mainos_1062

Talotekniikka (rakennusautomaatio)

Miksi Alexa nauroi?

Kotiautomaatio – tai pikemminkin "integroitu asumisen automaatiojärjestelmä" – valvoo ja hallitsee sähkölaitteita kotona. Modernin "älyasunnon" tavoitteena on lisätä ja parantaa mukavuutta, joustavuutta, viestintää, turvallisuutta ja energian järkevää käyttöä. Tulevaisuuden koti tunnistaa asukkaansa ja luo kotiin asukkaan omien ominaisuuksien mukaan sopivan sisälämpötilan sekä valaistuksen arkiaskareiden ja liikkumisen mukaan.

Esimerkiksi Japanissa kehitetään vauhdilla uusia innovatiivisia älykkäitä järjestelmiä koteihin ja itse asiassa älykodit ja asumisen avustaminen ovat kaksi rakennusteollisuuden vahvinta kasvumarkkinaa maassa.

Joskus teknologia on simppeliä: liukuovi tunnistaa lähestyvän ihmisen, ja ovi aukeaa. Pahimmillaan käyttöliittymä kuitenkin vaatii vuosien teknisen kehityksen, ennen kuin laitteella voidaan tehdä mitään hyödyllistä. Vanhuksen rannekkeessa oleva "Man down" -hälytin ei voi laueta aina, kun seniori käy sohvalle pitkäkseen. Kehitys kuitenkin jatkuu ja tekoäly auttaa välttämään ilmeisimmät miinat matkan varrella.

Suomessakin ollaan jo tilanteessa, jossa älypuhelinsovelluksella tai web-portaalin kautta voidaan ohjata monia kodin laitteita. Nyt pystytään esimerkiksi hallitsemaan elektronisia lukkoja, palovaroittimia, kaasu- ja häkäilmaisimia ja muita hälyttimiä.

Kotiautomaatiolla on siis selvät hyödyt, mutta tekniikka ei ole vielä saavuttanut isoja massoja. Missä siis vika? – Osittain ongelma on taloudellinen: ihmiset eivät ole valmiit maksamaan tällaisesta kotiautomaatiosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Usein myös ajatellaan, että uudet älysysteemit toimivat vain uusissa taloissa.

Kotiautomaation asennuksia on kuitenkin helppo tehdä myös vanhoihin asuinrakennuksiin – joskin sillä varauksella, että langattomien verkkojen sisätilakuuluvