentimet, jotka saavat ovet
sulkeutumaan pehmeästi.
4. Alaosissa on posliiniallas ja laatikot on jaettu käytännöllisiin lokeroihin.
Viemärin fi ksu sijainti aivan altaan takaosassa mahdollistaa allaskaapin koko
syvyyden hyödyntämisen säilytykseen.
5. Yksi etulevy - kaksi laatikkoa. Ulosvedettävän etulevyn takana on toinenkin
laatikko, joka on jaettu lokeroihin.
6. 230V pistorasian saa lisävarusteena alaosan alempaan laatikkoon.
7. Biancan korkeat kaapit avataan kevyesti painamalla – push open.
8. Pyykkikori on toinen käytännöllinen lisävaruste, joka on saatavilla 35 cm
syviin korkeisiin kaappeihin.
9. Lisävarusteena korkeisiin kaappeihin on myös pistorasia 2-3 pistokkeella (230V).
1. 2. 3.
4.
7. 9.
5.
6.
8. Sivu 626.
10.
1.
3.
7.
2.
4.
TYYLIIN
SOPIVAT
VALINNAT
Tähän olemme koonneet joitakin tuotteita, joiden tiedämme
sopivan hyvin Biancaan ja jotka eivät vie paljon tilaa. Näiden
vinkkien avulla luot varmasti onnistuneen kokonaisuuden.
1. FASETT suihkukaappi
2. FASETT suihkukulma
3. C190 kylpyamme
4. KIO pyyhekuivain
5. C160 kylpyamme
6. NEW WAY pesuallashana
7. EASY lisätarvikkeet
8. NAVONA pesuallashana
9. PEILIKAAPIT
10. 9028 WC-istuin
11. EMALIAMME
12. JAKOSEINÄ
8.
11. 12.
Lisää vaihtoehtoja: Suihkut s. 92 ja 106 Kylpyammeet s. 82 ja 102 Pyyhekuivaimet s. 130 Hanat s. 116 Lisätarvikkeet s. 126 Peilikaapit s. 72 WC-istuimet s. 122 Jakoseinät s. 114.
5.
9.
63 Sivu 6364
EASY.
FIKSUJA
RATKAISUJA
PIENIIN
KYLPY-
HUONEISIIN
TOISINAAN VAATIMUKSIA ON ENEMMÄN KUIN NELIÖMETREJÄ – ja unelmat
suurempia kuin budjetti. Easy-sarjan peruskalusteissa on paljon luovia ratkaisuja, jotka
todellakin pitäytyvät Compact living -ihanteessa. Täydellisiä vieraille tarkoitettuun
kylpyhuoneeseen, kerrostalon kylpyhuoneeseen ja pieniin kylpyhuoneisiin yleensä.
EASYN KOMPAKTEIHIN RATKAISUIHIN kuuluu muun muassa nurkkaan asennettava
ylä- ja alaosa. Alaosissa on omat vaihtoehtonsa konsolilla (yhdistettynä pyyhepidikkeeseen)
sekä allaskaapilla. Jos tarvitset lisää säilytystilaa, voit täydentää kylpyhuoneesi Easy
korkealla kaapilla. Easyssä on useita värivaihtoehtoja oville ja konsoleille. Ovet toimitetaan
väreissä valkoinen, turkoosi ja harmaa. Konsolin värivaihtoehdot ovat valkoinen, harmaa
ja musta. Easyn leveydet ovat välillä 40-90 cm ja sarja toimitetaan valmiiksi kasattuna.
KATSO LISÄÄ EASY-SARJAN KYLPYHUONEKUVIA - WWW.SVEDBERGS.FI Sivu 6566
EASY 90 MUSTA Easy Alaosa 90 Konsoli musta 291,- Dr Jekyll pesuallashana kromi 391,-
Yläosa 90 Peili 319,- Easy seinäkaappi 70x30 valkoinen 136,- /kpl Easy seinäkaappi 70x30
harmaa 136,- /kpl Easy seinäkaappi 70x30 turkoosi 136,- Entré Ammeseinä 140x80 cm.
Kiiltävä alumiini, kirkas lasi 322,- Emaliamme 160x70 valkoinen 588,- Kuva oikealla:
Easy Alaosa 90 valkoinen 482,- Sivu 6768
EASY 45 VALKOINEN Easy Alaosa 45 Konsoli valkoinen 135,- Smart pesuallashana kromi
226,- Easy Yläosa 45 Peili sis. loisteputkisivuvalon 207,- Pyyhekuivain Bas 500x1420 mm 746,-
WC 9038 sis. kovan muovikannen. 362,- Entré puolipyöreä Suihkukulma 70x90 cm. Kiiltävä
alumiini, kirkas lasi 853,- Round suihkukokonaisuus sis. termostaattihana 150 cc, yläsuihku ja
käsisuihku kromi 675,- Sivu 68VÄRIT JA MUOTO
Easy on ennen kaikkea ongelmanratkaisija, joka tekee mahdottomasta
mahdollista. Kompakti muotoilu ja fi ksut toiminnot (esimerkiksi yhdistetty
konsoli-pyyhepidike ja nurkkaan asennettavat ylä- ja alaosa) saa sinut
muuttamaan käsitystäsi siitä, mitä kaikkea pieneen kylpyhuoneeseen mahtuu.
Valitse suosikkisi konsolien ja ovien värivaihtoehdoista. Pesualtaat posliinia.
MUUNNELMAT
Vaihtele tyyliä pienilläkin pinnoilla. Vaikka tilaa on niukasti, tarjolla on aina vaihtoehtoja.
Easy-sarjassa voit vaihtaa etulevyjen värinkin erikseen.
KATSO TYYLIIN SOPIVAT VALINNAT BIANCA-OSIOSTA SIVULTA 63.
VÄRIT
1. 2.
3. 4.
1. Valkoinen 2. Musta (vain konsolit)
3. Harmaa 4. Turkoosi (vain ovet)
YKSITYISKOHDAT
1.
3.
2.
4.
5. 6.
1. Lisävarusteena korkeisiin kaappeihin pistorasia
2-3 pistokkeella (230V).
2. Pyykkikori on käytännöllinen lisävaruste 35 cm
syviin korkeisiin kaappeihin.
3. Kaikissa ovissa on tukevat, vaimentimilla varustetut
saranat, joiden ansiosta ovet sulkeutuvat hitaasti ja
pehmeästi.
4. Konsoli toimii myös WC-paperipidikkeenä.
5, 6. Kromattu viemäröintisarja konsolille ja
seinäkiinnitteiselle pesualtaalle. Saatavana
seinäviemäröintiin 99026 104,- ja
lattiaviemäröintiin 99027 131,-
69 Sivu 6970
PESUALTAAT
ERILLINEN PESUALLAS on klassinen ja suosittu valinta moneen kylpyhuoneeseen. Eikä vähiten vieraille
varattuun kylpyhuoneeseen. Valikoimassamme on useita malleja, kaikki posliinia. Meillä on jalallisia altaita
ja useita seinälle kiinnitettäviä malleja. Jos haluat tason päälle asennettavan altaan, voit valita suosikkisi
neljästä eri mallista. Hyvä valinta, jos haluat päivittää kylpyhuoneesi pienellä vaivalla. Sivu 70PESUALTAAT TASON PÄÄLLE
Posliininen Oas-allas
L:49 K:14 S:49
490
Tuotenro Hinta
2072 145,-
Kulmakonsoli
Posliiniallas ja konsoli.
L:53 K:23 S:26/37
Musta
Valkoinen
Harmaa
Kannakkeet
Posliininen Ellipse-allas
L:55 K:15 S:39
Tuotenro Hinta
2071 145,-
Pesuallas 45 konsolilla
Pesuallas 45 posliinia pyyhekonsolilla,
sis. WC-paperipidikkeen.
L:45/46 K:24 S:20/30
Musta
Valkoinen
Harmaa
Tuotenro Hinta
20756 135,-
20755 135,-
20753 135,-
Posliininen Corall-allas
L:48 K:11 S:48
Tuotenro Hinta
2074 145,-
Pesuallas 55 konsolilla
Pesuallas 55 posliinia pyyhekonsolilla,
sis. WC-paperipidikkeen.
L:55/56 K:24 S:32/45
Musta
Valkoinen
Harmaa
Tuotenro Hinta
20766 181,-
20765 181,-
20764 181,-
Posliinialtaissa voi hienovaraisen valmistusmenetelmän vuoksi olla pieniä eroja. Jätä suunnitelmissasi mittoihin sen vuoksi hieman pelivaraa.
Posliiniallas 9091
Posliiniallas pulttikiinnitykseen
tai allaskannakkeille.
L:50 K:20,5 S:39
500
200
Tuotenro Hinta
24004 162,-
24001 162,-
24003 162,-
175
390
200
140
Tuotenro Hinta
9091 100,-
90030 23,-
Viemäröintisarja sis.
vesilukko
kromi
Seinäviemäröintiin
Tuotenro 99026 104,-
Lattiaviemäröintiin
Tuotenro 99027 131,-
550
Posliiniallas 9090
Posliiniallas pulttikiinnitykseen
tai allaskannakkeille.
L:56 K:25 S:45
Kannakkeet
205
390
Tuotenro Hinta
9090 100,-
9003 23,-
Allaspaketti
sis. pesualtaan 9090, yksiotehanan,
pohjaventtiilin, kannakkeet
ja vesilukkosetin.
L:56 K:25 S:30/45
Tuotenro Hinta
9004 222,-
150
480
180
ALLAS JA JALKA
Allas ja jalka 9005
L:49 K:82 S:44
480 110
Tuotenro Hinta
9005 201,-
Posliininen Zero-allas
L:65 K:13 S:40,5
650
Tuotenro Hinta
2073 170,-
Pesuallas 90 konsolilla
Pesuallas 90 pyyhekonsolilla,
sis. WC-paperipidikkeen.
L:90/91 K:24 S:32/45
Musta
Valkoinen
Harmaa
170
Tuotenro Hinta
29004 291,-
29001 291,-
29003 291,-
Allas ja jalka 9006
L:53 K:85 S:44
405 130
Tuotenro Hinta
9006 227,-
PESUALTAAT
Pesuallas 40
Posliiniallas allaskannakkeilla.
L:41,5 K:16 S:36
Tuotenro Hinta
20405 103,-
Posliiniallas 2076
pulttikiinnitykseen.
L:55/56 K:12 S:32/45
Tuotenro Hinta
2076 136,-
Allas ja jalka 9007
L:56 K:85 S:45
Tuotenro Hinta
9007 200,-
71 Sivu 7172
PEILIKAAPIT
Peilikaapeistamme on tullut klassikoita kylpyhuoneessa. Ne sopivat täydellisesti
pieniin kylpyhuoneisiin, mutta tietysti niitä voi käyttää myös suuremmissa.
Lisää vaihtoehtoja löydät modulaarisesta peilikaappimallistostamme. Sen erillisistä
osista voit koota itsellesi parhaiten sopivan peilikaapin. Sivu 72Ryhdy designeriksi. Yhdistelemällä eri moduuleja saat kaapeista lähes loputtomasti uusia muunnelmia.
Peilikaapit
Valaisin 5
Loisteputkivalaisin 14W
L:5 K:65 S:18
Tuotenro Hinta
707 127,-
Peilikaappipaketit
Kaappi 35
Peilikaappi 35 sis.
loisteputkivalo, 230 V
pistorasia, yksi peiliovi
L:35 K:65 S:15/18
Tuotenro Hinta
707350 316,-
Kaappi 65
Peilikaappi 65 sis.
loisteputkivalo, 230 V
pistorasia, kaksi peiliovea
L:65 K:65 S:15/18
Tuotenro Hinta
707650 344,-
Kaappi 30
Seinäkaappi 30 valkoinen
L:30 K:65 S:13
Tuotenro Hinta
70700 122,-
Kaappi 40
Peilikaappi 40 sis. kaksi
loisteputkivaloa, 230 V
pistorasia, yksi peiliovi
L:40 K:65 S:15/18
Tuotenro Hinta
707400 442,-
Kaappi 70
Peilikaappi 70 sis. kaksi
loisteputkivaloa, 230 V
pistorasia, kaksi peiliovea
L:70 K:65 S:15/18
Tuotenro Hinta
707700 470,-
Kaappi 30 Ovi
Peilikaappi 30, 230 V
pistorasia, yksi peiliovi
L:30 K:65 S:15
Tuotenro Hinta
70730 190,-
Kaappi 55
Peilikaappi 55 sis.
loisteputkivalo, 230 V
pistorasia, yksi peiliovi
L:55 K:65 S:15/18
Tuotenro Hinta
707550 316,-
Kaappi 90
Peilikaappi 90 sis. kaksi
loisteputkivaloa, 2x230 V
pistorasia, kaksi peiliovea
L:90 K:65 S:15/18
Tuotenro Hinta
707900 631,-
Kaappi 50 Ovi
Peilikaappi 50, 230 V
pistorasia, yksi peiliovi
L:50 K:65 S:15
Tuotenro Hinta
70750 190,-
Kaappi 60
Peilikaappi 60 sis. kaksi
loisteputkivaloa, 230 V
pistorasia, yksi peiliovi
L:60 K:65 S:15/18
Tuotenro Hinta
707600 442,-
Kaappi 90
Peilikaappi 90 sis. kaksi
loisteputkivaloa, 230 V
pistorasia, yksi peiliovi
L:90 K:65 S:13/15/18
Tuotenro Hinta
707910 563,-
KAAPIT, JOITA
YHDISTELET
VAPAASTI
MODULAARISET PEILIKAAPIT, joita yhdistelet haluamallasi
tavalla. Saatavana on yhteensä viisi erillistä osaa, joista voit
muunnella useita erilaisia kokonaisuuksia – päätät itse, millaisia!
Kaappien leveydeksi voi valita 30 - 90 cm, ja ne sopivat erityisen
hyvin Classic-, Indigo-, Bianca- ja Easy-sarjoihin.
Kaappi 60 Ovet
Peilikaappi 60, 230 V
pistorasia, kaksi peiliovea
L:60 K:65 S:15
Tuotenro Hinta
70760 218,-
Perusmateriaali on valkoiseksi
maalattu, kosteudenkestävä lastulevy.
Saranat ovat tukevat ja hyllytasot
lujaa lasia. Loisteputkivalaisin IP44,
peilikaapeissa 230 V pistorasia.
Valonlähteitä ohjataan nykyään
HF-liitäntälaitteella, joka sytyttää
loisteputken viiveettä ja ilman
värinää. Loisteputken käyttöikä on
normaalikäytössä noin 20 000 tuntia,
eli yli 10 vuotta.
73 Sivu 7374
YKSITYISKOHDAT
1, 2, 3.
Peilit/ovet Peilejä ja ovia on kolmea mallia. Ulospäin avautuvissa pariovissa on niskapeili.
Liukuovet ovat hyvä valinta ahtaisiin tiloihin. Taitto-oven voi avata täysin auki ja
käyttää samalla peiliä.
4, 5.
Materiaalit Yläkaapit ovat puisia tai metallisia. Puurungot on valmistettu kosteudenkestävästä
ja pintakäsittelystä MDF- tai lastulevystä. Metallikaapit on valmistettu
pulverimaalatusta levystä, joka kestää erittäin hyvin kosteutta. Valitsitpa kumman
tahansa, saat kaapin, joka pitää pintansa monia vuosia.
6.
Sähkö Saatavana on myös pistorasia esim. partakoneelle ja hiustenkuivaimelle. Pistorasioita
on sekä vasen- että oikeakätisiä (toimitetaan vikavirtasuojalla tai ilman).
1. 2. 3.
4. 5. 6.
7. 8. 9.
7, 8.
Valo Kaikkiin yläosiimme on saatavana valaistus. Osto-oppaista näet, mitä vaihtoehtoja
kuhunkin kaappiin on tarjolla. Valaisimien kotelointiluokkia on kaksi: IP21
ja IP44. IP44-valaisimen voit asentaa 60 cm päähän suihkusetistä ja se sopii hyvin
erittäin ahtaisiin kylpyhuoneisiin, joissa pesuallas ja amme/suihku ovat lähellä toisiaan.
Pistorasialla varustettu valaisin on saatavana vasen- tai oikeakätisenä (toimitetaan
vikavirtasuojalla tai ilman).
Sähköturvallisuus Kaikki Svedbergsin valikoiman sähkökomponentit ovat CE- ja
S-merkittyjä. CE-merkki on pakollinen ja se tarkoittaa, että valmistaja itse todistaa,
että tuote täyttää EU:n voimassa olevat turvallisuusvaatimukset. S-merkki sitä vastoin
on vapaaehtoinen ja tarkoittaa, että sähköturvallisuus on testattu puolueettoman
osapuolen toimesta.
9.
Integroitu valaistus Valaistus kaapin alaosassa korostaa kalusteen ja hanan muotoilua. Sivu 74Peilikaappi 55 Easy Yläosa Ny-Line 55 Halogeenivalot
ylhäällä 2x10 W ja alhaalla 2x10 W, 230 V pistorasia
Tuotenro 14 404,-
Peilikaappi D-light 60 sis. valaisin ylhäällä ja
alhaalla. 230 V pistorasia. Loisteputkivalaisimet sis.
HF-liitäntälaitteen. L:60 K:77 Tuotenro 721060 596,-
Peili 60 Yläosa 60 Peili . Piilotettu valaisin
peilin ylä- ja alaosassa 2x8 W L:60 K:70 S:5
Tuotenro 70260 286,-
Peilikaappi 60 A70 nro 7002. Peilikaappi sis. 230 V
pistorasian ja halogeenivalot peilin ala- ja yläosassa.
L:60 K:70 Tuotenro 7002 409,-
Peili 60 Top-Mirror 60 valkoinen. Loisteputkivalaisin
ylhäällä 1x8 W, alhaalla 1x8 W. 230 V pistorasia.
L:60 K:70 S:13/17,5 Tuotenro 7660 385,-
Peili 55 Peili kahdella loisteputkisivuvalolla
2x14W L:55 K:70 S:4 Tuotenro 70255 207,-
Peilikaappi 55, 60 halogeenivaloilla
Yläosa Ny-Line 55
Halogeenivalot ylhäällä
2x10 W ja alhaalla 2x10 W.
230V pistorasia.
L:55 K:70 S:13,5/25
Tuotenro Hinta
14 404,-
Peilikaappi D-light 60 , 90
Yläosa D-light 60
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x14 W, alhaalla 1x14 W.
230 V pistorasia
L:60 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721060 596,-
Peili Top-Mirror 60 , 90
Yläosa Top-Mirror 60
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x8 W, alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia.
L:60 K:70 S:13/17,5
Tuotenro Hinta
7660 385,-
Peili 60 , 90
Yläosa Peili 60
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 2x8 W
L:60 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
70260 286,-
Peili 45, 55
Yläosa Peili 45
Peili kahdella loisteputkisivuvalolla
2x14W
L:45 K:70 S:4
Tuotenro Hinta
70245 207,-
Yläosa A70
Halogeenivalot ylhäällä
2x10 W ja alhaalla 2x10 W.
Sis. 230 V pistorasia
L:60 K:70 S:12,5/25
Tuotenro Hinta
7002 409,-
Yläosa D-light 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x21 W, alhaalla 1x21 W.
230 V pistorasia
L:90 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721090 755,-
Yläosa Top-Mirror 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W, alhaalla 1x13 W.
230 V pistorasia.
L:90 K:70 S:13/17,5
Tuotenro Hinta
7690 505,-
Yläosa Peili 90
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 2x14 W
L:90 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
70290 319,-
Yläosa Peili 55
Peili kahdella loisteputkisivuvalolla
2x14W
L:55 K:70 S:4
Tuotenro Hinta
70255 207,-
75 Sivu 7576
Peilikaappi 55 Ny-Line 55 puu. Kääntöovet, peilit ovien
sisäpuolella, kaksi siirrettävää hyllyä. Sopivan valaisimen
löydät taulukosta. L:55 K:63 Tuotenro 4 195,-
Peilikaappi 60 Ny-Line 60 puu. Kääntöovet, peilit ovien
sisäpuolella, kaksi siirrettävää hyllyä. Sopivan valaisimen
löydät taulukosta. L:60 K:52 Tuotenro 7007 179,-
Peilikaappi 65 Ny-Line 65 puu. Kääntöovet, peilit ovien
sisäpuolella, kaksi siirrettävää hyllyä. Sopivan valaisimen
löydät taulukosta. L:65 K:63 Tuotenro 5 237,-
Peilikaappi 55 Pricken metalli. Liukupeilit, kolme hyllyä.
Sopivan valaisimen löydät taulukosta. L:55 K:70
Tuotenro 339 125,-
Peilikaappi 60 A60 puu. Liukupeilit, yksi hylly ja avohylly.
Sopivan valaisimen löydät taulukosta. L:60 K:52
Tuotenro 7000 102,-
Peilikaappi 65 Tvilling 65 puu. Liukupeilit, yksi hylly ja
avohylly. Sopivan valaisimen löydät taulukosta. L:65 K:52,5
Tuotenro 9 160,-
Peilikaappi 55 Eagle metalli. Kääntöovet, peilit ovien
sisäpuolella, kolme hyllyä. Sopivan valaisimen löydät
taulukosta. L:55 K:70 Tuotenro 325 231,-
Peilikaappi 60 A70 puu. Liukupeilit, kolme hyllyä.
Sopivan valaisimen löydät taulukosta. L:60 K:70
Tuotenro 7001 141,-
Peilikaappi 65 Tvilling 65 metalli. Liukupeilit, kaksi
hyllyä. Sopivan valaisimen löydät taulukosta. L:65 K:39,5
Tuotenro 13 98,- Sivu 76Voit valita kaikkiin peilikaappeihin myös valaisimen.
Alla olevasta osto-oppaasta löydät tiedot ja hinnat.
2x15 W
Hinta
2x15 W
Hinta
2x15 W
Hinta
2x15 W
Hinta
2x15 W
Hinta
2x15 W
Hinta
2x18 W
Hinta
2x18 W
Hinta
2x18 W
Hinta
Loisteputkivalaisimet 55
(sähköliitäntä keskellä, suojausluokka 1,
kotelointiluokka IP21 tai IP44)
Leveys Ilman
pistorasiaa
55 346
120,-
Leveys Pistorasia
oikea ilman
vikavirtak
55 34625
144,-
Leveys Pistorasia
oikea sis
vikavirtak
55 34635
252,-
Loisteputkivalaisimet 60
(sähköliitäntä keskellä, suojausluokka 1,
kotelointiluokka IP21 tai IP44)
Leveys Ilman
pistorasiaa
60 740
125,-
Leveys Pistorasia
oikea ilman
vikavirtak
60 74025
149,-
Leveys Pistorasia
oikea sis
vikavirtak
60 74035
278,-
Ilman pistorasiaa
IP 44
345
187,-
Pistorasia
vasen ilman
vikavirtak
34626
144,-
Pistorasia
vasen sis
vikavirtak
34636
252,-
Ilman pistora-
siaa IP 44
744
184,-
Pistorasia
vasen ilman
vikavirtak
74026
149,-
Pistorasia
vasen sis
vikavirtak
74036
278,-
Loisteputkivalaisimet 65
(sähköliitäntä keskellä, suojausluokka 1,
kotelointiluokka IP21 tai IP44)
Leveys Ilman
pistorasiaa
65 200
125,-
Leveys Pistorasia
oikea ilman
vikavirtak
65 22025
149,-
Leveys Pistorasia
oikea sis
vikavirtak
65 22035
283,-
Ilman pistora-
siaa IP 44
206
187,-
Pistorasia
vasen ilman
vikavirtak
22026
149,-
Pistorasia
vasen sis
vikavirtak
22036
283,-
Kosteiden tilojen sähköasennuksille
ja valaistukselle on asetettu tiukat
turvallisuusmääräykset. Sivulta 146
voit lukea lisää kylpyhuoneen sähkö-
turvallisuusalueista. Muista, että kaikki
sähköasennukset on annettava ammattitaitoisen
sähköasentajan tehtäväksi.
Peilikaappi 40 Birdie metalli. Kääntöovi,
kolme hyllyä. Voidaan asentaa vasen- tai
oikeakätiseksi. Sopivan valaisimen löydät
taulukosta. L:40 K:70 Tuotenro 320 137,-
Peilikaappi 39,5 Uusi 50 metalli. Kääntöovi,
kaksi hyllyä. Voidaan asentaa vasen- tai
oikeakätiseksi. Sopivan valaisimen löydät
taulukosta. L:39,5 K:50 Tuotenro 310 94,-
Lääkekaappi 36,5 metalli. Lapsiturvallinen,
lukittava kaappi, mukana kaksi avainta.
Kaksi hyllyä ovessa ja sisällä. Voidaan asentaa
vasen- tai oikeakätiseksi. L:36,5 K:50
Tuotenro 38 94,-
2x40 W
Hinta
2x40 W
Hinta
Hehkulamppuvalaisimet
(sähköliitäntä keskellä, suojausluokka 1, kotelointiluokka IP21)
Leveys Ilman
pistorasiaa
40 47
73,-
Top-Mirror peili 40
Halogeenivalot ylhäällä
2x10 W ja alhaalla 2x10 W
230V pistorasia.
L:40 K:80 S:12,5/17,5
Tuotenro 8741 349,-
Pistorasia
oikea ilman
vikavirtak
4725
102,-
Pistorasia
vasen ilman
vikavirtak
4726
102,-
Hehkulamppuvalaisimet
(sähköliitäntä keskellä, suojausluokka 1, kotelointiluokka IP21)
Leveys Ilman
pistorasiaa
40 47
73,-
Pistorasia
oikea ilman
vikavirtak
4725
102,-
Pistorasia
vasen ilman
vikavirtak
4726
102,-
Kulmapeilikaappi
loisteputkella 1x14W
L:34 K:70 S:24/12
Tuotenro 7040 246,-
77 Sivu 78AITO SPA
TIEDÄMME, ETTÄ MAINOSLAUSEEMME ”AITO SPA” TUSKIN HILLITSEE ODOTUKSIA. Mutta
olemme varmoja asiastamme, sillä hieronta-ammeemme, höyrysuihkumme ja kylpyhuonesaunamme
pitävät lupauksemme. Ja enemmänkin. Hieronta-ammeemme ja höyrysuihkumme on päivitetty
uudella uraa uurtavalla tekniikalla. Tulos on käänteentekevä ja ero aiempaan on valtava. Yhdessä
kylpyhuonesaunojemme kanssa ne muodostavat täydellisen vettä, lämpöä, höyryä ja hierontaa
tarjoavan SPA-ratkaisun. Uuden sukupolven SPA-laitteistot ovat täällä. Nyt voit rentoutua ja
nautiskella kuin missä tahansa kylpylässä – kotona kylpyhuoneessasi.
KATSO LISÄÄ SPA-KYLPYHUONEKUVIA - WWW.SVEDBERGS.FI
79 Sivu 7980
SPA – SALUS PER AQUA on latinaa ja tarkoittaa ”terveyttä veden avulla”, siis huolenpitoa
itsestään ja kehostaan. Vedellä voi piristää oloaan, parantaa yöuntaan, hoitaa aristavia
lihaksia tai yksinkertaisesti vain irtautua hetkeksi arkipäivän rasituksista. Juuri lämpö,
vesi ja hieronta ovat SPA-perinteen kolme tärkeää ainesosaa, joista jokaisella on monia
erilaisia parantavia vaikutuksia.
SVEDBERGS SPA:
VETTÄ, LÄMPÖÄ
JA HIERONTAA Sivu 80VESI
TÄRKEÄ EDELLYTYS
Vedessä lämpö ja kylmyys vaikuttavat kehoon 25 kertaa
nopeammin kuin ilmassa. Sen vuoksi lämmön ja veden
yhdistelmä toimii niin tehokkaasti SPA-kylvyssä.
PAREMPI HAPENSAANTI
Veden alla, esimerkiksi hieronta-ammeessa, painopiste
muuttuu niin, että sydän saa 35 % enemmän verta
pumpattavaksi. Näin ollen saat enemmän happea. Oikein
suunnatut hierontasuuttimet vahvistavat vaikutusta.
HENGITYS VAHVISTUU
Ammeessa loikoileminen vahvistaa hengitystä. Veden
paine kohdistuu rintakehään harjoittaen lihaksia.
SUUREMPI ILMANKOSTEUS
Höyrysuihkun miedossa lämmössä ja voimakkaassa
ilmankosteudessa lihakset rentoutuvat. Yhdistelmä
tekee hyvää myös iholle, joka puhdistuu ja tulee
joustavaksi ja pehmeäksi.
LÄMPÖ
AUTTAA SINUA RENTOUTUMAAN
Noin 37–38 °C lämpötila käynnistää kehossa myönteisen
tapahtumaketjun. Lämpö stimuloi verenkiertoa, ja iho ja
lihakset saavat enemmän verta. Lihakset pehmenevät ja
jännitys laukeaa.
POSITIIVINEN VAIKUTUS AISTEIHIN
Lämpö vaikuttaa myös aivoihin. Kehoon vapautuu monia
kemiallisia aineita, jotka luovat euforisen hyvänolontunteen
(jota voit entisestään tehostaa hyvin valitulla valoterapia-
ohjelmalla). Tämä puolestaan vilkastuttaa aineenvaihduntaa.
SAMAT VAIKUTUKSET KUIN KUNTOILULLA
Pulssi ja ihoverenkierto muuttuvat. Tutkimukset osoittavat,
että saunomisella on ihoon ja sydämeen samanlaisia
vaikutuksia kuin kuntoilulla.
HIERONTA
HYVÄÄ OLOA KOKO KEHOLLE
Hieronta itsessään parantaa verenkiertoa ja tekee lihaksista
ja nivelistä pehmeämpiä ja joustavampia. Jännityskivut
vähenevät tai häviävät kokonaan.
VESIHIERONTA ON HELLÄVARAISEMPAA
Jet-suutin panee veden hierovaan liikkeeseen, jonka
kosketus on paljon käsihierontaa pehmeämpi. Siitä
huolimatta se vaikuttaa tehokkaasti syvälle ihon alle.
KALORINKULUTUS TEHOSTUU
Kilpirauhanen muodostaa enemmän tyroksiinin nimellä
tunnettua hormonia. Se nopeuttaa kalorinkulutusta.
81 Sivu 8182
VIHDOINKIN
POREAMME
HILJENEE
ILMAKUPLIEN AIKA ON OHI HIERONTAJÄRJESTELMISSÄMME. Olemme korvanneet
ne jet-suihkuilla – veden hierovalla liikkeellä. Tuloksena on parempi hieronta, lämpimämpi
kylpy (ei vettä jäähdyttäviä ilmakuplia), mutta ennen kaikkea: Hiljaisuus. Anna veden
syleillä kehoasi ja tunne, kuinka vesisuihkujen voimasta syntyvä energia väreilee väsyneiden
lihasten ja nivelten läpi. Ei enää äänekkäitä ilmapumppuja häiritsemässä nautintoa. Vain
hyvänolontunteen antava hiljaisuus ja rauha. Samalla näet valoterapian leikkivän vedessä
ja ympäristössä kaikissa sateenkaaren väreissä. Veden, lämmön, hieronnan ja valon
täydellinen liitto. Elämys, joka uusissa hieronta-ammeissamme saavuttaa täyttymyksensä.
Tarpeellista luksusta arkipäivään.
KOE HILJAISUUS, KATSO VALO- JA HIERONTAOHJELMAMME JA
PALJON MUUTA OSOITTEESTA WWW.SVEDBERGS.FI Sivu 82Vyöhyke 1 Yläselkä. Kun
nojaudut taaksepäin, niskasi ja
hartiasi saavat ihanaa hierontaa.
Vyöhyke 2 Alaselkä. Jet-järjestelmä 2:ssa selkäpuolen
suuttimet on jaettu ylä- ja alavyöhykkeeseen. Näin
saat hierontaa vuoroin ylä- ja alaselkään.
Vyöhyke 3 Sivuhieronta. Hieroo
miellyttävästi esimerkiksi lantiota,
reisiä ja pohkeita.
Vyöhyke 4 Pohjajärjestelmä. Kaikkiin hieronta-
ammeisiimme on saatavana pohjasuuttimet.
Jet-suuttimien hierova vaikutus perustuu veden
liikkeeseen. Tuloksena on hiljaisempi ja tehokkaampi
hieronta ilman kylpyvettä jäähdyttäviä
ilmakuplia.
Vyöhyke 5 Jalat. Jalkahieronta ei
tee hyvää vain jaloille. Niissä on paljon
elintärkeitä pisteitä, joiden hieronta
vaikuttaa myönteisesti koko kehoon.
TOIMINTA
VYÖHYKEOHJATTU HIERONTA Suuttimia ohjataan
elektronisesti ja ne on jaettu eri vyöhykkeisiin. Erilaisilla
hierontaohjelmilla (jet-järjestelmässä 2 niitä voi olla
jopa 9) ne voidaan aktivoida kaikki kerralla tai yksitellen.
Hierontaa jaloille, selälle, sivuille tai pohjasta? Tai
vaikkapa kokovartalohierontaa? Sinä päätät.
PUMPUN OHJAIN Nauti hieronta-ammeestasi
täysin siemauksin. Pumpun ohjain on lisävaruste,
jolla voit säätää jet-suuttimien paineen voimakkuuden
ja äänitason sinulle sopiviksi. Samalla se
alentaa energiankulutusta ja pitää järjestelmän
paineen tasaisena riippumatta siitä, kuinka monta
suutinta hierontaohjelmassa on aktivoituna.
KAUTTAALTAAN RUOTSALAISVALMISTEINEN
Ammeet valetaan omassa tehtaassamme Ruotsissa.
Myös hierontajärjestelmä ja elektroniikka
asennetaan ja kehitetään Ruotsissa.
VALUMARMORI SPA-elämyksen edellytys.
Materiaali on muovautuvaa, mistä syystä voimme
tehdä ammeista optimaalisen ergonomisia ja
syviä. Lisäksi ammeesta tulee vakaa, tärinätön ja
esimerkillisen hyvin lämpönsä säilyttävä.
VALOTERAPIA Vahvista elämystä värivaloilla.
Kaikkiin hieronta-ammeisiimme saa jopa 12
valoterapiaohjelmaa. Järjestelmän LED-valaisin
säästää energiaa.
TURVALLISUUS itsestäänselvyys. Järjestelmä
tarkastaa itsensä 10 kertaa sekunnissa. Kaikki
hieronta-ammeet ovat S-merkittyjä kuten kaikki
muutkin valikoimamme tuotteet.
PUHDAS JA RAIKAS KYLPYVESI Uusi putkisto-
ja tyhjennysjärjestelmä eivät jätä kasvualustaa
epäpuhtauksille. Amme tyhjenee viimeistä
pisaraa myöten.
TYYLIKÄS OHJAIN Kosketuspaneeli on
käänteentekevä uutuus. Unohda vanhat kankeat
säätimet. Nyt ohjaat koko SPA-elämystä kevyesti
nappia painamalla. Niin valoterapiaa kuin
hierontasuuttimiakin.
POHJAVENTTIILI, jota ohjataan kosketuspaneelista.
Elektroniikkaan liitetty tasoanturi varmistaa myös
turvallisen ja luotettavan ylitäyttösuojan.
HUOLTO Putkisto asennetaan ilman liimaa ja
silikonia. Ilman liimaa kiinnitettyjen liitäntöjen ansiosta
kylpyamme on tarvittaessa helppo huoltaa.
83 Sivu 83R180
Ergonomisesti muotoiltu valumarmorinen kylpyamme. Paljon SPA-toimintoja. Valitse Jet-järjestelmä
1 tai 2, ja etulevyjen ja päätyjen väriksi tammi, valkoinen tai musta. Ammeen voi myös kaakeloida,
jolloin valitset etulevyelementit kaakelointia varten. Design: StrukturDesign
84
Lisävarusteet hana
Smile 527,-
Love Me 1 070,-
Hey Joe 842,-
Belmondo 926,-
Only One 908,-
(Hanareikien poraus sisältyy
hanatilaukseen)
Ks. hanat sivulta 91.
Perusvalinnat
Hinta
Tyyny
Ylivuotosuoja
Pohjaventtiili, sis. ylivuotosuojan
Valoterapia *
Sivuhieronta, 6 jet-suutinta
Selkähieronta, 6 pientä jet-suutinta
Jalkahieronta, 4 pientä jet-suutinta
Pohjahieronta, 8 jet-vesisuutinta
Hierontaohjelmat
Lämmitin 3 kW *
Pumpun ohjain
Kosketuspaneeli
LCD-kosketuspaneeli
Etulevy (as. syvennykseen)
Etul Valkoinen
Etul Tammi , Musta
Etul kaakelointi
Etu- ja päätylevy
Etul + Pääty Valkoinen
Etul + Pääty Tammi , Musta
Etul + Pääty kaakelointi
Vakio
2 283,-
Ylivuotosuoja
2 526,-
Valo
2 849,-
343,-
691,-
97,-
441,-
1 010,-
124,-
= Sisältyy = Lisävaruste - = Ei valittavissa * Ks. sivu 85
Jet-järjestelmä 1*
4 405,-
361,-
309,-
Materiaali : Valumarmori
Mitat : 180x81x67 cm
Kylpysyvyys : 47 cm
Kylpyvesimäärä, sis. kylpijän : n. 290 l
Jet-järjestelmä 2*
5 626,-
489,- 489,-
(2-5)
449,-
(6-9)
1 093,-
VÄRI
Valkoinen
Musta
Tammi Sivu 84R158
Hillityn aistikas valumarmoriamme. Jo sellaisenaan unelmien amme kylpemiseen ja rentoutumiseen.
Mutta hierontajärjestelmällä viet elämyksen uudelle tasolle. R158 voidaan varustaa Jet-järjestelmällä
1 tai 2. Kokonsa puolesta amme sopii myös pieneen kylpyhuoneeseen.
Lisävarusteet hana
Smile 527,-
Love Me 1 070,-
Hey Joe 842,-
Belmondo 926,-
Only One 908,-
(Hanareikien poraus sisältyy
hanatilaukseen)
Ks. hanat sivulta 91.
Perusvalinnat
Hinta
Tyyny
Ylivuotosuoja
Pohjaventtiili, sis. ylivuotosuojan
Valoterapia *
Sivuhieronta, 6 jet-suutinta
Selkähieronta, 6 pientä jet-suutinta
Jalkahieronta, 4 pientä jet-suutinta
Pohjahieronta, 8 jet-vesisuutinta
Hierontaohjelmat
Lämmitin 3 kW *
Pumpun ohjain
Kosketuspaneeli
LCD-kosketuspaneeli
Etulevy (as. syvennykseen)
Etul Valkoinen
Etu- ja päätylevy
Etul + Pääty Valkoinen
Vakio
1 499,-
Valo
2 064,-
190,-
255,-
= Sisältyy = Lisävaruste - = Ei valittavissa
Jet-järjestelmä 1*
3 620,-
361,-
309,-
(2-5)
449,-
Jet-järjestelmä 2*
4 842,-
489,- 489,-
(6-9)
1 093,-
Materiaali : Valumarmori
Mitat : 158x70x67 cm
Kylpysyvyys : 47 cm
Kylpyvesimäärä, sis. kylpijän : n. 225 l
* Jet-järjestelmä
1 vai Jet-järjestelmä 2?
Malleihin R158 ja R180 on saata-
vana kaksi erilaista jet-järjestelmää.
Huomaa, että pumpun ohjaus
(mahdollistaa mm. äänettömän
hieronnan) ja LCD-näytöllä varustettu
kosketuspaneeli ovat vain
Jet-järjestelmässä 2.
* Valoterapia
Jet-järjestelmä 1: 5 valo-ohjelmaa
Jet-järjestelmä 2: 12 valo-ohjelmaa
* Lämmitin
Varmistaa, että kylpyveden
lämpötila pysyy tasaisena.
Lämmittimen tehdasasetus on
37 °C. Jet-järjestelmässä 2 voit
säätää lämpötilaa manuaalisesti.
85 Sivu 85ROUND 160
Tämä on nimensä mukaisesti pyöreä kylpyamme. Nimestä ei sen sijaan voi päätellä, että malli on erittäin tilava. Kuten näet,
ammeessa on kaksi tyynyä - se ei ole mikään sattuma. Kun hankit ammeeseen vielä pohjajärjestelmän, vietät siellä monta
mukavaa hetkeä. Yksin tai yhdessä.
Valoterapia
Vahvista elämystä värivaloilla.
Järjestelmän LED-valaisin
säästää energiaa. Mallissa
Round 160 on 5 erilaista
ohjelmaa.
86
Perusvalinnat
Hinta
Tyyny x2
Ylivuotosuoja
Pohjaventtiili, sis. ylivuotosuojan
Valoterapia
Pohjahieronta, 12 jet-vesisuutinta
Pohjaventtiili
Ohjaat sitä kosketuspainikkeella.
Elektroniikkaan liitetty
tasoanturi varmistaa myös
turvallisen ja luotettavan
ylitäyttösuojan.
Vakio
3 837,-
Ylivuotosuoja
4 080,-
= Sisältyy = Lisävaruste - = Ei valittavissa
Valo
4 403,-
Pohjajärjestelmä
5 303,-
361,-
Pohjajärjestelmä
Jet-suuttimien hierova
vaikutus perustuu veden
liikkeeseen. Tuloksena on
hiljaisempi ja tehokkaampi
hieronta ilman kylpyvettä
jäähdyttäviä ilmakuplia.
Materiaali : Valumarmori
Mitat : 160x160x65 cm
Kylpysyvyys : 50 cm
Kylpyvesimäärä, sis. 2 kylpijää : n. 350 l
Lisävarusteet hana
Smile 527,-
Love Me 1 070,-
Hey Joe 842,-
Belmondo 926,-
Only One 908,-
(Hanareikien poraus sisältyy
hanatilaukseen)
Ks. hanat sivulta 91. Sivu 86ELLIPSE 180
Valumarmori materiaalina on antanut suunnittelijalle vapaat kädet ammeen muodoilla leikittelyyn.
Sulava, elliptinen muoto on ilo silmälle ja ammeen väljään syleilyyn on ihana uppoutua.
Perusvalinnat
Hinta
Tyyny
Ylivuotosuoja
Vakio
3 144,-
Ylivuotosuoja
3 388,-
= Sisältyy = Lisävaruste - = Ei valittavissa
Lisävarusteet hana
Smile 527,-
Love Me 1 070,-
Hey Joe 842,-
Belmondo 926,-
Only One 908,-
(Hanareikien poraus sisältyy
hanatilaukseen)
Ks. hanat sivulta 91.
Materiaali : Valumarmori
Mitat : 180x77x56 cm
Kylpysyvyys : 45 cm
Kylpyvesimäärä, sis. kylpijän : n. 200 l
87 Sivu 87OVAL 170
Oval on tulosta Svedbergsin ja Pelican Copenhagenin muotoilijoiden yhteistyöstä. Pehmeät muodot ja reilu syvyys tarjoavat
verrattoman ergonomisen ja mieleenpainuvan kylpyelämyksen. Ammeen ainutlaatuisen muodon (sivu 83), koon ja sisäänrakennettujen
toimintojen salaisuutena on sen materiaalina käytetty valumarmori. Design: Pelican Copenhagen.
88
Perusvalinnat
Hinta
Tyyny
Krominen ylivuotoputki
Perusvalinnat
Hinta
Tyyny
Tornihana
Ylivuotosuoja
Pohjaventtiili, sis. ylivuotosuojan
Valoterapia
Pohjahieronta, 8 jet-vesisuutinta
Vakio
2 783,-
Vakio
3 922,-
Ylivuotosuoja
3 242,-
Ylivuotosuoja
4 165,-
= Sisältyy = Lisävaruste - = Ei valittavissa
Valo
4 487,-
Pohjajärjestelmä
5 387,-
361,-
Materiaali : Valumarmori
Mitat : 170x72x64 cm
Kylpysyvyys : 47 cm
Kylpyvesimäärä, sis. kylpijän : n. 300 l Sivu 88OVAL 158
Oval 158 ei eroa mallista 170 vain kompaktin kokonsa puolesta. Hana asennetaan eri paikkaan ja tarjolla on useita lisävarusteita.
Oval 158:aan on saatavana hanoja, jotka kiinnitetään integroituun sivuhyllyyn. Hyllyä voidaan sen jälkeen täydentää päädyillä
(lisävaruste) tai laajentaa kaakeloitavien nurkkaelementtien avulla (lisävaruste). Päätyjen tai nurkkasarjojen avulla Oval 158 on
helppo sulauttaa kylpyhuoneen syvennykseen tai sijoittaa kauniisti seinää vasten. Design: Pelican Copenhagen.
Valoterapia
Vahvista elämystä värivaloilla.
Järjestelmän LED-valaisin
säästää energiaa. Ovalammeessa
on 5 erilaista
ohjelmaa.
Perusvalinnat
Hinta
Tyyny
Ylivuotosuoja
Pohjaventtiili, sis. ylivuotosuojan
Valoterapia
Pohjahieronta, 8 jet-vesisuutinta
Pääty Oikea
Pääty vasen
Elementit kulmakaakelointia varten
Pohjaventtiili
Ohjaat sitä kosketuspainikkeella.
Elektroniikkaan liitetty
tasoanturi varmistaa myös
turvallisen ja luotettavan
ylitäyttösuojan.
Vakio
2 783,-
Ylivuotosuoja
3 026,-
143,-
143,-
128,-
= Sisältyy = Lisävaruste - = Ei valittavissa
Valo
3 349,-
Pohjajärjestelmä
4 249,-
361,-
Pohjajärjestelmä
Jet-suuttimien hierova
vaikutus perustuu veden
liikkeeseen. Tuloksena on
hiljaisempi ja tehokkaampi
hieronta ilman kylpyvettä
jäähdyttäviä ilmakuplia.
Materiaali : Valumarmori
Mitat : 158x70/81x64 cm
Kylpysyvyys : 47 cm
Kylpyvesimäärä, sis. kylpijän : n. 275 l
Lisävarusteet hana
Smile 527,-
Love Me 1 070,-
Hey Joe 842,-
Belmondo 926,-
Only One 908,-
(Hanareikien poraus sisältyy
hanatilaukseen)
Ks. hanat sivulta 91.
89 Sivu 89SERENA
Kuvittele, miltä näyttäisi klassinen kylpyamme. Silloin näet todennäköisesti Serenan. Kun avaat silmäsi ja katsot vähän
lähemmin, huomaat myös nykyaikaiset materiaalit ja toiminnot, jotka tekevät Serenasta täydellisyyttä hipovan elämyksen.
Amme on valmistettu valumarmorista, jossa yhdistyvät marmorin lujuus ja komposiitin muovattavuus.
90
Perusvalinnat
Hinta
Tyyny
Krominen ylivuotoputki
Peitejalat Valkoinen , Harmaa , Musta
Vakio
1 743,-
Ylivuotosuoja
2 202,-
= Sisältyy = Lisävaruste - = Ei valittavissa
Lisävarusteet hana
Smile 527,-
Love Me 1 070,-
Hey Joe 842,-
Belmondo 926,-
Only One 908,-
(Hanareikien poraus sisältyy
hanatilaukseen)
Ks. hanat sivulta 91.
Materiaali : Valumarmori
Mitat : 176x79x78/54 cm
Kylpysyvyys : 38 cm
Kylpyvesimäärä, sis. kylpijän : n. 150 l
VALITSE PEITEJALKOJEN
VÄRI
Valkoinen
Harmaa
Musta Sivu 90AMMEEN
REUNAHANAT
Hanat, jotka sisältävät myös käsisuihkun. Näyttävä design sulautuu tasapainoiseksi kokonaisuudeksi kosketuspaneelin kanssa,
joka sisältyy hierontajärjestelmillä varustettuihin ammeisiimme. Kaikki vaihtoehdot ovat saatavissa valumarmoriammeisiimme
(paitsi Oval 170:een, joka voidaan varustaa tornihanalla). Valitse suoralinjainen Hey Joe, pehmeämpi Smile tai Only One tai
perinteisempi Belmondo. Tai ehkäpä haluat vesiputoushanan? Silloin hanasi on Love Me!
Hey Joe hana, reunaan asennettu Tuotenro 96555 842,-
Belmondo hana, reunaan asennettava Tuotenro 96903 926,- Love Me hana, ammeen reunaan asennettava Tuotenro 96914 1 070,-
Smile hana, reunaan asennettava Tuotenro 96915 527,-
Only One, ammeen reunaan asennettava hana. Tuotenro 98919 908,-
Jälleenmyyjältäsi voit ostaa erikoisvalmisteista
puhdistusainetta, jolla puhdistat
hieronta-ammeesi perusteellisesti. Täytä
kylpyammeeseen niin paljon vettä, että se
peittää kaikki suuttimet. Lisää puhdistus-
aine (tärkeää: noudata annosteluohjetta).
Käynnistä järjestelmä ja anna sen käydä
kymmenen minuuttia. Tyhjennä sen jälkeen
amme ja toista käsittely pelkällä vedellä.
91 Sivu 91S-BOX.
ELÄMYSTEN
MAAILMA
YHDEN
PAINALLUKSEN
TAKANA
OLEMME VALINNEET S-BOXIIN HÖYRYSUIHKUN ARVOSTETUIMMAT ominaisuudet
ja tehneet niistä entistä parempia. Muodoltaan S-Box on kevyen ilmava, mikä on ansio
sinänsä, kun muistaa, mitä kaikkea se pitää sisällään. S-box vie tilaa vain hitusen, mutta
vie sinut maailmaan, jossa voit rentoutua ja helliä itseäsi. Nauti ihanasta selkähieronnasta
suihkukaapin lämpimässä vesihöyryssä ja valoterapian ihanissa väreissä. Tai ehkäpä haluat
vain nojautua taaksepäin ottaaksesi tavallisen suihkun? Toisinaan yksinkertaiset ilot tuntuvat
parhailta. Mutta niin tai näin, S-Boxissa on ne molemmat – ja aina vain yhden painalluksen
takana, kätevän kosketuspaneelin ansiosta.
MAAILMA TÄYNNÄ ELÄMYKSIÄ ja toimintoja. Paremman tekniikan ansiosta höyry leviää
nyt nopeammin ja tasaisemmin. Katossa on valoterapian lisäksi kattosuihku. Ergonomisesti
muotoillun istuimen yläpuolella on kaksi spray-suutinta. Niiden tuottamien pienten höyhenenkevyiden
vesipisaroiden alla voit jäähdytellä lämpimän höyrykylvyn jälkeen. Ulkosivulla on
näppärä säilytystila, jossa pyyhkeet ja voiteet ovat aina käden ulottuvilla.
92
S-Boxin kosketuspaneelista
voit
valita itsellesi
sopivan hieronta-
ja valoterapiaohjelman.
Ja myös
höyrytoiminnon. Sivu 92S-Boxiin saa lisävarusteena kuusi kol-
meen eri korkeuteen jaettua suunnat-
tavaa hierontasuutinta kolmelle
erilaiselle suihkukuviolle. Kaikkia
ohjataan kätevästi kosketuspanee-
lista. Tehokas pistehieronta tai laaja
selkähieronta – valinta on sinun. Jopa
neljä esiohjelmoitua hierontaohjelmaa.
Höyryaukon puhallinohjauksen ansiosta
höyry jakaantuu nyt tasaisemmin
ja tiheämmin kuin koskaan. Ihanasta
elämyksestä on tullut vielä parempi.
Spray-toiminto. Uutuus, jonka ansiosta
voit ottaa suihkun sumusateessa.
Täydellinen ominaisuus sinulle, joka
haluat viilentää oloasi mutta et ottaa
”kylmää suihkua”.
Valoterapiaa – mielelle. Spektrin eri
väreissä vaihtuvan valon avulla voit virkistää
mieltäsi ja luoda kehon ja mielen
harmoniaa. Valittavanasi on jopa 12
esiohjelmoitua valoterapiaohjelmaa.
93 Sivu 9394
Hoito
Veden höyrystyminen
aiheuttaa aina
kalkinpoistotarpeen.
Hyvin käsillä olevan
huoltoluukun ansiosta
myös kalkinpoisto sujuu
leikiten S-Boxissa.
S-BOX 110
Täydellinen höyrysuihku, joka vie vähän tilaa tinkimättä toimivuudesta ja mukavuudesta. Ylöskäännettävä massiivitiikkinen istuin
vapauttaa tilaa ja helpottaa siivousta. Suihkuun saa myös valkoiset sivulasit (esimerkiksi suihkun takana olevan seinän peittämiseksi).
Valikoimassa on kolme SPA-pakettia (Bas, Steam tai De Lux).
Perusvalinnat Sisältää Koko Vaihtoehdot Lasi Lisävarusteet Hinta
S-BOX BAS
Tuotenro 1000
S-BOX STEAM
Tuotenro 2000
S-BOX DE LUX
Tuotenro 3000
- Kosketuspaneeli
- Puhaltimella varustettu
höyrynkehitin ja automaattinen
tyhjennys- ja puhdistushuuhtelu.
- LCD-näytöllä varustettu kosketuspaneeli
- Puhaltimella varustettu
höyrynkehitin ja automaattinen
tyhjennys- ja puhdistushuuhtelu.
Oikea (H)
1
S
2
3 656,-
110x90 3
Vasen (V)
4
S (201,-)
S
110x90
S
110x90
Oikea (H)
Vasen (V)
Oikea (H)
Vasen (V)
1
2
3
4
1
2
3
4
C (302,-)
M (629,-)
S (201,-)
C ( sisältää )
M (629,-)
S ( sisältää )
5 460,-
5 912,-
1
2
3
4
C
M
S
Merkkien selitys Kuvassa vasen malli
110
Kirkas lasi joka puolella
Valkoinen sivulasi (X)
Valkoinen takalasi (XX)
Valkoinen lasi sivulla
+ takana (X+XX)
Valoterapia
Hierontasuuttimet
Spray-suihku
90
Tyylikkäällä säätimellä valitset
kätevästi suihkusuuttimen, katto-,
spray- tai hierontasuihkun.
Massiivitiikkisen istuimen voi
kääntää ylös. Vapauttaa tilaa
ja helpottaa puhdistusta.
Täydelliseen toimitukseen sisältyvät irrotettava istuin, pyörillä ja jaloilla varustettu valumarmoriallas,
LED-valaistu katto, kattosuihku, vesilukon sisältävä viemäröintisarja, sisäpuolinen lasihylly, avohylly,
vedin, käsisuihku ja termostaattihana. Oviaukko 110x90 = 46 cm. Korkeus 213 cm. Kattokorkeus
S-Boxin asennukseen vähintään 225 cm.
Esimerkki. Valitaksesi höyrysuihkun S-Box STEAM, koko 110x90, vaihtoehto oikea valkoisella sivulasilla
(X) ja lisävarusteilla valoterapia ja hierontasuuttimet kirjoita tilausnumeroksi: 2000SH-2-CM
XX
X Sivu 94Ulkopuolinen hylly tarjoaa kuivaa
säilytystilaa lähellä suihkua. Hylly
on valaistu energiaa säästävällä
LED-valolla.
S-Boxin kuusi hierontasuutinta hierovat
miellyttävästi vatsaa ja selkää.
Kaikkea ohjataan kosketuspaneelista.
S-BOX 150
Samat toiminnot kuin S-Box 110:ssä mutta isompi koko ja miellyttävä massiivitiikkinen selkänoja. Myös istuinosa on massiivitiikkiä
ja sen voi kääntää ylös puhdistuksen helpottamiseksi. Suihkuun saa myös valkoiset sivulasit (esimerkiksi suihkun takana olevan seinän
peittämiseksi). Valikoimassa on kolme SPA-pakettia (Bas, Steam tai De Lux).
Perusvalinnat Sisältää Koko Vaihtoehdot Lasi Lisävarusteet Hinta Merkkien selitys
Kuvassa vasen malli 150
Oikea (H)
1
1 Kirkas lasi joka puolella
S-BOX BAS
XL
2
3 947,-
2 Valkoinen sivulasi (X)
Tuotenro 1000
150x90 3
Vasen (V)
3 Valkoinen takalasi (XX)
4
S (201,-)
4 Valkoinen lasi sivulla +
90
takana (X+XX)
- Kosketuspaneeli
1
Oikea (H)
C (302,-)
C Valoterapia
S-BOX STEAM - Puhaltimella varustettu
XL
2
M (629,-)
6 304,-
M Hierontasuuttimet
Tuotenro 2000 höyrynkehitin ja automaattinen 150x90
3
Vasen (V)
S (201,-)
S Spray-suihku
tyhjennys- ja puhdistushuuhtelu.
4
S-BOX DE LUX
Tuotenro 3000
- LCD-näytöllä varustettu kosketuspaneeli
- Puhaltimella varustettu
höyrynkehitin ja automaattinen
tyhjennys- ja puhdistushuuhtelu.
XL
150x90
Oikea (H)
Vasen (V)
1
2
3
4
C ( sisältää )
M (629,-)
S ( sisältää )
6 748,-
Täydelliseen toimitukseen sisältyvät irrotettava istuin ja selkänoja, pyörillä ja jaloilla varustettu
valumarmoriallas, LED-valaistu katto, kattosuihku, vesilukon sisältävä viemäröintisarja, sisäpuolinen
lasihylly, avohylly, vedin, käsisuihku ja termostaattihana. Oviaukko 150x90 = 71 cm. Korkeus 213 cm.
Kattokorkeus S-Boxin asennukseen vähintään 225 cm.
Esimerkki. Valitaksesi höyrysuihkun S-Box STEAM, koko 150x90, vaihtoehto oikea valkoisella sivulasilla (X)
ja lisävarusteilla valoterapia ja hierontasuuttimet kirjoita tilausnumeroksi: 2000XLH-2-CM
XX
X
95 Sivu 96Kaikki kylpyhuonesaunamme toimitetaan
täydellisinä. Toimitukseen sisältyy
niin kiuas, katto kuin kaikki tarvikkeetkin.
Ulkopuolinen valolista valaisee
saunan ja antaa ihanaa tunnelmavaloa
koko kylpyhuoneeseen.
SAUNA.
RENTOUTTAVAT
LÖYLYT
LEMPEÄSSÄ
LÄMMÖSSÄ
SAUNA SOPII RENTOUTUMISEEN JA RAUHOITTUMISEEN.
Heitä löylyä ja tunne, kuinka lämpö saa sinut rauhoittumaan – ja ajatuksesi virtaamaan vapaasti.
Lepoa keholle ja mielelle. Saunominen on puhdistava elämys ja tiiviisti yhteydessä SPA-käsitteeseen.
Se on tuskin mikään sattuma. Rauhallinen elämys yksinäisyydessä tai hyvien ystävien seurassa, ja
vaikkapa vilvoittavien juomien kera – saunomistapoja on yhtä monta kuin saunojaakin.
SAUNA KUULUU KYLPYHUONEESEEN, minkä kylpyhuonesaunamme selvästi osoittavat. Mitoiltaan
saunamme eivät ole juuri tavallista kylpyammetta suurempia, joten sopiva tila löytyy helposti. Saunat
sopivat tyylillisestikin kalustesarjoihimme. Muoto on suorine linjoineen pelkistetty ja harkittu. Paneeleita
on neljää eri väriä (valkoinen, tammi, vaalea saarni, harmaa petsi), joista voit vapaasti valita sopivan.
Lauteet vankkaa haapaa. Ulkosivulla on valolista, joka antaa tunnelmavaloa kylpyhuoneeseen ja
valaisee samalla saunan. Kylpyhuonesaunamme toimitetaan kuormalavalla täydellisinä ja asennusta
vaille käyttövalmiina. Toimivuutta aidoimmillaan.
97 Sivu 97KULMASAUNA 164
Kulma 164 on tilavin saunamallimme. Kiuas on suurempi kuin muissa malleissa. Sauna on suunniteltu sopimaan hieman
isompaan kylpyhuoneeseen, mutta se on siitä huolimatta kompakti. Etulevyjen värivaihtoehdoista tammi, vaalea saarni,
harmaa petsi ja maalattu valkoinen löytyy sopiva kylpyhuoneen muuhun sisustukseen. Puiset sisäosat ovat kauttaaltaan
haapaa. Lauteiden kohdalla ja selkänojan takana on mukavaa tunnelmavaloa antavat valaisimet. Kulma 164 toimitetaan
täydellisenä pakettina, joka sisältää valmiit katto- ja seinäelementit, kiukaan, ulkopuolisen valolistan ja kaikki tarvikkeet.
Kattoon on saatavana kuituvalot lisävarusteena.
98
Mitat : 164x164x205 cm
Kiukaat : 4,5 kW Sivu 98KULMASAUNA 138
Keskikokoisiin kylpyhuoneisiin suunniteltu kulmamallinen sauna. Saatavana kaikki samat verhoiluvaihtoehdot ja
lisävarusteet kuin muissakin malleissa, mutta vie tilaa vain 138x138 cm. Täydellinen toimitus sisältää valmiit katto-
ja seinäelementit, kiukaan ja kaikki tarvikkeet. Lisävarusteena on saatavana kattoon asennettava tunnelmallinen
kuituvalo. Kattolistavalo ja laudevalo sisältyvät toimitukseen.
Mitat : 138x138x205 cm
Kiukaat : 3,6 kW
99 Sivu 99SUORA MALLI
Suora malli on pieni ulkoa mutta suuri sisältä. Se ei vie juurikaan enempää tilaa kuin perinteinen kylpyamme ja
sopii sen vuoksi erinomaisesti useimpiin kylpyhuoneisiin. Voit siten unohtaa kalliit ja aikaa vievät rakennustyöt,
ilmanvaihtoremontit, kosteatilasovitukset ja suihkutilojen suunnittelun. Eri etulevyvaihtoehtojen avulla voit sovittaa
saunan ilmeen kylpyhuoneen muuhun sisustukseen. Täydellinen helposti asennettava saunamalli sisältää kaikki
tarvikkeet seinä- ja kattoelementeistä aina kiukaaseen ja löylykauhaan asti.
100
Mitat : 100x158x205 cm
Kiukaat : 3,6 kW Sivu 100PROFIILI JA LASI
1. Hopeaprofi ili
2. Valkoinen profi ili
3. Kirkas lasi
4. Savulasi
PANEELIN VÄRI
1. Tammi 2. Valkoinen
3. Vaalea saarni
4. Harmaa petsi
Kylpyhuonesauna Kulma 164x164
Vaihtoehdot
Oikea
Vasen
Väri
Tammi
Valkoinen
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Tammi
Valkoinen
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Hopea / Savulasi
81650A
86650A
87650A
88650A
81650B
86650B
87650B
88650B
Hopea / Kirkas lasi Valkoinen / Kirkas lasi Tuotetiedot
81651A
86651A
87651A
88651A
81651B
86651B
87651B
88651B
Tilattaessa kuituvalot lisävarusteena lisää O tuotenumeron perään (esim. 86651 AO).
Kylpyhuonesauna Kulma 138x138
Vaihtoehdot
Oikea
Vasen
81601A
86601A
87601A
88601A
81601B
86601B
87601B
88601B
Sisältyy Kulma 164:ään:
- Kiuas 4,5 kW, sis. kivet
- Ilmanvaihtoluukku
- Kiukaan suojaverhoilu
- Ruostumaton kiulu ja löylykauha
- Lauteet, 2 kpl
- Lämpö- ja kosteusmittari
- Selkänoja
- Laude- ja selkävalo
- Ulkopuolinen valolista
6 713,-
Kuten edellä, sisältäen
6-pisteiset kuituvalot
7 386,-
Väri Hopea / Savulasi Hopea / Kirkas lasi Valkoinen / Kirkas lasi Tuotetiedot
Tammi
Valkoinen
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Tammi
Valkoinen
Vaalea saarni
Harmaa petsi
81850A
86850A
87850A
88850A
81850B
86850B
87850B
88850B
81851A
86851A
87851A
88851A
81851B
86851B
87851B
88851B
Tilattaessa kuituvalot lisävarusteena lisää O tuotenumeron perään (esim. 86850 AO).
(Ostettaessa kuituvalot jää kattolistavalo pois)
Kylpyhuonesauna Suora 158x100
Vaihtoehdot Väri
Tammi
Valkoinen
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Väri
Tammi
Valkoinen
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Hopea / Savulasi
81150
86150
87150
88150
Peitelevy Hopea Peitelevy Valkoinen
8115
8615
8715
8820
Tilattaessa kuituvalot lisävarusteena lisää O tuotenumeron perään (esim. 86151 O)
(Ostettaessa kuituvalot jää kattolistavalo pois)
KAIKKI SAMALLA LAVALLA - HELPPO ASENTAA
Toimitetaan täydellisenä pakettina asennusohjeineen.
Kaikki seinät, katto ja lauteet toimitetaan valmiina elementteinä
– ei sahausta, ei nikkarointia. Valaistus, lämpö-
ja kosteusmittari, kiulu, löylykauha, kiuas, kivet – toimitus
sisältää kaiken. Osat ovat asennusvalmiita. Kiinnikkeiden
reiät on porattu ja sähköjohtojen putket vedetty. Luet vain
asennusohjeet ja kokoat. Pienikokoinen Kylpyhuonesauna
on äärettömän helppo sijoittaa. Suora malli ei vie juuri
enempää tilaa kuin normaali kylpyamme – syvyyssuunnassa
tilaa tarvitaan vain 30 cm enemmän!
81801A
86801A
87801A
88801A
81801B
86801B
87801B
88801B
Hopea / Kirkas lasi Valkoinen / Kirkas lasi
81151
86151
87151
88152
8110
8610
8710
8810
81101
86101
87101
88101
Peitelevy Suora malli 371,-
Sisältyy Kulma 138:aan:
- Kiuas 3,6 kW sis. kivet
- Ilmanvaihtoluukku
- Kiukaan suojaverhoilu
- Ruostumaton kiulu ja löylykauha
- Lauteet, 2 kpl
- Lämpö- ja kosteusmittari
- Kattolistavalo
- Laudevalo
- Ulkopuolinen valolista
5 752,-
Kuten edellä, sisältäen
6-pisteiset kuituvalot
6 342,-
Tuotetiedot
Sisältyy Suoraan malliin:
- Kiuas 3,6 kW sis. kivet
- Ilmanvaihtoluukku
- Kiukaan suojaverhoilu
- Ruostumaton kiulu ja löylykauha
- Lauteet, 2 kpl
- Lämpö- ja kosteusmittari
- Penkki
- Kattolista sis. valokiskot 2 kpl
- Ulkopuolinen valolista
5 031,-
Kuten edellä, sisältäen
6-pisteiset kuituvalot
5 621,-
101 Sivu 101102
KYLPYAMMEET
KYLPYAMMEESTA TULEE USEIN KYLPYHUONEEN itsestään selvä keskipiste. Eikä
ihme. Ihanan lämmin kylpy rentouttaa ja tuo ylellisyyttä arkipäivään. Näille sivuille olemme
keränneet klassiset kylpyammeemme. Niissä estetiikka kulkee käsi kädessä ergonomian ja
toiminnan kanssa. Osa niistä on varustettu laitteistolla, toisissa laitteistoa ei ole. Valitsitpa
kumman tahansa, saat elämyksen, joka rauhoittaa silmää, kehoa ja mieltä.
Kylpyamme C75 160x75
Ilman porelaitteistoa
Valkoinen C75 545,-
Porelaitteistolla
Valkoinen C7510 1 665,-
Etulevy
Valkoinen 5175 139,-
Päätylevy
Valkoinen 5075 87,-
75
38 57
160
62 Sivu 102Kylpyamme C140 140x140
Ilman porelaitteistoa
Valkoinen C140 820,-
Ilman porelaitteistoa, sis. reikäporauksen
Smile hanalle
Valkoinen C140H 956,-
Porelaitteistolla
Valkoinen C14010 2 122,-
Porelaitteistolla, sis. reikäporauksen
Smile hanalle
Valkoinen C14010H 2 260,-
Etulevy
Valkoinen 5140 184,-
42 60
140
150
140
C-sarja: helppo sijoittaa pieniin
tiloihin ja todella ihana pulahtaa
Pieni kylpyhuone ei estä nautinnollista kylpyä. Kompakti
C-sarja mahtuu kätevästi nurkkaan. Sisältä reilun syvä
ja muotoiltu ihaniin kylpyhetkiin. Kun valitset lisäksi
Jet-laitteiston ja tyynyn, saat vielä lisää nautintoa.
Jet-laitteisto, porelaitteisto kuudella suunnattavalla
sivusuuttimella.
Kylpyamme C160 160x100
Ilman porelaitteistoa
Valkoinen Oikea C160H 820,-
Valkoinen Vasen C160V 820,-
Ilman porelaitteistoa, sis. reikäporauksen
Smile hanalle
Valkoinen Oikea C160HH 956,-
Valkoinen Vasen C160VH 956,-
Porelaitteistolla
Valkoinen Oikea C16010H 2 122,-
Valkoinen Vasen C16010V 2 122,-
Porelaitteistolla, sis. reikäporauksen
Smile hanalle
Valkoinen Oikea C16010HH 2 260,-
Valkoinen Vasen C16010VH 2 260,-
Etulevy
Valkoinen 5160 184,-
100
Kuvassa vasen malli Kuvassa vasen malli
44 62
160
54
Kylpyamme C170 170x75/50
Ilman porelaitteistoa
Valkoinen Oikea C170H 583,-
Valkoinen Vasen C170V 583,-
Porelaitteistolla
Valkoinen Oikea C17010H 1 665,-
Valkoinen Vasen C17010V 1 665,-
Etulevy
Valkoinen 5170 139,-
Päätylevy 75
Valkoinen 5075 87,-
Päätylevy 50
Valkoinen 5050 87,-
Ergonominen muotoilu, kompakti ulkoa mutta väljä sisältä.
Valitse lisäksi pehmeä tyyny (musta) pään alle.
Tuotenro 97026 86,-
38 57
170
50
75 66
Kylpyamme C190 190x90
Ilman porelaitteistoa
Valkoinen C190 815,-
Ilman porelaitteistoa, sis. reikäporauksen
Smile hanalle
Valkoinen C190H 951,-
Porelaitteistolla
Valkoinen C19010 2 121,-
Porelaitteistolla, sis. reikäporauksen
Smile hanalle
Valkoinen C19010H 2 259,-
Etulevy
Valkoinen 5190 198,-
Päätylevy
Valkoinen 5081 106,-
44 60
90
Lisää tuotetietoa, asennusohjeita ja -mittoja löytyy sivustolta www.svedbergs.fi
190
Reunaan asennettu Smile-hana täyttää ammeen nopeasti
mutta ei ole tiellä. Tuotenro 96915 527,-
Akryylimuovinen pintakerros on kestävä, helposti
puhdistettava ja hyvin lämmön pitävä.
67
103 Sivu 103104
Emaliamme De lux tukikahvoilla
Muotoiltu amme, joka on varustettu nousemista helpottavilla
tukikahvoilla. Amme valkoinen, etulevyt valkoinen tai musta.
160x70
Valkoinen 1201 626,-
Musta 1261 626,-
170x70
Valkoinen 1207 626,-
Musta 1271 626,-
39
70
160/170
Lisäetulevy 160x70
Valkoinen 12106 70,-
Musta 12116 70,-
Lisäetulevy 170x70
Valkoinen 12107 70,-
Musta 12117 70,-
Lisäpäätylevy
Valkoinen 12108 63,-
Musta 12118 63,-
Emalikylpyamme (ei istuma-amme) on saatavana myös
mustilla etulevyillä.
55
51
Emaliamme
Muotoiltu emaliamme. Amme valkoinen,
etulevyt valkoinen tai musta.
130x70
Valkoinen 1203 588,-
Musta 1231 588,-
140x70
Valkoinen 1204 588,-
Musta 1241 588,-
150x70
Valkoinen 1205 588,-
Musta 1251 588,-
160x70
Valkoinen 1200 588,-
Musta 1260 588,-
39
70
130/140/150/160
Lisäetulevy 130x70
Valkoinen 12103 70,-
Musta 12113 70,-
Lisäetulevy 140x70
Valkoinen 12104 70,-
Musta 12114 70,-
Lisäetulevy 150x70
Valkoinen 12105 70,-
Musta 12115 70,-
Lisäetulevy 160x70
Valkoinen 12106 70,-
Musta 12116 70,-
Lisäpäätylevy
Valkoinen 12108 63,-
Musta 12118 63,-
Lisäetulevy peittää koko etuosan (saatavana
valkoisena ja mustana).
55
51
Istuma-amme
Ergonomisesti muotoiltu emaliamme, jonka istuintaso
helpottaa ammeeseen menoa ja sieltä nousemista.
Amme valkoinen, etulevyt valkoinen.
105x70
Valkoinen 1250 507,-
39
70
105
Lisää tuotetietoa, asennusohjeita ja -mittoja löytyy sivustolta www.svedbergs.fi
Emalikylpyamme de luxe on varustettu kahdella tukikahvalla.
55
51 Sivu 104Entré ammeseinä sinulle, joka haluat yhdistää suihkun ja ammeen.
Ammeen jalat ovat kulmissa, joten keskelle jää kätevää
säilytystilaa. Näin ammeen alusta on helpompi puhdistaa.
Pieni 105-kylpyamme on muotoiltu niin,
että voit istua siinä mukavasti.
LASI
PROFIILIT
1. Valkoinen
2. Kiilt. alum.
1.
3.
Entré Ammeseinä
1. Kirkas lasi
2. Huurrelasi
3. Silhuetti
1.
80
Tiivis kumilista ammeen reunaa
vasten. Korkeus 140 cm.
Valkoinen
Kirkas lasi
671480
Kiilt. alum. 671487
681487
Hinta
322,-
2.
2.
Huurrelasi Silhuetti
322,-
661487
392,-
105 Sivu 105106
SUIHKUT
SUIHKU ON SELLAINEN OSA kylpyhuonetta, jota useimmat meistä käyttävät
joka päivä. Mieti siis tarkkaan, että saat mahdutettua tarpeitasi vastaavan suihkun
kylpyhuoneesi tiloihin. Kolmesta suihkusarjastamme löydät runsaasti vaihtoehtoja -
kaikkea standardiratkaisuista aina designpalkittuihin eksklusiivisempiin vaihtoehtoihin.
Sarjat eroavat malleissa ja ulkonäössä ja antavat tilaa persoonallisille valinnoille.
Yhteistä on aina korkea laatu ja materiaalit.
Fasett
Klassinen suihkusarjamme, jonka vakaat ja edulliset mallit
antavat laadukasta vastinetta rahalle. Sarja sisältää sekä suihkukaappeja
altaineen, että suihkuseiniä suojaavan sokkelin kera.
Suihkukaappia on saatavilla useita eri vaihtoehtoja ja se on
helppo asentaa. Lue lisää Fasettista sivulta 113.
Entré
Erittäin helposti muunneltava suihkuseinäsarja, joka voidaan
sovittaa kylpyhuoneen koon ja henkilökohtaisten tarpeitten
mukaan. Mallisto sisältää puolipyöreitä, suoria sekä kahden
seinän väliin asennettavia malleja. Lasia on saatavana myös
kuvioituna. Lue lisää Entréstä sivulta 109.
Cube
Kevyttä, ilmavaa ja hyvin toimivaa skandinaavista
muotoilua. Materiaali on lasia, puuta ja alumiinia.
Lisää Cubesta sivulta 107. Sivu 106CUBE
Suihkusarja Cube on kaunis muotoiluelämys. Sarja oli ehdolla arvostetun Stora Designpriset 2007 -palkinnon
saajaksi Ruotsissa. Kevyttä ja ilmavaa skandinaavista muotoilua ja todellista luksuksen tuntua. Perusmateriaalina
on lasi, somisteet ovat puuta ja anodisoitua alumiinia. Suihkuallas on valumarmoria. Design: Propeller
1.
2.
1.
2. 3.
1. Suihkualtaan korkeus on vain 8 cm. Mallisuojatussa altaassa on piiloviemäri/hiussihti, ja sen päällä on
miellyttävä seisoa. 2. Paneelin sisäsivu on anodisoitua alumiinia ja siinä on kolme lankahyllyä, joiden pohja on
komposiittimateriaalia. Käytännöllistä säilytystilaa irtohyllyille reikiä poraamatta ja seinän tiiviyttä vaarantamatta .
3. Kätevä pyyhekoukku pitää pyyheliinan aina ulottuvilla. 4. Puinen ulkoverhoilu sopii kylpyhuoneen muuhun
kalustukseen. 5. Profi ili voidaan kiinnittää joko kattoon tai verhotankona seinää vasten.
1. Cube Suihkukaappi 90x90, puupaneeli valkoinen .
2. Cube Suihkukulma 90x90, puupaneeli musta .
92
80 tai 90
1. Cube Suihkukaappi 90x90
90
Vasen Oikea
PANEELIN VÄRIVAIHTOEHDOT
4. 5. 1. 2.
90
Toimitukseen sisältyy valumarmorinen allas, poistoputki, suihkusetti,
puupaneeli ja suihkuhyllyt, vedin ja termostaattisekoittaja. Oikea- tai
vasenkätinen malli. Korkeus 212 cm. Oviaukon leveys 60 cm.
2. Cube Suihkukulma 80/90
80 tai 90
Sisältää avattavan oven, jonka alareunassa on kumilista.
Kynnyksetön - sopii liikuntarajoitteisille. Kaikki mitat voidaan
kääntää peilikuvaksi suihkukulman oikea- tai vasenkätistä
asennusta varten. Korkeus 203 cm. Kattoa vasten
asennettavan profi ilin säätövara on 203 - 250 cm.
92
90x90
90x90
90x90
90x90
80x80
80x90
90x90
80x80
80x90
90x90
1. Valkoinen 2. Musta
Väri
Kirkas lasi
Valkoinen Vasen 659094
Valkoinen Oikea 659095
Musta Vasen 609094
Musta Oikea 609095
Väri Kirkas lasi
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Musta
Musta
Musta
658080
658090
659090
608080
608090
609090
Hinta
1 287,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
Mallissa 80x90 puuetulevy ja hyllyt asetetaan
90-senttiseen osaan. Lisävaruste: Seinäprofi ili
pintavetoputkien läpiviennille 88,-
( tilausnro : 61045).
Kirkas lasi/
Huurrelasi Hinta
659190
659191
609190
609191
2 736,-
2 736,-
2 736,-
2 736,-
107 Sivu 107CUBE
108
3. Cube Labyrinttisuihku 90x140/160, puupaneeli valkoinen .
4. Cube Jakoseinä ”L”, puupaneeli musta .
5. Cube Jakoseinä 90, puupaneeli valkoinen
6. Cube Jakoseinä 90, sis. verhotangon .
4. Cube Jakoseinä ”L” 90/30
90
Toimitus sisältää puupaneelin ja hyllyt. Oviaukon mittaa voidaan
säätää. Jos suora jakoseinä sijoitetaan esimerkiksi 100 cm:n
etäisyydelle nurkasta, oviaukon mitta on 70 cm. Kun etäisyys on
80 cm, oviaukko on 50 cm. Kaikki mitat voidaan kääntää peilikuvaksi
suihkukulman oikea- tai vasenkätistä asennusta varten.
Lasiseinien alareunassa on kumilista. Korkeus 203 cm. Kattoa
vasten asennettavan profi ilin säätövara on 203 - 250 cm.
90/30 Valkoinen
90/30 Musta
30
Väri Kirkas lasi
659030
609030
Lisävaruste: Seinäprofi ili pintavetoputkien
läpiviennille 88,- ( tilausnro : 61045).
Hinta
872,-
872,-
3.
5. 6.
80
90
80
90
5. Cube Jakoseinä 80 tai 90
Käytännöllistä säilytystilaa irtohyllyillä reikiä poraamatta ja
seinän tiiviyttä vaarantamatta. Kaikki mitat voidaan kääntää
peilikuvaksi oikea- tai vasenkätistä asennusta varten. Lasiseinien
alareunassa on kumilista. Korkeus 203 cm. Kattoa vasten
asennettavan profiilin säätövara on 203 - 250 cm.
Väri Kirkas lasi
Valkoinen
Valkoinen
Musta
Musta
658000
659000
608000
609000
4.
Lisävaruste: Seinäprofiili pintavetoputkien
läpiviennille 88,- ( tilausnro : 61045).
Hinta
707,-
707,-
707,-
707,-
KOLME ASENNUSVAIHTOEHTOA
80x140-160
90x140-160
80x140-160
90x140-160
80 tai 90
1. 2. 3.
1. Alumiinilista, sis. myös kumilistan 2. Kumilista
3. Ilman listaa
3. Cube Labyrintti 80/90-140/160
140-160
Oviaukko säädettävissä 50-70
140-160
Kaikki mitat voidaan kääntää peilikuvaksi suihkukulman
oikea- tai vasenkätistä asennusta varten. Oviaukon mittaa
voidaan säätää. Jos suora jakoseinä sijoitetaan esimerkiksi
160 cm:n etäisyydelle nurkasta, on oviaukon mitta 70 cm.
Kun etäisyys on 150 cm, oviaukko on 60 cm. Erillisen
jakoseinän syvyys on 80 tai 90 cm. Korkeus 203 cm.
Kattoa vasten tulevan profi ilin säätövara on 203 - 250 cm.
Väri Kirkas lasi Hinta
Valkoinen
Valkoinen
Musta
Musta
80 tai 90 70, 80 tai 90
70
80
658091
659091
608091
609091
Lisävaruste: Seinäprofi ili pintavetoputkien
läpiviennille 88,- ( tilausnro : 61045).
6. Cube Jakoseinä 70, 80 tai 90
1 193,-
1 193,-
1 193,-
1 193,-
Cube jakoseinä sis. verhotangon. Kaikki mitat voidaan
kääntää peilikuvaksi oikea- tai vasenkätistä asennusta varten.
Suihkuseinä voidaan tiivistää lattiaa vasten joko läpinäkyvän
kumilistan tai alumiinilistan ja kumilistan avulla. Jälkimmäinen
on tiiviimpi vaihtoehto. Korkeus 203 cm.
Väri
90
Alumiini
Alumiini
30 30
Kirkas lasi Huurrelasi
67919 68919 394,-
67918 68918
90 Alumiini
67917 68917
Lisävaruste: Seinäprofi ili pintavetoputkien
läpiviennille 88,- ( tilausnro : 61055).
90
Hinta
394,-
394,-
80 tai 90 Sivu 108ENTRÉ
Entré on lasiseinäsarja, josta on useita eri mallivaihtoehtoja. Valitsitpa minkä tahansa, saat kynnyksettömän ja tyylikkään suihkun.
Yksi- tai kaksiovinen huoneen koosta ja tarpeesta riippuen. Pieniin kylpyhuoneisiin soveltuu hyvin malli, jonka ovet taittuvat seinää
vasten eivätkä näin ollen vie lattiatilaa. Jos haluat tuoda kylpyhuoneeseesi persoonallisen ilmeen, valitse kuvioitu lasimme.
TOIMINNOT JA YKSITYISKOHDAT
1. 2. 3. 4.
1. Nerokkaat saranat laskevat oven alas sitä suljettaessa ja painavat kumilistan lattiaa vasten.
2. Pintavetoputkien läpivienti on helppo tehdä alumiiniprofi ilin läpi. 3. Kaltevalla lattialla voidaan
käyttää lattialistaa, joka estää vettä valumasta suihkun oven alta. Lattialista Entré pyöreä 62,-
Lattialista Entré suora 62,- 4. Seinätuki, joka lukitsee suihkuoven paikoilleen, helposti ja
tyylikkäästi. Kromi . Tuotenro 621 64,-
LASI
1. Kirkas lasi 2. Savulasi 3. Silhuetti 4. Huurrelasi
VETIMET
PROFIILIT
1. 2.
3. 4.
1. 2. 3.
1. Kromivedin nro 1 on vakiona ja sisältyy toimitukseen.
2. Kromi . Tuotenro 6002 16,- /kpl, Kromi . Tuotenro 6006 /2 kpl 32,- /2 kpl
3. Kromi . Tuotenro 6003 16,- /kpl, Kromi . Tuotenro 6007 /2 kpl 32,- /2 kpl
1. 2. 3.
1. Valkoinen profi ili 2. Hopeaprofi ili 3. Kiiltävä alumiiniprofi ili
109 Sivu 109110
ENTRÉ
1. Entré puolipyöreä Suihkukulma 90x90 cm.
Hopeaprofi ilit, savulasi .
2. Entré kaksiovinen Suihkuseinä kahden seinän
väliin 120 cm. Hopeaprofi ilit, kirkas lasi .
Kahden seinän väliin asennettavien kaksiovisten Entré-suihkuseinien osto-opas, ks. sivu 112.
1.
2.
1. Entré puolipyöreä Suihkukulma
Vasen
Väri
Väri
Väri
Kirkas lasi
Kirkas lasi
Kirkas lasi
Oikea
Koostuu kahdesta avattavasta ovesta, joiden alareunassa on kumilista. Kun suihkua ei käytetä,
ovet voidaan kääntää sisäänpäin, mikä vapauttaa lattiatilaa. Kynnyksetön - sopii liikuntarajoitteisille.
Kaikki mitat voidaan kääntää peilikuvaksi suihkuseinän oikea- tai vasenkätistä asennusta varten.
Suihkuseinät voidaan täydentää 2 tai 4 cm:n levennysprofi ileilla 70,- Korkeus 195 cm. Oviaukko
70x90=100 cm, 80x80=100 cm, 80x90=105 cm, 90x90=114 cm, 70x100=110 cm,
80x100=120 cm, 90x100=125 cm, 100x100=130 cm.
70x90
70x100
80x80
80x90
80x100
90x90
90x100
100x100
70x90
70x90
70x100
70x100
80x80
80x80
80x90
80x90
80x100
80x100
90x90
90x90
90x100
90x100
100x100
100x100
70x90
70x90
70x100
70x100
80x80
80x80
80x80
80x90
80x90
80x90
80x100
80x100
80x100
90x90
90x90
90x90
90x100
90x100
90x100
100x100
100x100
100x100
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
677090
6770100 *
678080
678090
6780100 *
679090
6790100 *
6710100
677095
6770105 *
678085
678095
6780105 *
679095
6790105 *
6710105
677097
6770107 *
678087
678097
6780107 *
679097
6790107 *
6710107
Hinta
788,-
788,-
788,-
788,-
788,-
788,-
788,-
788,-
Savulasi
697095
6970105 *
698085
698095
6980105 *
699095
6990105 *
6910105
Hinta
788,-
853,-
788,-
853,-
788,-
853,-
788,-
853,-
788,-
853,-
788,-
853,-
788,-
853,-
788,-
853,-
Silhuetti Huurrelasi
668087
668097
6680107 *
669097
6690107 *
6610107
687097
6870107 *
688087
688097
6880107 *
689097
6890107 *
6810107
* Valmistus tilausten mukaan, toimitusaika 3-4 viikkoa
Silhuettilasissa vetimen sijainti vaihtelee lasin koon mukaan.
Hinta
853,-
981,-
853,-
981,-
853,-
1 017,-
981,-
853,-
1 017,-
981,-
853,-
1 017,-
981,-
853,-
1 017,-
981,-
853,-
1 017,-
981,-
853,-
1 017,-
981,- Sivu 110ENTRÉ
3. Entré suora Suihkukulma
70, 80, 90 tai 100
70x70
70x80
70x90
70x100
80x80
80x90
80x100
90x90
90x100
100x100
70x70
70x70
70x80
70x80
70x90
70x90
70x100
70x100
80x80
80x80
80x90
80x90
80x100
80x100
90x90
90x90
90x100
90x100
100x100
100x100
Väri
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Valkoinen
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
Hopea
3. 4.
5.
3. Entré suora Suihkukulma 90x90 cm. Kiiltävä alumiini, kirkas lasi .
4. Entré yksiovinen Suihkuseinä kahden seinän väliin 90 cm. Kiiltävä alumiini, huurrelasi .
5. Entré yksiovinen Suihkuseinä kahden seinän väliin 90 cm. Valkoiset profi ilit, kirkas lasi .
70, 80, 90
tai 100
677700
677800
677900
6771100
678800
678900
6781100
679900
6791100
67100100
677705
677805
677905
6771105
678805
678905
6781105
679905
6791105
67100105
4, 5. Entré yksiovinen Suihkuseinä kahden seinän väliin
Vasen 50-102 Oikea 50-102
Kirkas lasi Savulasi
704,-
704,-
704,-
704,-
704,-
704,-
704,-
704,-
704,-
704,-
Yksiovinen suihkuseinä, leveys 50–102 cm. Käännettävissä joko oikealle tai
vasemmalle. Kynnyksetön – sopii liikuntarajoitteisille. Korkeus 195 cm.
Oviaukon leveys 41–91 cm. Suihkuseinät voidaan täydentää 2 tai 4 cm:n
levennysprofi ileilla 70,- Asennus 45° kulmaan lisäprofi ilin avulla.
Koostuu kahdesta avattavasta ovesta, joiden alareunassa on kumilista.
Kynnyksetön – sopii liikuntarajoitteisille. Suihkuseinät voidaan täydentää
2 tai 4 cm:n levennysprofi ileilla 70,- Korkeus 195 cm. Oviaukon leveys
85–130 cm. Kaikki mitat voidaan kääntää peilikuvaksi suihkuseinän
oikea- tai vasenkätistä asennusta varten.
697705
697805
697905
6971105
698805
698905
6981105
699905
6991105
69100105
Hinta Väri
704,-
803,-
704,-
803,-
704,-
803,-
704,-
803,-
704,-
803,-
704,-
803,-
704,-
803,-
704,-
803,-
704,-
803,-
704,-
803,-
Asennus 45°
kulmaan lisäprofi ilin avulla.
Valkoinen . Tuotenro 623000 160,-
Hopea . Tuotenro 623005 160,-
Kiilt. alum. Tuotenro 623007 160,-
70x70
70x70
70x70
70x80
70x80
70x80
70x90
70x90
70x90
70x100
70x100
70x100
80x80
80x80
80x80
80x90
80x90
80x90
80x100
80x100
80x100
90x90
90x90
90x90
90x100
90x100
90x100
100x100
100x100
100x100
50
55
60
65
70
75
80
85
90
95
100
Hinta
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Kiilt. alum.
Säätömahd
50,5-52,5
55,5-57,5
60,5-62,5
65,5-67,5
70,5-72,5
75,5-77,5
80,5-82,5
85,5-87,5
90,5-92,5
95,5-97,5
100,5-102,5
Kirkas lasi Silhuetti Huurrelasi Hinta
677707
677807
677907
6771107
678807
678907
6781107
679907
6791107
67100107
Oviaukko
41
46
51
56
61
66
71
76
81
86
91
667707*
667807*
667907 *
6671107 *
668807
668907
6681107 *
669907
6691107 *
66100107*
Valkoinen
Kirkas lasi
675010
675510
676010
676510
677010
677510
678010
678510
679010
679510
671010
687707
687807
687907
6871107
688807
688907
6881107
689907
6891107
68100107
Hopea
Kirkas lasi
675015
675515
676015
676515
677015
677515
678015
678515
679015
679515
671015
* Valmistus tilausten mukaan, toimitusaika 3-4 viikkoa
Silhuettilasissa vetimen sijainti vaihtelee lasin koon mukaan.
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
803,-
1 026,-
906,-
Hopea
Savulasi
695015
695515
696015
696515
697015
697515
698015
698515
699015
699515
691015
* Valmistus tilausten mukaan,
toimitusaika 3-4 viikkoa
Silhuettilasissa vetimen sijainti
vaihtelee lasin koon mukaan.
Kiilt. alum.
Kirkas lasi
675017
675517
676017
676517
677017
677517
678017
678517
679017
679517
671017
Kiilt. alum.
Silhuetti
665017 *
665517 *
666017 *
666517 *
667017*
667517 *
668017
668517 *
669017
669517*
661017 *
Kiilt. alum.
Huurrelasi
685017
685517
686017
686517
687017
687517
688017
688517
689017
689517
681017
403,- 403,- 452,- 452,- 564,- 504,-
111 Sivu 111ENTRÉ
100
110
120
130
140
150
160
170
180
Hinta
70
75
80
85
90
95
100
Hinta
112
6. Entré kaksiovinen Suihkuseinä kahden seinän väliin
Säätömahd
98-101
108-111
118-121
128-131
138-141
148-151
158-161
168-171
178-181
7. Entré Jakoseinä
6.
6. Entré kaksiovinen Suihkuseinä kahden seinän väliin 120 cm. Hopeaprofi ilit, kirkas lasi .
7. Entré Jakoseinä 90 cm. Kiiltävä alumiini, kirkas lasi .
8. Entré kaareva Jakoseinä 90 cm. Kiiltävä alumiini, kirkas lasi
9. Entré Ammeseinä 140x80 cm. Kiiltävä alumiini, huurrelasi
100-180
Oviaukko
82
92
102
112
122
132
142
152
162
Kaksiovinen suihkuseinä, leveys 100-180 cm, mittavaihtoehdot allaolevassa taulukossa.
Kynnyksetön - sopii liikuntarajoitteisille. Korkeus 195 cm. Oviaukko 80-160
cm. Suihkuseinät voidaan täydentää 2 tai 4 cm:n levennysprofi ileilla 70,-
Valkoinen
Kirkas lasi
671000
671100
671200
671300
671400
671500
671600
671700
671800
Hopea
Kirkas lasi
671005
671105
671205
671305
671405
671505
671605
671705
671805
* Valmistus tilausten mukaan, toimitusaika 3-4 viikkoa
Silhuettilasissa vetimen sijainti vaihtelee lasin koon mukaan.
Valkoinen
Kirkas lasi
670700
670750
670800
670850
670900
670950
670100
Hopea
Kirkas lasi
670705
670755
670805
670855
670905
670955
670105
Syvyys 70–90 cm. Korkeus 195 cm.
Suihkuseinät voidaan täydentää
2 tai 4 cm:n levennysprofi ileilla 70,-
Hopea
Savulasi
691005
691105
691205
691305
691405
691505
691605
691705
691805
Kiilt. alum.
Kirkas lasi
671007
671107
671207
671307
671407
671507
671607
671707
671807
Kiilt. alum.
Silhuetti
661007 *
661107 *
661207 *
661307*
661407*
661507 *
661607
661707*
661807
7. 8. 9.
Kiilt. alum.
Huurrelasi
681007
681107
681207
681307
681407
681507
681607
681707
681807
704,- 704,- 803,- 803,- 1 026,- 906,-
Hopea
Savulasi
690705
690755
690805
690855
690905
690955
690100
Kiilt. alum.
Kirkas lasi
670707
670757
670807
670857
670907
670957
670107
Kiilt. alum.
Silhuetti
660707 *
660757 *
660807
660857 *
660907
660957*
660107 *
Kiilt. alum.
Huurrelasi
680707
680757
680807
680857
680907
680957
680107
391,- 391,- 440,- 440,- 552,- 492,-
* Valmistus tilausten mukaan, toimitusaika 3-4 viikkoa
Silhuettilasissa vetimen sijainti vaihtelee lasin koon mukaan.
Valkoinen
8. Entré kaareva Jakoseinä
90
Kirkas lasi
679100
Entré kaareva jakoseinä. Syvyys 90 cm,
tiivis kumilista lattiaa vasten. Korkeus 195 cm.
Suihkuseinät voidaan täydentää
2 tai 4 cm:n levennysprofi ileilla 70,-
Savulasi
Hopea 679105
699105
Hinta 492,- 529,-
Kiilt. alum. 679107
Hinta
Valkoinen
Silhuetti
Huurrelasi
669107 689107
529,- 574,- 548,-
9. Entré Ammeseinä
Kirkas lasi
671480
80
Huurrelasi
Kiilt. alum. 671487
681487
Hinta
Tiivis kumilista ammetta vasten.
Korkeus 140 cm.
Silhuetti
661487
322,- 322,- 392,- Sivu 112FASETT
FASETT
PROFIILIT
Fasett-suihkusarjan kehityksessä on kantavana ajatuksena ollut vaivaton puhdistus ja asennus. Tuloksena on huipputoiminnallinen
suihku: tyylipuhdasta designia ja paljon lasia. Äänettömät saranat ovissa, 6 mm lasi ja valumarmoriallas antavat arvokkaan vaikutelman.
Asennamme tukijalat, liitännät ja paljon muuta jo etukäteen - kaikki helpottamaan sinun asennustyötäsi. Katso seuraavan sivun
osto-oppaasta kaikki vaihtoehdot ja löydä oma suosikkisi. Jos etsit muunlaista suihkua, ei sinun tarvitse selata pitkälle.
1. Suihkukaappi Fasett De Luxe 90x90 Hopea, kirkas lasi
2. Suihkukaappi Fasett Basic 90x90 Valkoinen, kirkas lasi/”Line” kuviolasia
Fasett-suihkukaapin osto-opas, ks. sivu 115.
LASI
1. 2. 3. 4.
5. 6. 7. 8.
1. 2.
1. 2.
1. 2. 3. 4.
1. Hopeaprofi ili 2. Valkoinen profi ili 1. Kirkas lasi 2. Savulasi 3. Chichilla-lasi 4. Kirkas lasi ”Line”. Koskee ainoastaan Fasett suihkukaappia .
1. Ovi sisältää äänettömät saranat sekä vetimen, johon on helppo tarttua . 2. Karkaistua 6 mm turvalasia .
3. Käytännöllinen hylly, jossa tavarat pysyvät paikoillaan . 4, 5. Helppopuhdisteinen suihkuallas irrotettavilla
listoilla . 6. Tyylikkäät, stabiilit jalat anodisoitua alumiinia. Ilmava vaikutelma ja helppo puhdistaa .
7. Lisävarusteena sokkeli . 8. Kaapin taakse jää sopivasti tilaa, joten se voidaan sijoittaa pintavetoputkia vasten .
YKSITYISKOHDAT
1. 2.
1. Fasett Basic: sinulle, joka olet jo valinnut hanan
Perusmallissa Fasett suihkukaappi toimitetaan ilman hanaa.
Voit silloin vapaasti valita hanan (katso sivut 116–121) tai
pitää sen, joka sinulla jo on ja johon olet tyytyväinen. Suihkuun
käyvät useimmat (150-160 cc) markkinoilla myytävät hanat.
Kromi suihkusetti sisältyy hintaan.
2. Fasett De Luxe: sisäänrakennettu hana yläsuihkulla
Fasett De Luxe suihkukaappi sisältää integroidun kaksitiehanan
(sekä yläsuihku että käsisuihku). Suihku on varustettu
esiasennetuilla liitännöillä.
113 Sivu 113FASETT 3. Fasett viistokulmainen Suihkuseinä 90x90 cm. Valkoinen, kirkas lasi.
4. Fasett Suihkuseinä kahden seinän väliin, liukuovella, 120 cm. Valkoinen, kirkas lasi.
5. Jakoseinä 90 cm. Kiiltävä Alumiini, Kirkas lasi.
PROFIILIT
114
3. 4. 5.
1. 2. 3. 1. 2. 3. 4.
1. Valkoinen profi ili 2. Hopeaprofi ili 3. Kiiltävä alumiiniprofi ili .
Koskee vain jakoseinää .
TOIMINNOT JA YKSITYISKOHDAT
1. Pintavetoputkien läpiviennit on helppo
tehdä alumiiniprofi ilin läpi.
1.
LASI
1. Kirkas lasi 2. Savulasi 3. Chichilla-lasi 4. Huurrelasi . Koskee vain jakoseinää . Sivu 11470, 80
tai 90
Valkoinen
1,2. Fasett Suihkukaappi
Etuseinä Kirkas lasi
Takaseinä Kirkas lasi
Valkoinen Vasen
Valkoinen Oikea
Hopea Vasen
Hopea Oikea
Valkoinen Vasen
Valkoinen Oikea
Hopea Vasen
Hopea Oikea
70, 80 tai 90
Hopea
Vasen Oikea
Etuseinä Kirkas lasi
Takaseinä Kirkas lasi
674D
673D
679D
678D
Etuseinä Kirkas lasi
Takaseinä Kirkas lasi
Fasett Suihkukaappi De Luxe 90x90
Fasett Suihkukaappi De Luxe 80x90
Kirkas lasi
Chinchilla
649D
648D
Kirkas lasi
”Line”
614D
613D
619D
618D
Chinchilla
Chinchilla
647D
646D
Fasett Suihkukaappi De Luxe 70x90
672D
671D
677D
676D
70, 80 tai 90
35
Kirkas lasi
Chinchilla
Kirkas lasi
Chinchilla
645D
644D
Kirkas lasi
”Line”
Kirkas lasi
”Line”
612D
611D
617D
616D
Chinchilla
Chinchilla
Chinchilla
Chinchilla
642D
641D
Savulasi
Savulasi Hinta
670D 643D 610D 640D 1 802,-
675D 615D 690D 1 802,-
55
70, 80 tai 90
90
Yksi liukuovi. Korkeus 195 cm.
Oviaukon leveys 45 cm. Kaikki mitat voidaan
kääntää peilikuvaksi suihkuseinän oikea- tai
vasenkätistä asennusta varten. Seinäprofi ili
mahdollistaa putkien läpiviennit 25 mm
seinästä. Suihkuseinät voidaan täydentää 2 tai
4 cm:n levennysprofi ileilla. Korkeus 195 cm .
110-160
Suihkuseinä liukuovella. Leveys 110–160 cm. Käännettävissä
oikea- tai vasenkätiseksi. Korkeus 190 cm. Oviaukko
48 cm (120–160), 43 cm (110). Mittaa voidaan
kasvattaa levennysprofi ililla 5 tai 10 cm.
60, 70, 80 tai 90
Toimitus sisältää verhotangon (max 1,2 m),
pyyhekoukun, seinäprofi ilin putkien läpivientivaralla,
lattiakiinnikkeen jossa runsaasti säätövaraa
ja läpikuultavan listan. Syvyys 60-90 cm, korkeus
197-201 cm. Käännettävissä oikeaan
tai vasempaan kulmaan.
De Luxe: Toimitetaan täydellisenä sisältäen
valumarmorisen suihkualtaan ja viemäröintisarjan
(sis. vesilukon). Valmiiksi asennettu
termostaattihana 2-tieventtiilillä, valmiit vesiliitännät,
yläsuihku ja käsisuihku sis. letkun,
suihkuhylly ja vedin. Ovi voidaan asentaa
joko oikea- tai vasenkätiseksi. Oviaukko 47
cm. Korkeus 208-210 cm.
55
55
Savulasi
Savulasi Hinta
694D
693D
1 802,-
1 802,-
1 802,-
1 802,-
Savulasi
Savulasi Hinta
90
692D
691D
1 802,-
1 802,-
1 802,-
1 802,-
Valkoinen 70x90
Valkoinen 80x90
Valkoinen 90x90
Hopea 70x90
Hopea 80x90
Hopea 90x90
Valkoinen
110
120
130
140
150
160
60
70
80
90
Hinta
3. Fasett viistokulmainen Suihkuseinä
Kirkas lasi Savulasi Chinchilla
67790
67890
67990
677955
678955
679955
697955
698955
699955
Säätömahd Kirkas lasi
103-112
113-122
123-132
133-142
143-152
153-162
67400
67410
67420
67430
67440
67450
Hinta 593,-
64790
64890
64990
4. Fasett Suihkuseinä liukuovella
5. Jakoseinä sis. verhotangon
Valkoinen
Kirkas lasi
6760
6774
6780
6790
Basic: Toimitus sisältää valumarmorisen suihkualtaan, viemäröintisarjan
(sis. vesilukon), suihkusetin, suihkuhyllyn ja vetimen. Ovi voidaan asentaa
joko oikea- tai vasenkätiseksi. Oviaukko 47 cm. Korkeus 208-210 cm
(suihkuhana ei sisälly hintaan).
Valkoinen Vasen
Valkoinen Oikea
Hopea Vasen
Hopea Oikea
Valkoinen Vasen
Valkoinen Oikea
Hopea Vasen
Hopea Oikea
Valkoinen
Huurrelasi
6860
6870
6880
6890
Etuseinä Kirkas lasi
Takaseinä Kirkas lasi
Valkoinen
Hopea
Etuseinä Kirkas lasi
Takaseinä Kirkas lasi
674B
673B
679B
678B
Etuseinä Kirkas lasi
Takaseinä Kirkas lasi
Fasett Suihkukaappi Basic 70x90
672B
671B
677B
676B
Hopea
Savulasi
6960
6974
6980
6990
Kirkas lasi
Chinchilla
Kirkas lasi
Chinchilla
649B
648B
Kirkas lasi
Chinchilla
645B
644B
Hinta
582,-
582,-
582,-
582,-
582,-
582,-
Kiilt. alum.
Kirkas lasi
6767
6777
6787
6797
304,- 304,- 304,- 304,-
Fasett Suihkukaappi Basic 90x90
Kirkas lasi
”Line”
Fasett Suihkukaappi Basic 80x90
Kirkas lasi
”Line”
614B
613B
619B
618B
Kirkas lasi
”Line”
612B
611B
617B
616B
Chinchilla
Chinchilla
Chinchilla
Chinchilla
647B
646B
Chinchilla
Chinchilla
642B
641B
Savulasi
Savulasi Hinta
670B 643B 610B 640B 1 287,-
675B 615B 690B 1 287,-
Savulasi
Savulasi Hinta
694B
693B
Savulasi
Savulasi Hinta
692B
691B
Liitäntä Fasett-sarjan Basic-suihkukaapille
Hana 150cc G 3/4 ulkokierre, pari . Tuotenro 91210 30,-
Hana 160cc M26 sisäkierre, pari . Tuotenro 91209 30,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
1 287,-
115 Sivu 115116
HANAT
HANA ANTAA KYLPYHUONEELLE viimeistellyn loppusilauksen. Uudella hanalla voit
myös piristää vanhan kylpyhuoneen ilmettä. Valikoimamme hanat sopivat kalusteidemme
muotoiluun. Voit luoda yhtenäisen tyylin kylpyhuoneeseen valitsemalla pesuallas-, suihku- ja
ammehanan samasta hanaperheestä. Tyylisuuntiin lukeutuu pyöreitä muotoja ja suoria
linjoja, klassisia piirteitä ja yhdistelmiä piristettynä pienellä jujulla. Valitse itse, kuinka
haluat veden virtaavan. Sivu 116JUMP MAGIC
LOVE ME
Design : Remi´ Theberge
1. Jump pesuallashana kromi Tuotenro 96916 534,-
Jump pesuallashana valkoinen Tuotenro 96930 601,-
Design : Maurizio Duranti
1. Love Me pesuallashana kromi Tuotenro 96910 509,-
Love Me pesuallashana valkoinen Tuotenro 96934 576,-
Love Me pesuallashana kulta Tuotenro 96918 746,-
2. Love Me suihkuhana 150 cc kromi Tuotenro 96913 666,-
3. Love Me kylpyammehana 150 cc kromi Tuotenro 96912 836,-
1.
UUTUUS
1.
1. Magic pesuallashana kromi Tuotenro 96935 488,-
1.
2.
3.
117 Sivu 1171. Only One pesuallashana kromi Tuotenro 98916 694,-
Design : Lorenzo Damiani
ONLY ONE Only One pesuallashana valkoinen Tuotenro 98923 762,-
Only One pesuallashana kulta Tuotenro 98920 1 015,-
2. Only One suihkuhana 150 cc kromi Tuotenro 98918 836,-
3. Only One kylpyammehana 150 cc kromi Tuotenro 98917 1 119,-
118
VEDENSÄÄSTÖ
SMART 1. Smart pesuallashana kromi , ( Vedensäästö ) Tuotenro 96925 226,-
2. Smart suihkuhana 150 cc kromi Tuotenro 96926 244,-
3. Smart ammehana 150 cc kromi Tuotenro 96927 346,-
1.
1.
2.
3.
2.
3. Sivu 118VEDENSÄÄSTÖ
2.
1.
1. 3.
2.
3.
4. 5.
1. Navona pesuallashana kromi , ( Vedensäästö ) Tuotenro 95986 277,-
Design : Maurizio Duranti
NAVONA 2. Navona pesuallashana sis. käsisuihkun. Kromi Tuotenro 96430 391,-
3. Navona suihkuhana kromi Tuotenro 95932 217,-
4. Navona ammehana kromi Tuotenro 95933 370,-
5. Navona suihkusetti kromi Tuotenro 99123 117,-
CANOVA 1. Canova ammehana 150 cc kromi Tuotenro 96929 641,-
2. Canova pesuallashana korkealla juoksuputkella, kromi Tuotenro 96923 432,-
3. Canova pesuallashana matalalla juoksuputkella, kromi Tuotenro 96922 351,-
4. Canova suihkuhana 150 cc sis. suihkusetin kromi Tuotenro 96924 621,-
5. Canova suihkukokonaisuus 150 cc, jossa hana, suuri yläsuihku ja käsisuihku.
Kromi Tuotenro 95941 829,-
4. 5.
119 Sivu 119120
Design : Maurizio Duranti
Design : Makio Hasuike
PESUALLAS-
HANAT
UUTUUS
PESUALLASHANAT &
TERMOSTAATTIHANAT
1.
2.
4. 5. 6.
1. Hey Joe pesuallashana kromi Tuotenro 96552 476,-
2. New Way pesuallashana kromi sis. vipupohjaventtiilin Tuotenro 96904 173,-
New Way pesuallashana sis. käsisuihkun kromi Tuotenro 96907 334,-
3. Belmondo pesuallashana kromi Tuotenro 96900 499,-
1.
1. Superbox pesuallashana kromi Tuotenro 96936 477,-
2. Mr Hyde pesuallashana kromi Tuotenro 96960 391,-
3. Dr Jekyll pesuallashana kromi Tuotenro 96963 391,-
4. Quasar termostaattihana suihku 150 cc kromi Tuotenro 96950 188,-
5. Quasar termostaattihana amme & suihku 150 cc kromi Tuotenro 96952 277,-
4. Laura pesuallashana kromi Tuotenro 95400 289,-
Laura pesuallashana sis. käsisuihkun Tuotenro 95404 488,-
5. Dalia pesuallashana kromi Tuotenro 96921 157,-
6. Panter pesuallashana kromi Tuotenro 9002 107,-
2.
3.
Design : Maurizio Duranti
VEDENSÄÄSTÖ
3.
4.
5. Sivu 1201.
4.
VEDENSÄÄSTÖ
UUTUUS UUTUUS
SUIHKUSETIT 1. Quadra suihkusetti sis. yläsuihku ja käsisuihku kromi
Tuotenro 96944 227,-
Quadra suihkukokonaisuus sis. termostaattihana 150 cc,
yläsuihku ja käsisuihku kromi Tuotenro 96945T 675,-
2. Round suihkusetti sis. yläsuihku ja käsisuihku kromi
Tuotenro 96946 227,-
Round suihkukokonaisuus sis. termostaattihana 150 cc,
yläsuihku ja käsisuihku kromi Tuotenro 96947T 675,-
Suihkutanko on säädettävä, lisätietoja ja mitat osoitteessa www.svedbergs.fi
( Koskee tuotteita 1, 2, 3 )
2.
5.
UUTUUS
3. Theta suihkukokonaisuus sis. termostaattihana 150 cc,
yläsuihku ja käsisuihku kromi Tuotenro 96937 979,-
4. Square suihkusetti kromi Tuotenro 99011 80,-
5. Rain suihkusetti kromi Tuotenro 99046 92,-
6. Kaareva suihkusetti kromi Tuotenro 99012 58,-
3.
6.
121 Sivu 121122
WC
SVEDBERGS ON KEHITTÄNYT ja valmistanut WC-istuimia
jo useiden vuosikymmenten ajan. Se kokemus on sisäänrakennettu
tänä päivänä koko laajaan valikoimaamme. Täältä löydät eri malliset
ja kokoiset WC-istuimet - omat mallinsa niin lattia- kuin seinäasennukseenkin.
Kaikille istuimille on yhteistä korkeat vaatimukset
toiminnallisuudessa ja laadussa.
SVEDBERGS WC-ISTUINTEN EDUT
Vaimennettu istuinkansi. Voit varustaa WC-istuimesi
vaimennetulla kannella. Kannen hitaaseen ja
äänettömään laskeutumiseen riittää kevyt kosketus.
Lähes taianomaista.
S-lukko vai P-lukko? Jos katsot WC-istuimiamme
tarkemmin, huomaat, että on olemassa kaksi erilaista
viemäröintiliitäntää: S-lukko ja P-lukko. Se, kumman
valitset, riippuu siitä, millainen viemäröinti WC:ssäsi
on. S-lukko on tarkoitettu lattiaviemäröintiin ja P-lukko
seinäviemäröintiin. Lukko voi olla avoin tai piilotettu,
riippuen WC-istuimen designista.
Pois ja paikalleen kädenkäänteessä. Istuinkannen
irrotus käy nopeasti. Oivallinen seikka, joka helpottaa
siivousta.
Svedbergs loi standardin: istuinkorkeus 43 cm.
Jo 15 vuotta sitten nostimme WC-istuintemme
standardikorkeutta. Tänään se on alan standardi.
Luotettavaa huuhtelua. Kaikki Svedbergsin WCistuimet
on varustettu Geberit-huuhtelulaitteistolla.
Geberit on saniteettitekniikan asiantuntija.
Ajattele tulevaisuutta valitessasi WC-istuinta.
Huolimatta siitä, miten laadukas tuote on, tulet silloin
tällöin tarvitsemaan varaosaa. Varastoimme varaosia
ja autamme mielellämme, jos epäonni kohtaa jonain
päivänä tulevaisuudessa.
Vaivaton liitäntä. Istuimien mukana toimitetaan
joustava liitäntäletku, jonka ansiosta asennus sujuu
mutkattomasti ilman ylimääräisiä putkien vetoja. Kaikki
WC-istuimemme toimitetaan sulkuhanan, kiinnitysruuvien
ja liitäntäletkun kera.
Helppo asennus. Tänä päivänä on yhä yleisempää
kiinnittää WC-istuin suoraan lattiaan silikonilla. Näin
vältät poraamisen kosteissa tiloissa ja lopputulos on
tyylikkäämpi ja helppo puhtaanapidon kannalta.
Varmista vain, että valitset lattiaasi sopivan kosteatilan
silikonin. WC-istuimemme voit kiinnittää joko silikonilla
tai ruuveilla.
Saniteettiposliini, helposti puhdistettavaa ja
hygieenistä. WC-mallien tasaiset pinnat helpottavat
puhdistusta.
Kaksoishuuhtelu säästää vettä ja ympäristöä.
Käytä huuhteluun vain sen verran vettä, kuin pakollista.
Kaksoishuuhtelu mahdollistaa täysi- tai puolihuuhtelun.
Ajattele ympäristöä painaessasi huuhtelunappia. Sivu 122UUTUUDET, JOTKA
HELPOTTAVAT WC-ISTUIMEN
VALINTAA
TÄMÄN VUODEN UUTUUKSIA OVAT WC-ISTUIMET 9082 JA 9085.
Kaksi mallia, runsaasti hyötyjä. Uusissa WC-istuimissamme ei ole
erillistä säiliön kantta, minkä ansiosta pinnat ovat yhtenäiset ilman
epäpuhtauksia kerääviä saumoja. Istuimissa on erillinen sisäpuolinen
muovisäiliö ja Easy Clean -käsitelty posliinipinta. Plus muut edut
(kuten 43 cm istuinkorkeus, kaksoishuuhtelu jne.), jotka ovat
synonyymejä koko WC-istuinvalikoimallemme.
Integroitu ja helposti irrotettava
kova muovikansi (valkoinen).
9082
Piiloviemärimalli S-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 5/3 ltr.
S-lukolla
Valkoinen istuinkansi
Valk. vaimennettu kansi
Musta kansi
Tuotenro Hinta
9082 391,-
9082-01 427,-
9082-51 441,-
Integroitu ja helposti irrotettava
kova muovikansi (valkoinen).
Toimitukset alkavat huhtikuussa.
9085
Piiloviemärimalli S-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 5/3 ltr.
S-lukolla
Valkoinen istuinkansi
Valk. vaimennettu kansi
Musta kansi
Tuotenro Hinta
9085 391,-
9085-01 427,-
9085-51 441,-
Käytännöllinen sisäpuolinen muovisäiliö
WC-istuinten 9082 ja 9085 sisällä on erillinen
muovisäiliö, joka sisältää huuhteluveden.
Ratkaisu, mikä estää veden kondensoitumisen
säiliön ulkopinnalle (vaikeuttaa pölyn
tarttumista) ja vaimentaa huuhtelun ääniä.
Vähän saumakohtia - helppo
puhdistaa WC-istuimet 9082 ja 9085
ovat piiloviemärimalleja, joiden säiliö
on yhtenäinen ilman ylimääräisiä
saumakohtia. Saat siis istuimen, jonka
tasaiset pinnat eivät kerää pölyä. Myös
piiloviemäröinti helpottaa siivousta.
Helposti puhdistettavat pinnat
Istuimien 9082/9085 WC-kulhossa on
Easy Clean -käsittely, joka parantaa
posliinin likaa hylkiviä ominaisuuksia.
Tämän lisäksi huuhtelukanavat ja koko
viemäröintiosa on lasitettu.
Luotettava huolto
Jos haluat säätää huuhteluveden määrää
tai jos mekanismi, vastoin oletuksia,
vaatisi vaihtoa, on säiliö helppo irrottaa.
Sisäpuolinen muovisäiliö pysyy paikoillaan
eikä pelkoa vuodosta säiliön/alaosan
välissä synny.
Helppoasenteinen istuinkansi
Istuinten 9082/9085 istuinkannen muotoilu
seuraa täysin istuimien muotoja. Ei ulospäin
työntyviä reunoja vaan sulavaa muotoilua.
Pikaliitännän ansiosta kansi on helppo
asentaa (ja poistaa puhdistuksen ajaksi).
Vie vain vähän tilaa
WC-istuimet 9082 ja 9085 vaativat vain
vähän tilaa ja sopivat näin ollen kaikkiin
kylpyhuoneisiin. Fiksun designin ansiosta
istuimen voi asentaa lähelle seinää ja
istuin on pienikokoinen - pienentämättä
kuitenkaan itse istuinosan kokoa.
Säästeliäämpi huuhtelu
Istuimissa 9082 ja 9085 on Geberitin uusi
huuhtelupainike. Valitset helposti haluamasi
huuhtelun - täysi- tai puolihuuhtelun. Sen
lisäksi itse laitteisto huolehtii vedensäästöstä.
Yksi huuhtelu kuluttaa vettä vain 5 litraa
täydellä huuhtelulla ja 3 litraa puolihuuhtelulla.
123 Sivu 123124
Integroitu ja helposti irrotettava
kova muovikansi (valkoinen) vaimennuksella.
Design: Nils Arvidsson
9023
Piiloviemärimalli S-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 5/3 ltr.
S-lukolla
Valk. vaimennettu
kansi (vakio)
Musta puukansi
9073
Piiloviemärimalli P-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 5/3 ltr.
P-lukolla
Valk. vaimennettu
kansi (vakio)
Musta puukansi
75
Tuotenro Hinta
9023 427,-
9023-51 486,-
Tuotenro Hinta
9073 427,-
9073-51 486,-
Integroitu ja helposti irrotettava
kova muovikansi (valkoinen).
Design: Dacat
9028
Piiloviemärimalli S-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 6/3 ltr.
S-lukolla
Valkoinen istuinkansi
Valk. vaimennettu kansi
Musta puukansi
9128
Piiloviemärimalli P-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 6/3 ltr.
P-lukolla
Valkoinen istuinkansi
Valk. vaimennettu kansi
Musta puukansi
Tuotenro Hinta
9028 362,-
9048 409,-
9028-51 454,-
Tuotenro Hinta
9128 362,-
9148 409,-
9128-51 454,-
WC-istuinkannet
Istuinkansi laminoitua MDF:ää. Kansi ja istuinrengas sulkeutuvat hitaasti ja äänettömästi. Klassinen musta.
Musta
Integroitu ja helposti irrotettava
kova muovikansi (valkoinen).
Design: Dacat
9038
Piiloviemärimalli S-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 6/3 ltr.
S-lukolla
Valkoinen istuinkansi
Valk. vaimennettu kansi
Musta puukansi
9138
Piiloviemärimalli P-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 6/3 ltr.
P-lukolla
Valkoinen istuinkansi
Valk. vaimennettu kansi
Musta puukansi
Musta
WC-istuin
9028
9038
9035
9128
9138
Tuotenro Hinta
9038 362,-
9058 409,-
9038-51 454,-
Tuotenro Hinta
9138 362,-
9158 409,-
9138-51 454,-
WC-istuin
9023
9073
Integroitu ja helposti irrotettava
kova muovikansi (valkoinen).
9021
Avomalli S-lukolla. Huuhteluvesimäärä 6/3 ltr.
S-lukolla
Tuotenro Hinta
Valkoinen istuinkansi 9021 325,-
Valk. vaimennettu kansi 9021-01 367,-
Musta puukansi
9021-51 426,-
Pehmeä istuinkansi 9024 290,-
9070
Avomalli P-lukolla. Huuhteluvesimäärä 6/3 ltr.
P-lukolla
Tuotenro Hinta
Valkoinen istuinkansi 9070 325,-
Valk. vaimennettu kansi 9070-01 367,-
Musta puukansi
9070-51 426,-
Pehmeä istuinkansi 9074 290,-
WC-istuin
9021
9040
9070
Istuinkannen
Hinta
90188 90288 90388 160,- Sivu 124Seinään kiinnitettävä malli. Integroitu
ja helposti irrotettava kova muovikansi
(valkoinen).
9040
Seinäkiinnitteinen piiloviemärimalli P-lukolla.
Huuhteluvesimäärä 6/3 ltr. Istuinkansi.
Valkoinen istuinkansi
Musta puukansi
Asennusteline WC 9040:lle
Tuotenro : 90401 139,-
Huuhtelujärjestelmä
jää moduulin sisään.
Tuotenro Hinta
9040 421,-
9040-51 522,-
HUUHTELUPAINIKE
Kromi , Mattakromi .
Seinäkiinnitteinen WC-istuin. Integroitu
ja helposti irrotettava kova istuinkansi.
9035
Seinäkiinnitteinen WC-istuinosa sisäänrakennetulle
vesisäiliölle (vesisäiliö ei sis.
hintaan). Sisältää kannen. Pulttikiinnitys cc
180 mm. Suositeltu huuhtelumäärä 5-6 ltr.
Valkoinen istuinkansi
Musta puukansi
Tuotenro Hinta
9035 263,-
9035-51 422,-
WC-moduuli
Moduuli on saatavissa valkoisena tai kipsilevynä kaakelointiin. Huuhtelumekanismi jää moduulin sisään ja se
liitetään olemassa olevaan lattia- tai seinäviemäriin. Toimitus sisältää WC-istuimen, kannen, huuhtelujärjestelmän,
huuhtelupainikkeen sekä tarvittavat elementit (etupaneelin, päädyt ja ylähyllyn).
Väri/Huuhtelupainike
Valkoinen / Kromi
Valkoinen / Mattakromi
Kipsi / Kromi
Kipsi / Mattakromi
Paneeli 70
sis. etupaneelin, kaksi
päätylevyä, ylähyllyn, WCmoduulin,
istuimen, istuinkannen,
huuhtelusäiliön ja huuhtelupainikkeen.
L:70 K:118 S:77
Tuotenro Hinta
90450 1 165,-
90451 1 165,-
Pinnoittamaton
WC-moduuli
sis. kaakeloitavan kipsilevyn,
istuimen, valkoisen
istuinkannen, huuhtelu-
säiliön ja huuhtelupainikkeen.
Pinnoittamattoman
moduulin mitat: L:50
K:112 S:12 Kipsilevyn
mitat: L:60 K:130 *
Tuotenro Hinta
90500 874,-
90501 874,-
* Mitat tarkoittavat asennusmoduulia sis. WC-istuimen.
Lisävarusteena musta vaimennettu puukansi.
Tuotenro 90188 160,-
125 Sivu 125126
VALAISIMET JA
LISÄTARVIKKEET
ON TAPANA SANOA, että ero on yksityiskohdissa. Jos missä, niin kylpyhuoneessa se pitää
paikkansa. Täällä ne merkitsevät paljon! Anna viimeinen silaus uudelle kylpyhuoneellesi tai
muuta nykyistä kätevillä lisätarvikkeilla. Ehkäpä uudella tunnelmavalolla? Tai seinähyllyllä,
joka antaa lisää säilytystilaa? Tai… Mahdollisuuksia on paljon – kun sanomme ”Täydellinen
kylpyhuone”, tarkoitamme juuri sitä! Sivu 126Kattovalaisin Dialog IP21. Kupu suupuhallettua lasia,
halogeenispotti (GU10, maks. 50 W, 230 V) ja 3
hehkulamppua (E27, maks. 40 W, 230 V). Hehkulamppuja
ja halogeenilamppua säädetään erikseen. Valaistukseen
voidaan kytkeä himmentimet, jolloin valonvoimakkuutta
voidaan vaihdella tarpeen mukaan. 256,-
Valoa ja tunnelmaa
Kylpyhuoneen suunnittelussa
valaistus on hyvin oleellinen asia.
Kylpyhuoneessa ei useinkaan ole
ikkunaa ja luonnollista päivänvaloa.
Oikein suunnitellun valaistuksen
avulla päivänvalon puuttumista ei
kuitenkaan edes huomaa.
Valon tuomat mahdollisuudet
Valon avulla kylpyhuonetta
voidaan käyttää muuhunkin
kuin peseytymiseen. Esimerkiksi
S-box-höyrysuihkun tarjoama
valoterapia on erinomainen tapa
rentoutua. Voit myös luoda kylpyhuoneeseen
aivan uudenlaisia
valaistusratkaisuja. Voit sijoittaa
Nova-riippuvalaisimen nurkkaan
tai alaosan yläpuolelle. Tai voit
luoda jännittäviä tehosteita suuntaamalla
Eclipsen seinää vasten.
Seinävalaisin Eclipse IP44. Seinävalaisin, valaistusta
voidaan muunnella säädettävän häikäisysuojan avulla.
Yksi hehkulamppu (E14, maks. 40 W, 230 V). 102,-
Muuntele tarpeen mukaan
Kytkemällä valaisimeen himmen-
timen voit säätää valonvoimakkuutta
tarvittaessa. Yöllä esimerkiksi
on mukava tassutella kylpyhuoneeseen
hämärässä valossa.
Riippuvalaisin Nova IP44. Suupuhallettu riippuvalaisin,
joka noudattaa muotoilultaan muuta kalustusta.
Yksi hehkulamppu (E14, maks. 40 W, 230 V). 127,-
Seinävalaisin Nova IP44. Suupuhallettu seinävalaisin.
Sopii täydellisesti molemmin puolin peiliä tai vapaasti
seinälle tyylikkäänä yksityiskohtana. Yksi hehkulamppu
(E14, max 40 W, 230 V). 127,-
Peilin valaistus
Peilin molemmille puolille asennetut
valaisimet, esim. mallistomme
Nova tai Eclipse, valaisevat tasaisesti
ja varjottomasti.
Energiansäästöä ja turvallisuutta
Halogeenilamput ovat hallinneet
sisustusta jo kauan, mutta
tekniikan kehittyessä loisteputket
tekevät taas tuloaan. Valonlähteitä
ohjataan nykyään HF-laitteella,
jolloin loisteputki syttyy heti ilman
värinää. Loisteputken käyttöikä
on normaalikäytössä noin 20 000
tuntia, eli yli 10 vuotta. Nykyiset
loistelamput myös valaisevat
pehmeämmin, ne muistuttavat
enemmän hehkulamppuja. Uuden
tekniikan avulla säästät sekä
energiaa että ympäristöä. Voit
tutustua valaisimiin lähemmin
jälleenmyyjiemme luona. He voivat
myös kertoa lisää kalusteisiimme
integroiduista sähköliitännöistä,
jotka ovat hyväksyttyjä ja asennusvalmiita.
Turvallisia ratkaisuja
yksinkertaisesti.
127 Sivu 127128
EASY
Tarvikesarja puuta ja valkolakattua peltiä.
WC-paperiteline 30,-
Ripustin, 4 koukkua 21,-
Ripustin,
1 koukku 18,-
SVEA
Puinen lisätarvikesarja. Värivaihtoehtoina liitu, tuhka ja noki.
1. Svea pyyheripustin noki, 5 koukkua 47,-
2. Svea WC-paperipidike. Saatavana värissä noki. 47,-
3. Svea hylly 3-osainen liitu 162,-
4. Svea hylly 5-osainen liitu 188,-
5. Svea peili liitu 242,-
6. Svea tikapuut valkoinen. Saatavana myös noki. 268,-
1. 2.
3.
RUSTIKA
Klassinen tarvikesarja puuta. Valkoinen.
Rustika WC-paperiteline 60,-
Rustika Pyyheripustin 4 27,-
Lääkekaappi Lapsiturvallinen, lukittava
kaappi, mukana kaksi avainta. Kaksi hyllyä
ovessa ja sisällä. Voidaan asentaa vasen- tai
oikeakätiseksi. L:36,5 K:50. Tuotenro 38 94,-
4. 5. 6. Sivu 128QUADRA
Tarvikesarja luonnonanodisoitua alumiinia.
Design Bønnelycke arkitekter MDD.
1. Quadra pyyheripustin
L:2,2 K:3,6 S:3,4 24,- /pari
2. Quadra hammasharjateline ja 3 posliinimukia
L:36 K:12,5 S:13 79,-
3. Quadra hammasharjateline ja 1 posliinimuki
L:9 K:12,5 S:13 35,-
4. Quadra WC-paperiteline
L:14,5 K:10 S:3,6 57,-
5. Quadra hylly alumiinia
L:60 K:2 S:13 56,-
LISÄTARVIKESARJA BAS
Tarvikesarja, jonka perustana on puu ja tehosteena kromi.
Saatavana kolme eri väriä.
WC-paperipidike. Kiinnike puuta ja
pidike kromia. Valitse kolmesta eri väristä.
L:13 cm K:10,5 cm 53,-
4.
1.
2. 3.
Seinähylly. Älykästä ja tyylikästä säilytystilaa. Hyllyssä on piilokiinnitys.
Valitse suosikkisi kolmesta vaihtoehdosta. L:70 S:20 K:3 59,-
Pyyheripustin puu, 4 krominuppia.
Valitse kolmesta eri väristä.
L:26 cm K:4,5 cm 46,-
VALITSE VÄRI
Valkoinen, Musta, Tammi.
5.
129 Sivu 129130
PYYHEKUIVAIMET
ARJEN PIENIÄ NAUTINTOJA on kietoutua lämpimään pyyhkeeseen suihkun jälkeen.
Pyyhekuivain luovuttaa kylpyhuoneeseen miellyttävää lämpöä muodostaen samalla uuden
jännittävän sisustuselementin. Pyyhekuivaimiamme on useita eri kokoja ja malleja. Sivu 130UUTUUS UUTUUS
1.
2.
4. 5. 6.
1. Pyyhekuivain Vento kromi 550x1200 mm 477,- 2. Pyyhekuivain Zanto kromi 335x1200 mm 610,- 3. Pyyhekuivain Tino kromi kaareva 510x785 mm 611,-
4. Pyyhekuivain Kio kromi 500x1400 mm 766,- 5. Pyyhekuivain Kio harmaa 500x1000 mm 364,- 6. Pyyhekuivain Quadra kromi 500x1350 mm 796,-
1. Pyyhekuivain Vento
Leveys
4, 5. Pyyhekuivain Kio
Leveys
Kromi 500
1000
500
1400
Harmaa 500
1000
500
1400
Korkeus Tuotenro Hinta
Kromi 550 1200
55550 477,-
Käännettävissä oikea/vasen
Korkeus Tuotenro Hinta
50011 597,-
50015 766,-
50016 364,-
50017 467,-
UUSI
VÄRI
Kromi
2. Pyyhekuivain Zanto
Leveys
6. Pyyhekuivain Quadra
Leveys
500
500
Korkeus Tuotenro Hinta
Kromi 335 1200
55335 610,-
Korkeus
1000
1350
Tuotenro
Hinta
56109 677,-
56219 796,-
3. Pyyhekuivain Tino
Leveys
Kromi 510
785
510
1195
3.
Korkeus Tuotenro Hinta
51078 611,-
51099 777,-
131 Sivu 131132
1.
4.
2.
SÄHKÖPYYHEKUIVAIN
UUTUUS
5. 6.
7.
1. Pyyhekuivain Bas hopea 370x1420 mm 389,- 2. Pyyhekuivain Bas valkoinen kaareva 500x1000 mm 489,- 3. Pyyhekuivain Easy kromi 500x1400 mm 462,-
4. Pyyhekuivain Thor kromi 500x1400 mm 648,- 5. Pyyhekuivain Zaga kromi 108x1200 mm 342,- 6. Pyyhekuivain Zaga kromi 260x1200 mm 550,-
7. Sähköpyyhekuivain 100 W Eldo moninapaisella kytkimellä kromi 550x870 mm 354,-
3. Sivu 132Valkoinen
Hopea
1, 2. Pyyhekuivain Bas
Leveys
370
500
500
500
370
500
500
500
Korkeus
1420
690
1000
1420
1420
690
1000
1420
Kromi 370
1420
500
690
500
1000
500
1420
Kromi
Kromi
Kromi
Kromi
3. Pyyhekuivain Easy
Leveys
500
500
Korkeus
800
1400
4. Pyyhekuivain Thor
Leveys
500
500
Korkeus
1000
1400
5, 6. Pyyhekuivain Zaga
Leveys
108
260
Korkeus
1200
1200
Tuotenro
Hinta
56300 389,-
55690 357,-
55100 489,-
56200 518,-
56305 389,-
55695 357,-
55105 489,-
56205 518,-
56309 702,-
55699 543,-
55109 621,-
56209 746,-
Tuotenro
Hinta
56802 384,-
56800 462,-
Tuotenro
Hinta
50012 545,-
50013 648,-
Tuotenro
55108 *
55260
Hinta
342,-
550,-
* Valitse sähkölämmitys tai vesikiertoinen lämmitys,
näitä kahta tapaa ei voi yhdistää .
7. Sähköpyyhekuivain 100w Eldo
moninapaisella kytkimellä
Leveys
550
Korkeus
Tuotenro
Hinta
870 55870
354,-
Liitäntävaihtoehdot
Sähkö Valitse pyyhekuivain sekä sopivanvärinen säädettävä sähkövastus. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
Säädettävä sähkövastus, joka on säädettävissä välillä n. 30°-60° C ja jossa on sisäänrakennettu virtakytkin.
(Voit tietysti asentaa erillisen virtakytkimen seinällekin, mutta se ei ole välttämätöntä.) Toinen vaihtoehto
on KTX sähkövastus, joka on säädettävissä välillä n. 30°-60° C. Siinä on myös ajastintoiminto, josta voit
valita ajan ja lämpötilan sekä jäätymisenestotoiminto (n. 5°-7° C). Molemmat sähkövastukset kytketään
joko pyyhekuivaimen vasempaan tai oikeaan alakulmaan.
Sähkö- ja vesikiertoinen lämmitys Koska vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä suljetaan yleensä kesäksi,
suosittelemme tätä vaihtoehtoa jos haluat käyttää vesikiertoista lämmitystä. Valitse haluamasi pyyhekuivain.
Täydennä haluamallasi, sopivanvärisellä sähkövastuksella ja vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään
tarkoitetulla venttiilillä. Sähkövastus liitetään kuivaimen toiseen alakulmaan ja venttiili toiseen.
Vesikiertoinen lämmitys Valitse haluamasi pyyhekuivain. Täydennä vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän
venttiilillä. Venttiilin voi avata ja sulkea. Kuivaimemme saa liittää vain suljettuun järjestelmään,
ei käyttöveteen.
YKSITYISKOHDAT JA TOIMINNOT
1.
Sähkö
3.
Sähkö
KTX-sähkövastus piiloliitännällä,
ei näkyviä johtoja, ja integroitu
moninapainen virtakytkin .
1. Säädettävä sähkövastus, Valkoinen . Tuotenro 54300 156,- Kromi . Tuotenro 54301 182,-
Hopea . Tuotenro 54305 166,-
2. Sähkövastus KTX 300 W . Valkoinen Tuotenro 54070 230,- Kromi . Tuotenro 54071 230,-
Hopea . Tuotenro 54075 230,-
3. Sähkövastus KTX piiloliitännällä 300W . Valkoinen . Tuotenro 54090 268,-
Kromi . Tuotenro 54091 268,- Hopea . Tuotenro 54095 268,-
4. Kaksisuuntaventtiili vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään . Tuotenro 54080 155,-
5. Kaksisuuntaventtiili vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään. Tuotenro 54060 103,-
2.
Sähkö
4. Vesi 5. Vesi
133 Sivu 133134
OSTO-OPPAAT.
KAIKKI TIETO,
MITÄ TARVITSET
Osto-oppaamme auttavat sinua löytämään oikean koon, oikean värin, oikean mallin ja ehkäpä
ennen kaikkea – oikean tuotenumeron! Täällä on kaikki tarvitsemasi tiedot ja hieman enemmänkin.
Jos kuitenkin haluat lisää tuotetietoja, kuten asennusohjeet tai vaikkapa asennusmitat, löydät ne
osoitteesta www.svedbergs.fi
PÖYTÄTASOT
Valumarmori on vankka materiaali. Tunnettu vakaudestaan
ja kestävyydestään. Graniitti on luonnonmateriaali.
Kaikki graniittilevyt ovat yksilöllisiä ja niiden värissä
ja rakenteessa on luonnollista vaihtelua. Joissakin
graniittilaaduissa voi olla pieniä huokosia. Tämäkin on
täysin luonnollista, eikä se heikennä levyn laatua.
Graniitti Valumarmori
PESUALTAAT
Posliinialtaissa voi hienovaraisen valmistusmenetelmän
vuoksi olla pieniä eroja. Jätä suunnitelmissasi mittoihin
sen vuoksi hieman pelivaraa.
VETIMET
Kalustesarjoihimme Indigo, Classic ja Bianca on valittava erikseen vetimet. Vaihtoehdot näet tässä.
Indigo Nro 1 Profi ilivedin mattakromi tai valkoinen Nro 2 Suora Kaarivedin kromi Nro 3 Kaarivedin mattakromi tai kromi
Classic Nro 1 Kromi ja mattakromi . Nro 2 Kromi ja mattakromi . Nro 3 Kromi ja mattakromi .
Bianca Nro 1 Profi ilivedin mattakromi tai valkoinen . Nro 2 Kaarivedin kromi tai valkoinen .
TUKIJALAT
Sarjoihin Indigo, Classic, Bianca ja
Easy voit hankkia lisävarusteena
jalat, jos et ole varma seinän kantavuudesta.
Anodisoitua alumiinia.
PISTORASIA
Alaosissa pistorasia sijoitetaan alempaan
suureen laatikkoon. Korkeissa
kaapeissa pistorasia sijoitetaan ylätasolle.
Saa sijoittaa vain vyöhykkeiden
0, 1 ja 2 ulkopuolelle. Kaikki sähkökomponentit
ovat CE-merkittyjä sekä
SEMKOn tarkastamia ja hyväksymiä ja
siten täysin turvallisia.
KOSTEUDENKESTÄVYYS
Kaikissa alaosissa ja korkeissa kaapeissa runkomateriaali
on kosteudenkestävää lastulevyä
tai MDF:ää.
YHTEENSOPIVUUS
Svedbergs testaa malliston hanat ja varmistaa
siten niiden yhteensopivuuden kalustevalikoiman
kanssa. Svedbergs ei voi taata, että markkinoilla
myynnissä olevat muut hanat sopivat
kalustevalikoimaamme.
SÄHKÖTURVALLISUUS
Kaikkiin yläosiin sisältyy peili, loisteputkivalaisin
ylhäällä IP24 sekä alhaalla IP44. Kaikki
sähkökomponentit ovat CE-merkittyjä sekä
SEMKOn tarkastamia ja hyväksymiä ja siten
täysin turvallisia.
VALMIIKSI KASATTU
Kaikki kalusteemme toimitetaan valmiiksi
kasattuina. Säästät siis paljon aikaa kalusteiden
asennusvaiheessa! Sivu 134STYLE
Väri
Valkoinen
Tiikki
Harmaa petsi
Väri
Vasenkätinen ovi
Oikeakätinen ovi
Peili
Väri
Oikeakätinen Valkoinen
Oikeakätinen Tiikki
Oikeakätinen Harmaa petsi
Vasenkätinen Valkoinen
Vasenkätinen Tiikki
Vasenkätinen Harmaa petsi
Väri
Kromi
Style alaosa 60, 90, 120 ( Valmiiksi kasattu, sis. vesilukon )
Alaosa 60
Valumarmoriallastaso,
laatikot ja vesilukko
L:60 K:50 S:45
Tuotenro Hinta
801600 838,-
801601 838,-
801602 838,-
Yläosa Peilikaappi 50
Ovi, LED-valaistus ylhäällä ja
alhaalla, 230 V pistorasia
L:50 K:70 S:13
Tuotenro Hinta
88541 484,-
88540 484,-
Tuotenro Hinta
801900 1 114,-
801901 1 114,-
801902 1 114,-
Yläosa Kehyspeili 50
LED-valaistus ylhäällä
ja alhaalla
L:50 K:70 S:8
Tuotenro Hinta
880600 429,-
Tuotenro Hinta
801120 1 334,-
801121 1 334,-
801122 1 334,-
Style -sarjassa runko on aina valkoinen . Kaikkien alaosien runko on kosteutta kestävää
lastulevyä tai MDF-levyä. Tiikki ja harmaa petsi -etuosat ovat aitoa puuviilua.
Ylläoleviin hintoihin sisältyy allastaso ja vesilukko ilman hanaa ja pohjaventtiiliä.
Style yläosa 50, 60, 90, 120 ( Valmiiksi kasattu )
Style korkea kaappi
( Valmiiksi kasattu )
Korkea kaappi 40
Ovi, 4 puuhyllyä
L:40 K:155 S:35
Tuotenro Hinta
80141 618,-
80142 618,-
80143 618,-
80146 618,-
80147 618,-
80148 618,-
Style -sarjassa runko
on aina valkoinen .
Tukijalka keskelle
alaosiin ja korkeisiin
kaappeihin
K:35 Ø:11/24
Tuotenro Hinta
888 176,-
Alaosa 90
Valumarmoriallastaso,
laatikot ja vesilukko
L:90 K:50 S:45
Väri
Valkoinen
Tiikki
Harmaa petsi
Alaosa 120 allas keskellä
Valumarmoriallastaso,
laatikot ja vesilukko
L:120 K:50 S:45
Yläosa Kehyspeili 80
LED-valaistus ylhäällä
ja alhaalla
L:80 K:70 S:8
Tuotenro Hinta
880900 473,-
Style seinäkaappi
( Valmiiksi kasattu )
Seinäkaappi 40
Ovi, 2 lasihyllyä
L:40 K:70 S:13
Tuotenro Hinta
88841 276,-
88842 276,-
88843 276,-
Lisävaruste
Pistorasia
kolme pistokepaikkaa.
Tuotenro Hinta
72 24,-
Lisävaruste
230 V pistorasia
Tuotenro Hinta
47999 68,-
Yläosa Peili 90 Pyöreä
Piilotettu valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 3x14 W
L:90 K:90 S:5
Tuotenro Hinta
70295 418,-
Väri
Valkoinen
Pistorasia
kaksi pistokepaikkaa
ja vikavirtakytkin.
Tuotenro Hinta
73 191,-
Alaosissa pistorasia sijoitetaan
alempaan laatikkoon. Saa
sijoittaa vain vyöhykkeiden
0, 1 ja 2 ulkopuolelle. Kaikki
sähkökomponentit ovat
CE-merkittyjä sekä SEMKOn
tarkastamia ja hyväksymiä ja
siten täysin turvallisia.
Yläosa Kehyspeili 110
LED-valaistus ylhäällä
ja alhaalla
L:110 K:70 S:8
Tuotenro Hinta
880120 528,-
Hyllyt 40
(2 puuhyllyä)
L:40 K:3 S:12
Tuotenro Hinta
880 86,-
135 Sivu 135136
JOY
Väri
Valkoinen
Pähkinä
Musta
Väri
Valkoinen
Pähkinä
Musta
Väri
Valkoinen
Pähkinä
Musta
Väri
Valkoinen
Pähkinä
Musta
Peili
Väri
Valkoinen
Pähkinä
Musta
Peili
Joy alaosa 70 , 105, 140 ( Valmiiksi kasattu, sis. vesilukon )
Alaosa 70
Valumarmorinen allastaso,
laatikot ja vesilukko.
L:71 K:52 S:51/43
Tuotenro Hinta
1070-G* 1 572,-
2070-G* 1 572,-
3070-G* 1 782,-
Alaosa 105 oikea
Graniittitaso ja Corall-allas,
laatikot ja vesilukko.
L:106 K:63 S:51/35
Tuotenro Hinta
10100-B** 2 511,-
20100-B** 2 511,-
30100-B** 2 863,-
Alaosa 140
Graniittitaso, Oas-allas
keskellä, laatikot ja vesilukko.
L:141 K:66 S:51/35
Tuotenro Hinta
10140-B** 3 356,-
20140-B** 3 356,-
30140-B** 3 860,-
Alaosa 70
Graniittitaso ja Oas-allas,
laatikot ja vesilukko.
L:71 K:66 S:51/43
Tuotenro Hinta
1070-B** 1 712,-
2070-B** 1 712,-
3070-B** 1 923,-
Alaosa 105 vasen
Valumarmoriallastaso,
allas vasemmalla, laatikot
ja vesilukko.
L:106 K:52 S:51/35
Tuotenro Hinta
10106-G* 2 371,-
20106-G* 2 371,-
30106-G* 2 722,-
Alaosa 140
Graniittitaso, Corall-allas
keskellä, laatikot ja vesilukko.
L:141 K:63 S:51/35
Tuotenro Hinta
10142-B** 3 356,-
20142-B** 3 356,-
30142-B* 3 860,-
Joy yläosa 70 , 105, 140 ( Valmiiksi kasattu )
Yläosa 70
Top-Mirror. Peilivalaisin,
loisteputki 14 W. Piilotettu
valaisin peilin ylä- ja
alaosassa 2x14 W.
L:70 K:70 S:18
Tuotenro Hinta
47107 841,-
47207 841,-
47307 841,-
Yläosa 105
Peili kehyksellä. Piilotettu
valaisin peilin ylä- ja
alaosassa 2x21 w.
L:105 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
5110 648,-
5210 648,-
5310 648,-
Yläosa 70
Peili kehyksellä.
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 2x14 w.
L:70 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
5107 548,-
5207 548,-
5307 548,-
Yläosa 105
Peili, pyöristetyt kulmat.
Piilotettu valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 2x21 W.
L:105 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
5410 492,-
Alaosa 70
Graniittitaso ja Corall-allas,
laatikot ja vesilukko.
L:71 K:63 S:51/43
Tuotenro Hinta
1071-B** 1 712,-
2071-B** 1 712,-
3071-B** 1 923,-
Alaosa 105 vasen
Graniittitaso ja Oas-allas,
laatikot ja vesilukko.
L:106 K:66 S:51/35
Tuotenro Hinta
10106-B** 2 511,-
20106-B** 2 511,-
30106-B** 2 863,-
Alaosa 140
Valumarmoriallastaso
kahdella altaalla, laatikot
ja vesilukot.
L:141 K:52 S:51/43
Tuotenro Hinta
10141-G* 3 017,-
20141-G* 3 017,-
30141-G* 3 327,-
Yläosa 70
Peili, pyöristetyt kulmat.
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 2x14 W.
L:70 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
5407 403,-
Yläosa 140
Top-Mirror peili.
Peilivalaisin, loisteputki 28 W.
Piilotettu valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 2x28 W.
L:140 K:70 S:18
Tuotenro Hinta
47114 1 046,-
47214 1 046,-
47314 1 046,-
Alaosa 105 oikea
Valumarmoriallastaso, allas
oikealla, laatikot ja vesilukko.
L:106 K:52 S:51/35
Tuotenro Hinta
10105-G* 2 371,-
20105-G* 2 371,-
30105-G* 2 722,-
Alaosa 105 vasen
Graniittitaso ja Corall-allas,
laatikot ja vesilukko.
L:106 K:63 S:51/35
Tuotenro Hinta
10101-B** 2 511,-
20101-B** 2 511,-
30101-B** 2 863,-
Alaosa 140
Graniittitaso, kaksi
Oas-allasta, laatikot
ja vesilukot.
L:141 K:66 S:51/43
Tuotenro Hinta
10141-B** 3 158,-
20141-B** 3 158,-
30141-B** 3 468,-
Yläosa 105 oikea
Top-Mirror peili. Peilivalaisin,
loisteputki 21 W. Piilotettu
valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 2x21 W.
L:105 K:70 S:18
Tuotenro Hinta
47110 972,-
47210 972,-
47310 972,-
Yläosa 140
Peili kehyksellä.
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 2x28 w.
L:140 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
5114 730,-
5214 730,-
5314 730,-
Alaosa 105 oikea
Graniittitaso ja Oas-allas,
laatikot ja vesilukko.
L:106 K:66 S:51/35
Tuotenro Hinta
10105-B** 2 511,-
20105-B** 2 511,-
30105-B** 2 863,-
Alaosa 140
Valumarmoriallastaso,
allas keskellä, laatikot
ja vesilukko.
L:141 K:52 S:51/35
Tuotenro Hinta
10140-G* 3 215,-
20140-G* 3 215,-
30140-G* 3 719,-
Alaosa 140
Graniittitaso, kaksi
Corall-allasta, laatikot
ja vesilukot.
L:141 K:63 S:51/43
Tuotenro Hinta
10143-B** 3 158,-
20143-B** 3 158,-
30143-B** 3 468,-
Yläosa 105 vasen
Top-Mirror peili. Peilivalaisin,
loisteputki 21 W. Piilotettu
valaisin peilin ylä- ja
alaosassa 2x21 W.
L:105 K:70 S:18
Tuotenro Hinta
47111 972,-
47211 972,-
47311 972,-
Yläosa 140
Peili, pyöristetyt kulmat.
Piilotettu valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 2x28 W.
L:140 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
5414 530,-
Lisävaruste
230V pistorasia
Tuotenro Hinta
47999 68,-
Alaosissa pistorasia sijoitetaan
alempaan suureen laatikkoon. Saa
sijoittaa vain vyöhykkeiden 0, 1 ja
2 ulkopuolelle. Kaikki sähkökomponentit
ovat CE-merkittyjä sekä
SEMKOn tarkastamia ja hyväksymiä
ja siten täysin turvallisia.
Tilausohjeet Joy
Valitse valumarmoriallastason tai graniittitason
väri lisäämällä värinumero tuotteen
tilausnumeron perään (esim. 1: Joy alaosa
140 pähkinä, opaalinmusta graniittiallastaso
ja Oas-allas: 20140-B3.) (esim. 2: Joy alaosa
105 musta, valkoinen matta valumarmoriallas
oikealla: 30105-G3). Yllä oleviin hintoihin
sisältyy allas ja taso ilman hanaa ja pohjaventtiiliä.
Valumarmorinen allastaso toimitetaan
vakiona valkoisena -G1.
**Graniittitaso
B3 - Opaalinmusta
B4 - Meleerattu harmaa
*Valumarmoriallastaso
G1 - Valkoinen
G2 - Musta***
G3 - Valkoinen matta***
*** lisähinta 141,-
Kaikki yläosat sisältävät peilin, loisteputkivalaisimen
ylhäällä IP24 ja alhaalla IP44.
Valaisimet
Nova riippuvalaisin, IP44
Suupuhallettu riippuvalaisin,
hehkulamppu E14,
1x40 W, 230V.
L:14 K:22 S:14
Tuotenro Hinta
8001 127,-
Nova seinävalaisin, IP44
Suupuhallettu seinävalaisin,
hehkulamppu E14,
1x40 W, 230V.
L:14 K:22 S:26
Tuotenro Hinta
8004 127,- Sivu 136JOY
Väri
Valkoinen
Pähkinä
Musta
Väri
Valkoinen
Pähkinä
Musta
Joy pöytätaso 70 ( Valmiiksi kasattu )
Pöytätaso Korkea
Valumarmoritaso ja
kaksi laatikkoa.
L:71 K:52 S:35
Tuotenro Hinta
10701-G* 871,-
20701-G* 871,-
30701-G* 1 011,-
Pöytätaso Korkea
Graniittitaso ja kaksi
laatikkoa.
L:71 K:52 S:35
Tuotenro Hinta
10701-B** 871,-
20701-B** 871,-
30701-B** 1 011,-
Joy korkea kaappi 35 , 70 ( Valmiiksi kasattu )
Korkea kaappi 35 *
Vasen
Ovi, peili, lasihyllyt
ja laatikko.
L:35 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15342 1 109,-
25342 1 109,-
35342 1 306,-
INDIGO
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Pöytätaso Matala
Valumarmoritaso
ja laatikko.
L:71 K:33 S:35
Tuotenro Hinta
10700-G* 688,-
20700-G* 688,-
30700-G* 829,-
* Valumarmoritaso G1 – Valkoinen G2 – Musta*** G3 – Matta valkoinen***
*** hintaan lisätään 70,-
Korkea kaappi 35 *
Oikea
Ovi, peili, lasihyllyt
ja laatikko.
L:35 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15442 1 109,-
25442 1 109,-
35442 1 306,-
Korkea kaappi 35 *
Vasen
Huurrelasiovi, lasihyllyt
ja laatikko.
L:35 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15341 1 051,-
25341 1 051,-
35341 1 122,-
Indigo alaosa 40, 60, 70, 90 ( Valmiiksi kasattu, sis. vesilukon )
Alaosa Laine 40
Posliiniallas, ovi,
vesilukko.
L:40 K:64 S:35
Tuotenro Hinta
55409 313,-
17409 313,-
14408 313,-
16408 313,-
Alaosa Zero 70
Posliiniallas Zero,
laatikot, vesilukko.
L:70 K:64 S:50
Tuotenro Hinta
55751-B* 1 162,-
17748-B* 1 162,-
14748-B* 1 162,-
16748-B* 1 162,-
Alaosa Laine 60
Posliiniallastaso,
laatikot, vesilukko.
L:60 K:64 S:35/40
Tuotenro Hinta
55608 813,-
17607 813,-
14607 813,-
16607 813,-
Alaosa Oas 70
Taso, Oas-posliiniallas,
laatikot, vesilukko.
L:70 K:65 S:50
Tuotenro Hinta
55740-B* 1 137,-
17739-B* 1 137,-
14739-B* 1 137,-
16739-B* 1 137,-
Alaosa Pyörö 70
Posliiniallastaso,
laatikot, vesilukko.
L:70 K:67 S:35/50
Tuotenro Hinta
55709 1 013,-
17707 1 013,-
14707 1 013,-
16707 1 013,-
Alaosa Corall 70
Taso, Corall-posliiniallas,
laatikot, vesilukko.
L:70 K:62 S:50
Tuotenro Hinta
55759-B* 1 137,-
17758-B* 1 137,-
14758-B* 1 137,-
16758-B* 1 137,-
Pöytätaso Matala
Graniittitaso ja laatikko.
L:71 K:33 S:35
Tuotenro Hinta
10700-B** 688,-
20700-B** 688,-
30700-B** 829,-
Korkea kaappi 35 *
Oikea
Huurrelasiovi, lasihyllyt
ja laatikko.
L:35 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15441 1 051,-
25441 1 051,-
35441 1 122,-
Joy korkea kaappi 35 , 70 ( ilman valaisinta )
Korkea kaappi 35
Vasen
Ovi, puuhyllyt ja laatikko.
L:35 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15340 954,-
25340 954,-
35340 1 151,-
** Graniittitaso B3 - Opaalinmusta B4 - Meleerattu harmaa
Alaosa Ellipse 70
Taso, posliiniallas Ellipse,
laatikot, vesilukko.
L:70 K:66 S:35
Tuotenro Hinta
55730-B* 974,-
17729-B* 974,-
14729-B* 974,-
16729-B* 974,-
Korkea kaappi 70 *
Kaksi peiliovea, lasihyllyt
ja laatikko.
L:70 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15372 1 374,-
25372 1 374,-
35375 1 726,-
Kaikkien alaosien runko on kosteutta kestävää lastulevyä tai MDF-levyä. Pähkinä ja mustat etuosat ovat aitoa puuviilua.
Alaosa Pyörö 90
Pyörö-posliiniallastaso,
laatikot, vesilukko.
L:90 K:68 S:35/50
Tuotenro Hinta
55908 1 223,-
17907 1 223,-
14907 1 223,-
16907 1 223,-
Alaosa Zero 70
Taso, posliiniallas Zero,
laatikot, vesilukko.
L:70 K:64 S:35/40,5
Tuotenro Hinta
55750-B* 1 000,-
17749-B* 1 000,-
14749-B* 1 000,-
16749-B* 1 000,-
Alaosa Ellipse 90
Taso, posliiniallas Ellipse,
laatikot, vesilukko.
L:90 K:66 S:35
Tuotenro Hinta
55930-B* 1 148,-
17929-B* 1 148,-
14929-B* 1 148,-
16929-B* 1 148,-
Korkea kaappi 35
Oikea
Ovi, puuhyllyt ja laatikko.
L:35 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15440 954,-
25440 954,-
35440 1 151,-
Korkea kaappi 70 *
Kaksi huurrelasiovea,
lasihyllyt ja laatikko.
L:70 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15371 1 332,-
25371 1 332,-
35371 1 473,-
Alaosa 70
Taso, laatikot.
L:70 K:51 S:35
Tuotenro Hinta
55703-B* 814,-
17702-B* 814,-
14702-B* 814,-
16702-B* 814,-
Alaosa Zero 90
Taso, posliiniallas Zero,
laatikot, vesilukko.
L:90 K:64 S:35/40,5
Tuotenro Hinta
55950-B* 1 174,-
17949-B* 1 174,-
14949-B* 1 174,-
16949-B* 1 174,-
Korkea kaappi 70
Kaksi ovea, puuhyllyt
ja laatikko.
L:70 K:153 S:33
Tuotenro Hinta
15370 1 221,-
25370 1 221,-
35370 1 585,-
* Loisteputkivalaistus ja
2x230V Pistorasia
Valitse loisteputkivalaisin ja
pistorasia korkeisiin kaappeihin
lisäämällä tuotteen tilausnumeron
perään (-E) (esim. JOY
Korkea kaappi 153x35 valkoinen
loisteputkivalaisimella
ja pistorasialla: 15342-E).
Pistorasia sijoitetaan korkean
kaapin ylätasolle.
Tuotenro Hinta
-E 170,-
-E 170,-
-E 170,-
Alaosa Laine 70
Posliiniallas, laatikot,
vesilukko.
L:70 K:67 S:50
Tuotenro Hinta
55719 1 176,-
17717 1 176,-
14717 1 176,-
16717 1 176,-
Alaosa 90
Taso, laatikot.
L:90 K:51 S:35
Tuotenro Hinta
55904-B* 987,-
17903-B* 987,-
14903-B* 987,-
16903-B* 987,-
137 Sivu 137138
INDIGO
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Leveys
40
60/120
70/140
90
Indigo alaosa 90, 120, 140 ( Valmiiksi kasattu, sis. vesilukon )
Alaosa Laine 90
Posliiniallas, laatikot,
vesilukko.
L:90 K:64 S:50
Tuotenro Hinta
55918 1 319,-
17917 1 319,-
14917 1 319,-
16917 1 319,-
Alaosa Zero 120
Taso, Zero-posliiniallas
oikealla, laatikot, vesilukko.
L:120 K:67 S:35/40,5
Tuotenro Hinta
551250-B* 1 774,-
171248-B* 1 774,-
141248-B* 1 774,-
161248-B* 1 774,-
Alaosa Oas 140
Taso, posliiniallas Oas
vasemmalla, laatikot,
vesilukko.
L:140 K:65 S:50
Tuotenro Hinta
551241-B* 2 096,-
171238-B* 2 096,-
141238-B* 2 096,-
161238-B* 2 096,-
Alaosa Zero 90
Taso, posliiniallas Zero,
laatikot, vesilukko.
L:90 K:64 S:50
Tuotenro Hinta
55951-B* 1 272,-
17948-B* 1 272,-
14948-B* 1 272,-
16948-B* 1 272,-
Alaosa Zero 120
Taso, Zero-posliiniallas
vasemmalla, laatikot,
vesilukko.
L:120 K:67 S:35/40,5
Tuotenro Hinta
551251-B* 1 774,-
171249-B* 1 774,-
141249-B* 1 774,-
161249-B* 1 774,-
Alaosa Oas 140
Taso, kaksi Oas-posliiniallasta,
laatikot, vesilukot.
L:140 K:65 S:50
Tuotenro Hinta
551242-B* 2 260,-
171239-B* 2 260,-
141239-B* 2 260,-
161239-B* 2 260,-
Vetimet alaosiin ja korkeisiin kaappeihin
Profi ilivedin
Mattakromi 1 kpl
Tuotenro Hinta
1530 35,-
1531 35,-
1532 35,-
1533 35,-
Tilausohjeet Indigo
Valitse graniittitason väri lisäämällä värinumero
tuotteen tilausnumeron perään (esim. 1: Alaosa 70
Pähkinä, opaalinmusta graniittitaso ja päälle asennettava
pesuallas Zero: 55951-B3). Yllä oleviin hintoihin
sisältyy allas ja allastaso ilman hanaa, pohjaventtiiliä
ja vetimiä.
*Graniittitaso
B3 - Opaalinmusta
B4 - Meleerattu harmaa
Profi ilivedin
Valkoinen 1 kpl
Tuotenro Hinta
1534 35,-
1535 35,-
1536 35,-
1537 35,-
Alaosa Oas 90
Taso, Oas-posliiniallas,
laatikot, vesilukko.
L:90 K:65 S:50
Tuotenro Hinta
55940-B* 1 246,-
17939-B* 1 246,-
14939-B* 1 246,-
16939-B* 1 246,-
Tuotenro Hinta
551409 2 336,-
171407 2 336,-
141407 2 336,-
161407 2 336,-
Alaosa Corall 140
Taso, posliiniallas Corall
oikealla, laatikot, vesilukko.
L:140 K:62 S:50
Suora Kaarivedin
Kromi 1 kpl
Tuotenro Hinta
1315 21,-
1316 21,-
1317 21,-
1317 21,-
Alaosa Laine 140
Kaksi posliiniallasta,
laatikot, vesilukot.
L:140 K:64 S:50
Tuotenro Hinta
551460-B* 2 096,-
171457-B* 2 096,-
141457-B* 2 096,-
161457-B* 2 096,-
Kaarivedin
Mattakromi 1 kpl
Tuotenro Hinta
1510 14,-
1511 14,-
1512 14,-
1512 14,-
Alaosa Corall 90
Taso, posliiniallas Corall,
laatikot, vesilukko.
L:90 K:62 S:50
Tuotenro Hinta
55959-B* 1 246,-
17958-B* 1 246,-
14958-B* 1 246,-
16958-B* 1 246,-
Alaosa Zero 140
Taso, posliiniallas Zero
oikealla, laatikot, vesilukko.
L:140 K:64 S:50
Tuotenro Hinta
551450-B* 2 121,-
171447-B* 2 121,-
141447-B* 2 121,-
161447-B* 2 121,-
Alaosa Corall 140
Taso, posliiniallas Corall
vasemmalla, laatikot,
vesilukko.
L:140 K:62 S:50
Tuotenro Hinta
551461-B* 2 096,-
171458-B* 2 096,-
141458-B* 2 096,-
161458-B* 2 096,-
Kaarivedin
Kromi 1 kpl
Tuotenro Hinta
1520 14,-
1521 14,-
1522 14,-
1522 14,-
Täydennä kalustetta alumiinisilla tukijaloilla, jos et ole varma
seinän kantavuudesta.
Valittavana kulmajalat (pari) , Tuotenro 1320 55,- ,
ja tukijalka keskelle (leveyteen 120/140) Tuotenro 1321 32,-
Kaikkien alaosien runko on kosteutta kestävää lastulevyä.
Tammi, vaalea saarni ja harmaa petsi -etuosat
ovat aitoa puuviilua.
Alaosa Pyörö 120
Pyörö-allastaso kahdella
altaalla, laatikot, vesilukot.
L:120 K:67 S:35/50
Tuotenro Hinta
551209 2 021,-
171207 2 021,-
141207 2 021,-
161207 2 021,-
Alaosa Zero 140
Taso, posliiniallas Zero
vasemmalla, laatikot,
vesilukko.
L:140 K:64 S:50
Tuotenro Hinta
551451-B* 2 121,-
171448-B* 2 121,-
141448-B* 2 121,-
161448-B* 2 121,-
Alaosa Corall 140
Taso, kaksi Corall-posliiniallasta,
laatikot, vesilukot.
L:140 K:62 S:50
Tuotenro Hinta
551462-B* 2 260,-
171459-B* 2 260,-
141459-B* 2 260,-
161459-B* 2 260,-
Alaosa Ellipse 120
Taso, Ellipse-posliiniallas
oikealla, laatikot, vesilukko.
L:120 K:67 S:35
Tuotenro Hinta
551230-B* 1 749,-
171228-B* 1 749,-
141228-B* 1 749,-
161228-B* 1 749,-
Alaosa Zero 140
Taso, kaksi Zero-posliiniallasta,
laatikot, vesilukot.
L:140 K:64 S:50
Tuotenro Hinta
551452-B* 2 310,-
171449-B* 2 310,-
141449-B* 2 310,-
161449-B* 2 310,-
Alaosa Ellipse 120
Taso, Ellipse-posliiniallas
vasemmalla, laatikot,
vesilukko.
L:120 K:67 S:35
Tuotenro Hinta
551231-B* 1 749,-
171229-B* 1 749,-
141229-B* 1 749,-
161229-B* 1 749,-
Alaosa Oas 140
Taso, posliiniallas Oas
oikealla, laatikot, vesilukko.
L:140 K:65 S:50
Tuotenro Hinta
551240-B* 2 096,-
171237-B* 2 096,-
141237-B* 2 096,-
161237-B* 2 096,-
Lisävaruste
230V pistorasia
Tuotenro Hinta
47999 68,-
Alaosissa pistorasia sijoitetaan
alempaan laatikkoon. Saa
sijoittaa vain vyöhykkeiden
0, 1 ja 2 ulkopuolelle. Kaikki
sähkökomponentit ovat
CE-merkittyjä sekä SEMKOn
tarkastamia ja hyväksymiä ja
siten täysin turvallisia. Sivu 138Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Peili
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Peili
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Peili
Indigo yläosa 40, 60, 70, 90, 120, 140 ( Valmiiksi kasattu )
Yläosa Peili 40
Halogeenivalo 1x20 W
ylhäällä ja 2x10 W alhaalla.
L:40 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
814045 321,-
Yläosa D-Light 70
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x14 W, alhaalla 1x14 W.
230 V pistorasia
L:70 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721070 673,-
731755 673,-
741755 673,-
751755 673,-
Yläosa Top-Line 120
Loisteputkivalot 5x8 W,
2x230 V pistorasia, 1 ovi
alum/huurrelasi ja 2
ovea alum/peili.
L:120 K:70 S:16/27
Tuotenro Hinta
451250 1 237,-
171250 1 237,-
141250 1 237,-
161250 1 237,-
Yläosa Peili 60
Halogeenivalo 1x20 W
ylhäällä ja 2x10 W alhaalla.
L:60 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
81060 321,-
Yläosa Peili 90
Halogeenivalot 2x20 W
ylhäällä ja 2x10 W alhaalla.
L:90 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
819045 433,-
Yläosa D-light 120
Loisteputkivalaisin ylhäällä
2x14 W, alhaalla 2x14 W.
2x230 V pistorasia
L:120 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721120 974,-
731125 974,-
741125 974,-
751125 974,-
Yläosa Top Line
peilikaappi 60
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x8 W ja alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia. Sis. 2
lasihyllyä ja vetimet.
L:60 K:70 S:14/25
Tuotenro Hinta
45660 565,-
17660 565,-
14660 565,-
16660 565,-
Yläosa Top-Line
peilikaappi 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W ja alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia. Sis. 4
lasihyllyä ja vetimet.
L:90 K:70 S:14/25
Tuotenro Hinta
45950 793,-
17950 793,-
14950 793,-
16950 793,-
Yläosa Peili 140
Halogeenivalot 2x20 W
ylhäällä ja 4x10 W alhaalla.
L:140 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
8114045 514,-
Yläosa Peili 60
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 2x8 W
L:60 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
70260 286,-
Yläosa Peili 90 Pyöreä
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 3x14 W
L:90 K:90 S:5
Tuotenro Hinta
70295 418,-
Yläosa Top-Line 140
Loisteputkivalot 5x8 W,
2x230 V pistorasia, 1 ovi
alum/huurrelasi ja 2
ovea alum/peili.
L:140 K:70 S:16/27
Tuotenro Hinta
451450 1 351,-
171450 1 351,-
141450 1 351,-
161450 1 351,-
Yläosa D-light 60
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x14 W, alhaalla 1x14 W.
230 V pistorasia
L:60 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721060 596,-
731655 596,-
741655 596,-
751655 596,-
Yläosa Peili 90
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 2x14 W
L:90 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
70290 319,-
Yläosa D-light 140
Loisteputkivalaisin ylhäällä
2x14 W, alhaalla 2x14 W.
2x230 V pistorasia
L:140 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721140 1 196,-
731140 1 196,-
741140 1 196,-
751140 1 196,-
Yläosa Peili 70
Halogeenivalo 1x20 W
ylhäällä ja 2x10 W alhaalla.
L:70 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
817045 321,-
Yläosa D-light 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x21 W, alhaalla 1x21 W.
230 V pistorasia
L:90 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721090 755,-
731955 755,-
741955 755,-
751955 755,-
Yläosa Top-Line
peilikaappi 70
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W ja alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia. Sis.
4 lasihyllyä ja vetimet.
L:70 K:70 S:14/25
Tuotenro Hinta
45770 701,-
17770 701,-
14770 701,-
16770 701,-
Yläosa Peili 120
Halogeenivalot 2x20 W
ylhäällä ja 2x10 W alhaalla.
L:120 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
8112045 470,-
139 Sivu 139140
INDIGO
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Väri
Valkoinen
Tammi
Vaalea saarni
Harmaa petsi
Pistorasia
3 pistokepaikkaa
2 pistokepaikkaa*
Indigo korkea kaappi , seinäkaapit ( Valmiiksi kasattu )
Korkea kaappi 40
Ovi, 4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754152 482,-
174152 482,-
144152 482,-
164152 482,-
Korkea kaappi 40
Huurrelasiovi sis.
nuppivetimen, laatikko,
4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754156 716,-
174156 716,-
144156 716,-
164156 716,-
Lisävaruste
Pistorasia
230V
Tuotenro Hinta
72 24,-
73 191,-
* 2-pistokepaikkainen rasia
sis. vikavirtasuojan
Korkea kaappi 40
Peiliovi sis. nuppivetimen,
4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754151 601,-
174151 601,-
144151 601,-
164151 601,-
Korkea kaappi 40
Matala malli
Ovi, 2 puuhyllyä
L:40 K:122 S:35
Tuotenro Hinta
754052 372,-
174052 372,-
144052 372,-
164052 372,-
Huurrelasiovien hintaan sisältyy mattakromattu Nuppivedin.
Pyykkikori
Tuotenro Hinta
3537 63,-
Korkea kaappi 40
Huurrelasiovi
sis. nuppivetimen,
4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754150 601,-
174150 601,-
144150 601,-
164150 601,-
Korkea kaappi 40
Matala malli Huurrelasiovi
sis. nuppivetimen,
2 puuhyllyä
L:40 K:122 S:35
Tuotenro Hinta
754050 428,-
174050 428,-
144050 428,-
164050 428,-
Korkea kaappi 40
2 Ovea, 4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754153 546,-
174153 546,-
144153 546,-
164153 546,-
Seinäkaappi 40
Ovi. 2 lasihyllyä
L:40 K:70 S:15
Tuotenro Hinta
75405 183,-
77405 183,-
74405 183,-
76405 183,-
Korkea kaappi 40
Ovi, laatikko, 4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754154 661,-
174154 661,-
144154 661,-
164154 661,-
Seinäkaappi 40
Huurrelasiovi sis.
nuppivetimen, 2 lasihyllyä
L:40 K:70 S:15
Tuotenro Hinta
75400 240,-
77400 240,-
74400 240,-
76400 240,-
Korkea kaappi 40
Huurrelasiovi
sis. nuppivetimen,
ovi, 4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754155 601,-
174155 601,-
144155 601,-
164155 601,- Sivu 140SVEA
Väri
Liitu
Tuhka
Noki
Väri
Liitu
Tuhka
Noki
Väri
Liitu
Tuhka
Noki
Väri
Liitu
Tuhka
Noki
Väri
Liitu
Tuhka
Noki
Svea alaosa 70 ( Valmiiksi kasattu, sis. vesilukon ) Svea pöytätaso 70 ( Valmiiksi kasattu )
Alaosa 70
Posliiniallas Svea,
laatikko, kaksi pyyhetankoa
ja vesilukko.
L:70 K:50 S:40/49
Tuotenro Hinta
31411 1 238,-
31421 1 238,-
31431 1 238,-
Alaosa 70
Posliiniallas Svea,
kaksi laatikkoa, kaksi
pyyhetankoa ja vesilukko.
L:70 K:76/89 S:40/49
Tuotenro Hinta
31412 1 523,-
31422 1 523,-
31432 1 523,-
Svea yläosa 50 , 70 , 80 ( Valmiiksi kasattu )
Yläosa 50
Peiliovi ja kaksi puuhyllyä.
L:50 K:60 S:13
Tuotenro Hinta
30501-R* 673,-
30502-R* 673,-
30503-R* 673,-
Yläosa 70
Loisteputkivalaisin ylhäällä
13 W, alhaalla 8 W, 230 V
pistorasia, kaksi peiliovea ja
kaksi puuhyllyä.
L:70 K:62 S:13/23
Tuotenro Hinta
30710-R* 918,-
30720-R* 918,-
30730-R* 918,-
Svea korkea kaappi 35 , 70 ( Valmiiksi kasattu )
Korkea kaappi 35
Kirkas lasiovi, kolme
puuhyllyä ja laatikko.
L:35 K:155 S:39
Tuotenro Hinta
31441-R* 1 215,-
31451-R* 1 215,-
31461-R* 1 215,-
Lisätarvikkeet
Tikapuut
Kaksi puuhyllyä.
L:40 K:172 S:35
Tuotenro Hinta
46865 268,-
46860 268,-
Hylly 3-osainen
L:53 K:15 S:15
Tuotenro Hinta
31511 162,-
31521 162,-
31531 162,-
Korkea kaappi 35
Kirkas lasiovi, kolme
puuhyllyä ja kaksi laatikkoa.
L:35 K**:180/193/197 S:39
Tuotenro Hinta
31442-R* 1 336,-
31452-R* 1 336,-
31462-R* 1 336,-
Kokovartalopeili
Käännettävä.
L:39 K:143 S:5
Tuotenro Hinta
46845 242,-
46850 242,-
46840 242,-
Pyyheripustin 5-koukkua
L:40 K:7 S:2
Tuotenro Hinta
46815 47,-
46825 47,-
46835 47,-
Alaosa 70
Taso, posliiniallas Ellipse,
laatikko, kaksi pyyhetankoa
ja vesilukko.
L:70 K:46 S:39
Tuotenro Hinta
31411-B* 1 165,-
31421-B* 1 165,-
31431-B* 1 165,-
Yläosa 70
Kaksi kirkasta lasiovea
ja kaksi puuhyllyä.
L:70 K:60 S:13
Tuotenro Hinta
30751-R* 661,-
30752-R* 661,-
30753-R* 661,-
Korkea kaappi 70
Kaksi kirkasta lasiovea,
kolme puuhyllyä ja laatikko.
L:70 K:155 S:39
Tuotenro Hinta
31443-R* 1 443,-
31453-R* 1 443,-
31463-R* 1 443,-
Hylly 5-osainen
L:87 K:15 S:15
Tuotenro Hinta
31512 188,-
31522 188,-
31532 188,-
WC-paperipidike
L:18 K:3 S:14
Tuotenro Hinta
46855 47,-
Alaosa 70
Taso, posliiniallas Ellipse,
kaksi laatikkoa, kaksi
pyyhetankoa ja vesilukko.
L:70 K:72/89 S:39
Tuotenro Hinta
31412-B* 1 452,-
31422-B* 1 452,-
31432-B* 1 452,-
Yläosa 80
Kehyspeili loisteputkivaloilla
2x14 W.
L:80 K:80 S:5
Tuotenro Hinta
30810 661,-
30820 661,-
30830 661,-
Korkea kaappi 70
Kaksi kirkasta lasiovea, kolme
puuhyllyä ja kaksi laatikkoa.
L:70 K**:180/193/197 S:39
Tuotenro Hinta
31444-R* 1 619,-
31454-R* 1 619,-
31464-R* 1 619,-
Pöytätaso 70
Taso ja laatikko.
L:70 K:31 S:39
Tuotenro Hinta
31471-B* 662,-
31481-B* 662,-
31491-B* 662,-
Valaisimet
Nova riippuvalaisin, IP44
Suupuhallettu riippuvalaisin,
hehkulamppu E14,
1x40 W, 230V.
L:14 K:22 S:14
Tuotenro Hinta
8001 127,-
Tilausohjeet Svea
Valitse graniittitason tai korkean kaapin/yläosan
taustalevyn väri lisäämällä värinumero tuotteen
tilausnumeron perään (esim. 1: Noki alaosa 70,
yksi laatikko, kvartsinharmaa graniittitaso ja päälle
asennettava pesuallas: 31431-B5) (esim. 2: Noki
korkea kaappi 70, kaksi laatikkoa ja klorofylli
taustalevy: 31464-R3). Alaosien hinnat ilman
hanaa ja pohjaventtiiliä.
*Graniittitaso
B3 - Opaalinmusta
B5 - Kvartsinharmaa
*Taustalevy
R1 - Liitu (valkoinen)
R2 - Noki (musta)
R3 - Klorofylli (vihreä)
** Korkeita kaappeja ja pöytätasoja voidaan
säätää niin, että laatikot ovat aina linjassa
valitun alaosan kanssa.
Pöytätaso 70
Taso ja kaksi laatikkoa.
L:70 K**:57/70/74 S:39
Tuotenro Hinta
31472-B* 963,-
31482-B* 963,-
31492-B* 963,-
Nova seinävalaisin, IP44
Suupuhallettu seinävalaisin,
hehkulamppu E14,
1x40 W, 230V.
L:14 K:22 S:26
Tuotenro Hinta
8004 127,-
141 Sivu 141142
CLASSIC
Väri
Valkoinen / Sileä
Valkoinen / Kehys
Tammi / Sileä
Tammi / Kehys
Väri
Valkoinen / Sileä
Valkoinen / Kehys
Tammi / Sileä
Tammi / Kehys
Väri
Valkoinen / Sileä
Valkoinen / Kehys
Tammi / Sileä
Tammi / Kehys
Väri
Kromi / 320 cc
Kromi / 128 cc
Mattakromi / 320 cc
Mattakromi / 128 cc
Classic alaosa 65, 90
( Valmiiksi kasattu, sis. vesilukon )
Alaosa 65
Posliiniallas, laatikot
ja vesilukko.
L:65 K:64 S:38/50,5
Tuotenro Hinta
25651 750,-
25652 863,-
24651 750,-
24652 863,-
Vedin 1
Tuotenro Hinta
12347 11,-
12334 7,-
12348 11,-
12335 7,-
Alaosa 90
Posliiniallas, laatikot
ja vesilukko.
L:90 K:64 S:38/50,5
Tuotenro Hinta
25904 992,-
25908 1 122,-
24904 992,-
24908 1 122,-
Väri
Valkoinen
Tammi
Classic yläosa 65, 90 ( Valmiiksi kasattu )
Yläosa Top-Mirror 65
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W ja alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia.
L:65 K:70 S:13/17,5
Tuotenro Hinta
7665 447,-
7465 447,-
Yläosa Top-Line
peilikaappi 65
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W ja alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia. Sis. 4
lasihyllyä ja vetimet.
L:65 K:70 S:13/25
Tuotenro Hinta
8765 603,-
8465 603,-
Yläosa Top-Mirror 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W, alhaalla 1x13 W.
230 V pistorasia.
L:90 K:70 S:13/17,5
Tuotenro Hinta
7690 505,-
7490 505,-
Classic korkea kaappi ( Valmiiksi kasattu ) Classic seinäkaappi ( Valmiiksi kasattu )
Korkea kaappi 40
Ovi, 4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754152 482,-
174152 482,-
Korkea kaappi 40
Huurrelasiovi, ovi,
4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754157 623,-
454155 667,-
174157 623,-
244155 667,-
Korkea kaappi 40
Peiliovi sis. nuppivetimen,
4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754151 601,-
174151 601,-
Korkea kaappi 40
Huurrelasiovi, laatikko,
4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754158 738,-
454156 782,-
174158 738,-
244156 782,-
Vetimet alaosiin ja korkeisiin kaappeihin
Vedin 2
Tuotenro Hinta
12349 11,-
71392 6,-
12350 11,-
71393 6,-
*Vedintä 128 cc käytetään korkeaan kaappiin ja seinäkaappiin.
Korkea kaappi 40
2 Ovea, 4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754153 546,-
454153 645,-
174153 546,-
244153 645,-
Korkea kaappi 40
Matala malli
Ovi, 2 puuhyllyä
L:40 K:122 S:35
Tuotenro Hinta
754052 372,-
454052 428,-
174052 372,-
244052 428,-
Vedin 3
Tuotenro Hinta
12351 21,-
12338 10,-
12352 21,-
12339 10,-
Korkea kaappi 40
Ovi, laatikko, 4 puuhyllyä
L:40 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
754154 661,-
454154 760,-
174154 661,-
244154 760,-
Korkea kaappi 40
Matala malli
Huurrelasiovi, 2 puuhyllyä
L:40 K:122 S:35
Tuotenro Hinta
454050 450,-
244050 450,-
Pyykkikori
Tuotenro Hinta
3537 63,-
Seinäkaappi 40
Ovi. 2 lasihyllyä
L:40 K:70 S:15
Tuotenro Hinta
75405 183,-
25405 250,-
77405 183,-
24405 250,-
Pistorasia
3 pistokepaikkaa
2 pistokepaikkaa*
Lisävaruste
Seinäkaappi 40
Huurrelasiovi. 2 lasihyllyä
L:40 K:70 S:15
Tuotenro Hinta
25400 283,-
24400 283,-
Pistorasia
230V
Tuotenro Hinta
72 24,-
73 191,-
* 2-pistokepaikkainen rasia
sis. vikavirtasuojan
Tilausohjeet Classic
Hintaan sisältyy allastaso ja vesilukko ilman
hanaa, pohjaventtiiliä ja vetimiä. Kaikkiin
yläosiin sisältyy loisteputkivalaistus ja 230V
pistorasia.
Täydennä kalustetta alumiinisilla tukijaloilla,
jos et ole varma seinän kantavuudesta.
Tukijalat (pari) , Tuotenro 1320 55,- ,
Yläosa Top-Line
peilikaappi 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W ja alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia. Sis. 4
lasihyllyä ja vetimet.
L:90 K:70 S:13/25
Tuotenro Hinta
45950 793,-
17950 793,-
230 V pistorasia
Tuotenro Hinta
47999 68,-
Pistorasia asennetaan alaosan
alempaan laatikkoon. Sen saa
sijoittaa vain alueiden 0, 1 ja
2 ulkopuolelle. Sivu 142BIANCA
Etuosat
Valkoinen
Punainen
Harmaa
Leveys alaosa
60/120
90
Ovi
Huurrelasi
Peili
Valkoinen
Punainen
Harmaa
Bianca alaosa 60, 90, 120 ( Valmiiksi kasattu, sis. vesilukon )
Alaosa 60
Posliiniallas, laatikko,
sisälaatikko ja vesilukko
L:60 K:62 S:32/45
Tuotenro Hinta
706001 464,-
706002 464,-
706003 464,-
Alaosa 60 Integroitu vedin
Posliiniallas, laatikko,
sisälaatikko ja vesilukko
L:60 K:62 S:32/45
Tuotenro Hinta
706011 494,-
706012 494,-
706013 494,-
Alaosa 90 Kesk.
Posliiniallas, laatikko,
sisälaatikko ja vesilukko
L:90 K:62 S:32/45
Tuotenro Hinta
709401 728,-
709402 728,-
709403 728,-
Bianca -sarjassa runko on aina valkoinen . Alaosien hintaan sisältyy allastaso ja vesilukko
ilman hanaa, pohjaventtiiliä ja vetimiä. Alaosien runko on kosteutta kestävää lastulevyä.
Runko ja ovet on maalattu.
Vetimet alaosiin
Vedin
Profi ilivedin Valkoinen
1 kpl
Tuotenro Hinta
1535 35,-
1537 35,-
230 V pistorasia
Tuotenro Hinta
47999 68,-
Pistorasia asennetaan alaosan
alempaan laatikkoon. Sen saa
sijoittaa vain alueiden 0, 1 ja
2 ulkopuolelle.
Vedin
Profi ilivedin Mattakromi
1 kpl
Tuotenro Hinta
1531 35,-
1533 35,-
Bianca korkea kaappi , seinäkaappi ( Valmiiksi kasattu )
Korkea kaappi 170x30
( syvyys 35)
Ovi, 4 puuhyllyä
L:30 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
711700 410,-
711709 410,-
711701 364,-
711702 364,-
711703 364,-
Korkea kaappi 122x30
( syvyys 35)
Matala malli
Ovi, 2 puuhyllyä
L:30 K:122 S:35
Tuotenro Hinta
711220 * 353,-
711221 287,-
711222 287,-
711223 287,-
Pistorasia
3 pistokepaikkaa
2 pistokepaikkaa*
Vedin
Kaarivedin Valkoinen
1 kpl
Tuotenro Hinta
17381 30,-
17383 43,-
Korkea kaappi 170x30
( syvyys 20)
Ovi, 4 puuhyllyä
L:30 K:170 S:20
Tuotenro Hinta
711690 410,-
711699 410,-
711691 364,-
711692 364,-
711693 364,-
Pistorasia
230V
Tuotenro Hinta
72 24,-
73 191,-
* 2-pistokepaikkainen rasia sis.
vikavirtasuojan
Alaosa 90 Kesk.
Integroitu vedin
Posliiniallas, laatikko,
sisälaatikko ja vesilukko
L:90 K:62 S:32/45
Tuotenro Hinta
709411 771,-
709412 771,-
709413 771,-
Vedin
Kaarivedin Kromi
1 kpl
Tuotenro Hinta
17382 30,-
17384 43,-
Korkea kaappi 122x30
( syvyys 20)
Matala malli
Ovi, 2 puuhyllyä
L:30 K:122 S:20
Tuotenro Hinta
711210 * 353,-
711211 287,-
711212 287,-
711213 287,-
Pyykkikori korkeaan
kaappiin, liukukiskoilla.
Bianca/Easy
( syvyys 35)
Tuotenro Hinta
3530 63,-
Alaosa 120 Kesk.
Posliiniallas, laatikot,
sisälaatikot ja vesilukko
L:120 K:62 S:32/45
Tuotenro Hinta
701201 939,-
701202 939,-
701203 939,-
Seinäkaappi 70x30
( syvyys 15)
Ovi, kaksi hyllyä
L:30 K:70 S:15
Tuotenro Hinta
712730 186,-
712738 132,-
712736 132,-
712739 132,-
* Korkeus 124 Bianca -sarjassa runko on aina valkoinen . Bianca korkea kaappi avataan kevyellä painalluksella - push-open.
Lisävaruste
Alaosa 120 Kesk.
Integroidut vetimet
Posliiniallas, laatikot,
sisälaatikot ja vesilukko
L:120 K:62 S:32/45
Tuotenro Hinta
701211 999,-
701212 999,-
701213 999,-
143 Sivu 143144
BIANCA
EASY
Väri
Valkoinen
Harmaa
Musta
Väri
Valkoinen
Harmaa
Turkoosi
Bianca yläosa 60, 90, 120 ( Valmiiksi kasattu )
Yläosa Peili 60
Piilotettu valaisin peilin
ylä- ja alaosassa 2x8 W
L:60 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
70260 286,-
Yläosa Peili 90
Halogeenivalot 2x20 W
ylhäällä ja 2x10 W alhaalla.
L:90 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
819045 433,-
Alaosa Kulmakonsoli
Posliiniallas ja konsoli.
L:53 K:23 S:26/37
Tuotenro Hinta
24001 162,-
24003 162,-
24004 162,-
Alaosa 40
Posliiniallas 40 ja allaskaappi,
1 ovi sis. vedin.
L:40 K:64 S:35
Tuotenro Hinta
710401 319,-
710402 319,-
710403 319,-
Yläosa Peili 60
Halogeenivalo 1x20 W
ylhäällä ja 2x10 W alhaalla.
L:60 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
81060 321,-
Yläosa Top-Mirror 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W, alhaalla 1x13 W.
230 V pistorasia.
L:90 K:70 S:13/17,5
Tuotenro Hinta
7690 505,-
Easy alaosa 40, 45, 55, 90 ( Valmiiksi kasattu , ilman vesilukkoa)
Pesuallas 45 konsolilla
Pesuallas 45 posliinia
pyyhekonsolilla, sis.
WC-paperipidikkeen.
L:45/46 K:24 S:20/30
Tuotenro Hinta
20755 135,-
20753 135,-
20756 135,-
Alaosa 45
Posliiniallas 45 ja allaskaappi,
1 ovi sis. vedin.
L:45/46 K:60 S:20/30
Tuotenro Hinta
710451 229,-
710452 229,-
710453 229,-
Yläosa Top-Mirror 60
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x8 W, alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia.
L:60 K:70 S:13/17,5
Tuotenro Hinta
7660 385,-
Yläosa Top-Line 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W, alhaalla 1x8 W.
230 V pistorasia
L:90 K:70 S:14/25
Tuotenro Hinta
45950 793,-
Pesuallas 55 konsolilla
Pesuallas 55 posliinia
pyyhekonsolilla, sis.
WC-paperipidikkeen.
L:55/56 K:24 S:32/45
Tuotenro Hinta
20765 181,-
20764 181,-
20766 181,-
Alaosa 55
Posliiniallas 55 ja allaskaappi,
2 ovea sis. vetimet.
L:55/56 K:60 S:32/45
Tuotenro Hinta
710551 330,-
710552 330,-
710553 330,-
Easy -sarjassa runko on aina valkoinen .
Kaikkien alaosien runko on kosteutta kestävää lastulevyä. Runko ja ovet on maalattu.
Yläosa Top-Line 60
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x8 W, alhaalla 1x8 W,
230 V pistorasia
L:60 K:70 S:14/25
Tuotenro Hinta
45660 565,-
Yläosa D-light 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x21 W, alhaalla 1x21 W.
230 V pistorasia
L:90 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721090 755,-
Pesuallas 90 konsolilla
Pesuallas 90 posliinia
pyyhekonsolilla, sis.
WC-paperipidikkeen.
L:90/91 K:24 S:32/45
Tuotenro Hinta
29001 291,-
29003 291,-
29004 291,-
Alaosa 90
Posliiniallas 90 ja allaskaappi,
2 ovea sis. vetimet.
L:90/91 K:60 S:32/45
Tuotenro Hinta
710901 482,-
710902 482,-
710903 482,-
Yläosa D-light 60
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x14 W, alhaalla 1x14 W.
230 V pistorasia
L:60 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721060 596,-
Yläosa Peili 120
Halogeenivalot 2x20 W
ylhäällä ja 2x10 W alhaalla.
L:120 K:84 S:16
Tuotenro Hinta
8112045 470,-
Posliiniallas 2076
pulttikiinnitykseen.
L:55/56 K:12 S:32/45
Tuotenro Hinta
2076 136,-
Lisävaruste
Vesilukko
Tuotenro Hinta
8989 20,-
Yläosa Peili 90 Pyöreä
Piilotettu valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 3x14 W
L:90 K:90 S:5
Tuotenro Hinta
70295 418,-
Yläosa 120 D-light
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x28 W, alhaalla 1x28 W.
230 V pistorasia
L:120 K:77 S:10
Tuotenro Hinta
721121 975,-
Yläosa Peili 90
Piilotettu valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 2x14 W
L:90 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
70290 319,- Sivu 144EASY
Väri
Valkoinen
Väri
Valkoinen
Väri
Huurrelasi
Peili
Valkoinen
Harmaa
Turkoosi
Väri
Huurrelasi
Peili
Valkoinen
Harmaa
Turkoosi
Easy yläosa 45, 55, 90 ( Valmiiksi kasattu )
Yläosa Kulmakaappi
Peilikaappi loisteputkella
1x14W
L:34 K:70 S:24/12
Tuotenro Hinta
7040 246,-
Yläosa Ny-Line 55
Halogeenivalot ylhäällä
2x10 W ja alhaalla 2x10 W.
230V pistorasia.
L:55 K:70 S:13,5/25
Tuotenro Hinta
14 404,-
Korkea kaappi 170x30
( syvyys 35)
Ovi, sis. vedin, 4 puuhyllyä
L:30 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
711131 373,-
711132 373,-
711133 373,-
Korkea kaappi 122x30
Matala malli ( syvyys 20)
Ovi, sis. vedin, 2 puuhyllyä
L:30 K:122 S:20
Tuotenro Hinta
711101 287,-
711102 287,-
711103 287,-
Yläosa Peili 45
Peili kahdella loisteputkisivuvalolla
2x14W
L:45 K:70 S:4
Tuotenro Hinta
70245 207,-
Yläosa Peili 90
Piilotettu valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 2x14 W
L:90 K:70 S:5
Tuotenro Hinta
70290 319,-
Easy korkea kaappi , seinäkaappi ( Valmiiksi kasattu )
Korkea kaappi 170x30
( syvyys 35)
Ovi, sis. vedin, 4 puuhyllyä
L:30 K:170 S:35
Tuotenro Hinta
711700 410,-
711709 410,-
Seinäkaappi 70x30
( syvyys 15)
Ovi, sis. vedin, kaksi hyllyä.
L:30 K:70 S:15
Tuotenro Hinta
712731 136,-
712735 136,-
712737 136,-
Tilausohjeet Easy
Tuote on muotoilu- ja mallisuojattu. Alaosien hintaan sisältyy
pesuallas ilman hanaa, vesilukkoa ja pohjaventtiiliä.
Jos et ole varma seinän kantavuudesta, voit hankkia
lisävarusteena saatavat tukijalat. Tuotenro 1320 55,- /pari
Yläosa Peili 45
Peili loisteputkivalaisimella
1x13 W
L:45 K:70 S:14
Tuotenro Hinta
70346 168,-
Yläosa Peili 90 Pyöreä
Piilotettu valaisin peilin ylä-
ja alaosassa 3x14 W
L:90 K:90 S:5
Tuotenro Hinta
70295 418,-
Korkea kaappi 124x30
Matala malli ( syvyys 35)
Ovi, sis. vedin, 2 puuhyllyä
L:30 K:124 S:35
Tuotenro Hinta
711220 353,-
Seinäkaappi 70x30
( syvyys 15)
Ovi, sis. vedin, kaksi hyllyä.
L:30 K:70 S:15
Tuotenro Hinta
712730 186,-
Yläosa Peili 55
Peili loisteputkivalaisimella
1x13 W
L:55 K:70 S:14
Tuotenro Hinta
70356 168,-
Yläosa Top-Mirror 90
Loisteputkivalaisin ylhäällä
1x13 W, alhaalla 1x13 W.
230 V pistorasia.
L:90 K:70 S:13/17,5
Tuotenro Hinta
7690 505,-
Korkea kaappi 122x30
Matala malli ( syvyys 35)
Ovi, sis. vedin, 2 puuhyllyä
L:30 K:122 S:35
Tuotenro Hinta
711111 287,-
711112 287,-
711113 287,-
Yläosa Peilikaappi 55
Peilikaappi kahdella loisteputkisivuvalolla
2x14W
L:55 K:62 S:12,5
Tuotenro Hinta
70455 309,-
Kaikki sähkökomponentit
ovat CE-merkittyjä sekä
SEMKOn tarkastamia ja
hyväksymiä ja siten täysin
turvallisia.
Korkea kaappi 170x30
( syvyys 20)
Ovi, sis. vedin, 4 puuhyllyä
L:30 K:170 S:20
Tuotenro Hinta
711121 373,-
711122 373,-
711123 373,-
Pistorasia
3 pistokepaikkaa
2 pistokepaikkaa*
Korkea kaappi 170x30
( syvyys 20)
Ovi, sis. vedin, 4 puuhyllyä
L:30 K:170 S:20
Lisävaruste
Yläosa Peili 55
Peili kahdella loisteputkisivuvalolla
2x14W
L:55 K:70 S:4
Tuotenro Hinta
70255 207,-
Tuotenro Hinta
711690 410,-
711699 410,-
Pistorasia
230V
Tuotenro Hinta
72 24,-
73 191,-
* 2-pistokepaikkainen rasia sis.
vikavirtasuojan
Korkea kaappi 124x30
Matala malli ( syvyys 20)
Ovi, sis. vedin, 2 puuhyllyä
L:30 K:124 S:20
Tuotenro Hinta
711210 353,-
Easy -sarjassa runko on aina valkoinen .
Pyykkikori korkeaan
kaappiin, liukukiskoilla.
Bianca/Easy
( syvyys 35)
Tuotenro Hinta
3530 63,-
145 Sivu 1454
STYLE.
DESIGN,
JOKA
PUHUTTELEE
MISTÄ ALOITTAISIMME? Ehkä kokonaisuudesta: Design, joka eroaa kaikesta muusta
markkinoilla olevasta. Vai kertoisimmeko yksityiskohdista - pyöristetyt kulmat, ilmeikäs
tukijalka tai valkoisen ja tiikin kontrasti?
YKSI ASIA ON KUITENKIN VARMA, STYLE EI JÄTÄ KETÄÄN KYLMÄKSI. Toisten mielestä
sen muotoilu on ottanut parhaat palat kultaisen 60-luvun designista. Toisille taas se esittelee
tulevaisuuden tyyliä. Ehkä molempia. Sen saat itse päättää. Varmuudella voimme kuitenkin
sanoa, että Style inspiroi luomaan oman, persoonallisen kylpyhuoneen, jolla on vahva identiteetti.
Kylpyhuoneen, jossa vietät mieluusti aikaa. Style toimitetaan valmiiksi koottuna.
KATSO LISÄÄ STYLE-SARJAN KYLPYHUONEKUVIA - WWW.SVEDBERGS.FI Sivu 146HUOLEHDI KYLPYHUONEESTASI
Koska lämpötila ja ilmankosteus vaihtelevat kylpyhuoneessa paljon, huone vaatii erityisen paljon
huolenpitoa. Tässä on muutama näppärä vinkki, joilla voit hoitaa kylpyhuonettasi hyvin ja pitää
sen kauniina pitkään.
1. Kylpyammeen porelaitteisto
Porelaitteistolla varustettu kylpyamme puhdistetaan perusteellisesti erikoispuhdistusaineella
(saatavana jälleenmyyjältä). Täytä ammeeseen niin paljon vettä, että se peittää kaikki
suuttimet. Lisää veteen puhdistusainetta (noudata annosteluohjeita!). Käynnistä porelaitteisto
ja anna sen käydä 10 minuutin ajan. Tyhjennä amme ja toista käsittely pelkällä vedellä.
2. Suihku
Suihkuseiniemme profi ilit ovat pääasiassa anodisoitua tai epoksimaalattua alumiinia ja lasit karkaistua
turvalasia. Suosittelemme niiden puhdistamiseen tensidejä ja sitruunahappoa sisältävää puhdistusainetta.
Vältä hankaavien puhdistusaineiden käyttöä, ne naarmuttavat pinnat helposti. Tummuneet kohdat käsitellään
sitruuna- tai viinihapolla, joka huuhdotaan huolellisesti pois. Kalkkitahrat poistetaan 50-asteisella
talousetikalla. Hiero etikkaa tahroihin, anna vaikuttaa ja huuhtele pois. Toista käsittely tarvittaessa.
3. Hanat
Lika, kalkki ja kerrostumat poistetaan kätevimmin saippualla ja vedellä. Huuhtele vedellä ja kuivaa liinalla
tai froteepyyhkeellä. Älä käytä hankausjauheita tai muita hiovia aineita, happoja tai ammoniakkia
sisältäviä aineita. Pinttynyt lika irrotetaan tensidejä ja sitruunahappoa sisältävällä puhdistusaineella.
4. Kalusteet
Kalusteemme on helppo puhdistaa kostealla liinalla ja tavallisella puhdistusaineella. Älä käytä
hankausjauheita tai muita hiovia aineita, happoja tai ammoniakkia sisältäviä aineita.
5. Posliini ja emali
Lasitettu pinta on helppo pitää puhtaana tavallisella miedolla puhdistusaineella. Tummuneet kohdat
käsitellään sitruuna- tai viinihapolla. Kalkkitahroihin puree parhaiten talousetikka. Kuumenna etikka
50-asteiseksi, hiero tahraan, anna vaikuttaa ja huuhtele. Toista käsittely tarvittaessa. Vältä voimakkaita
happoja ja alkaleja sekä hankausjauheita tai muita hiovia aineita.
Graniitti
Periaate puhtaisiin ja kiiltäviin graniittipintoihin on seuraava: mitä nopeammin tahran poistat, sitä
yksinkertaisemmin sen saa pois. Tuotteet, jotka sisältävät rasvaa (esimerkiksi ihovoide) voivat tunkeutua
materiaaliin ja aiheuttaa pysyviä jälkiä, jos niitä ei poisteta välittömästi. Puhdistat graniittitasosi helposti
pehmeällä sienellä tai liinalla sekä haalealla vedellä. Voimakkaammin likaantuneisiin kohtiin voit käyttää
mietoa puhdistusainetta, mutta vältä hankaavien aineiden käyttöä, sillä ne naarmuttavat pinnat
nopeasti. On olemassa monia graniitille tarkoitettuja puhdistusaineita. Lue ohjeet aina huolellisesti
ja tarkasta aineen käyttökohteet ennen kuin aloitat. Kokeile ensin pienelle alueelle.
6. Valumarmori- ja gelcoat-pinnat
Valumarmorin tasainen ja huokoseton pinta puhdistetaan kostealla liinalla ja miedolla
puhdistusaineella (suosittelemme jälleenmyyjiemme valikoimista löytyvää Clean & Shine
-tuotetta). Jos haluat pinnasta todella kiiltävän, voit kiillottaa sen hienojakoisella
kiillotusaineella ja vahata lopuksi autovahalla. Kun toistat käsittelyn säännöllisesti,
pinta pysyy monta vuotta uuden veroisena. Älä koskaan käytä kaustista soodaa,
klooritiivisteitä tai happoja ja ammoniakkia sisältäviä aineita.
DESIGN, LAATU JA TURVALLISUUS
Kylpyhuone on investointi, jonka on tunnuttava hyvältä vielä monen vuoden käytön jälkeenkin.
Autamme sinua mielellämme löytämään etsimäsi. Työkalujemme, tietojemme ja standardiemme
avulla voit tehdä ostopäätöksen luottavaisin mielin.
7. Sähköturvallisuus
Kaikki Svedbergsin valikoiman sähkökomponentit ovat CE- ja S-merkittyjä. CE-merkki on pakollinen ja se
tarkoittaa, että valmistaja itse todistaa, että tuote täyttää EU:n voimassa olevat turvallisuusvaatimukset.
S-merkki sitä vastoin on vapaaehtoinen ja tarkoittaa, että sähköturvallisuus on testattu puolueettoman
osapuolen toimesta.
8. Kylpyhuoneen sähkömääräykset yksityisissä tiloissa (katso piirros)
Alueilla 1 ja 2 on sähkölaitteiden oltava vähintään kotelointiluokkaa IPX4. Alueilla ei saa olla pistorasioita.
Valaisimen etäisyys suihkusta on oltava vähintään 60 cm. Alueiden 0, 1 ja 2 ulkopuolella (myös niiden
yläpuolella, yli 225 cm korkeudessa) kotelointiluokan tulee olla IPX1, jos kyseessä on saunan pesuhuone.
Kaikki normaaliin verkkosyöttöön liitetyt sähkölaitteet on suojattava vikavirtasuojalla. Pistorasioita saa asentaa
vain alueiden 0, 1 ja 2 ulkopuolelle, kunhan ne suojataan vikavirtakytkimellä. Sähköasennukset saa tehdä
vain ammattitaitoinen sähköasentaja. Alueet tiivistettynä: IPX7 alueella 0, IPX4 alueella 1, IPX4 alueella 2.
Sivu 147TÄYDELLINEN KYLPYHUONE
Vaikka kylpyhuonehankintasi koskisi ainoastaan hanaa, on se päätös, jota ei tehdä silmänräpäyksessä.
Puhumattakaan siitä, jos olet valitsemassa kokonaan uutta kylpyhuonetta. Oli miten oli, kyseessä on
merkittävä päätös. Annamme tärkeimmän neuvon heti alkuun: Luota omaan makuusi. Se olet kuitenkin
sinä, joka kylpyhuonetta tulet käyttämään. Jos haluat ammattilaisen apua, jälleenmyyjämme palvelevat
sinua mielellään.
Mieti kokonaisuutta
Tuotteiden hankkiminen useilta eri tavarantoimittajilta voi vaikuttaa hauskalta ja edulliselta. Nopeasti
ajateltuna. Mutta entä jos pian kyllästyt siihen, että hana, kalusteet ja allas eivät oikein sovi yhteen.
Tai pahempaa, jos tuotteet eivät ole tasalaatuisia. Useilta tavarantoimittajilta tilattaessa on myös
suurempi vaara kylpyhuoneremontin viivästymisestä. Vältät nämä ongelmat meidän kanssamme.
Koko valmistusprosessi
Olemme valmistaneet kylpyhuoneita 1960-luvulta lähtien ja edelleen suurin osa tuotannosta tapahtuu
omissa tehtaissamme. Logististen etujen lisäksi meillä on tarkka laadunvalvonta ja pystymme
testaamaan ja kehittämään tuotteitamme jatkuvasti. Teemme käsityötä isossa mittakaavassa.
Kaakelit: Konradssons Kakel AB +46 36-12 51 15, www.konradssons.com
Lisätietoa miljöökuvien kaakeleista ja väreistä löydät kotisivuiltamme www.svedbergs.fi
Kiitämme: Axlings Linne, COW parfymeri, ETOL Design,
FATBOY, Hemma hos Haglund, Håkansson hudvårdsserie,
Joy of Plenty, L’Oréal Sverige AB, Linum Sverige AB,
Maria Niila, Oddbirds, Rum21 design&inredning.
Mallit, puusepät, laatoittajat, maalarit, sähköasentajat ja asentajat.
Ideointi ja tuotanto: IPM Ulricehamn. Kuvat: Patrik Johäll, SYSteam CAB, Daniela Ferro och Göran Fahlström.
Kokonaisuudet: IPM Ulricehamn. Sommitelmat: Oddbirds.
Varaumat: Kehitämme tuotteitamme jatkuvasti, mistä syystä pidätämme itsellämme oikeuden mahdollisiin tuote- ja rakennemuutoksiin.
Puu on luonnonmateriaali, joten yksittäisten tuotteiden välillä voi esiintyä väri- ja kuviointieroja. Painoteknisistä syistä johtuen esitteen värit
saattavat poiketa todellisuudesta. Tutustu värimalleihin Svedbergsin jälleenmyyjien luona. Emme vastaa poikkeamista ja painovirheistä.
Kaikki hinnat ovat arvonlisäverollisia suositushintoja euroissa.
Sivu 148VIIMEISIMMÄT UUTUUDET JA LISÄTIEDOT
LÖYDÄT – WWW.SVEDBERGS.FI
Lue lisää Biancasta sivulta 54.
Svedbergs Oy Ab, Tukkumyynti ja kylpyhuonenäyttely
Juvan teollisuuskatu 26, 02920 ESPOO
Tukkumyynti/tekninen neuvonta 09-584 105 00
www.svedbergs.fi, info@svedbergs.fi
Näyttely avoinna Espoossa
Ma-Pe klo 8.00-16.00, Ke 8.00-18.00
(ke pidennys ei voimassa 1.6. - 31.8. eikä ennen juhlapyhiä)
SVEDBERGS
täydellinen kylpyhuone
|
|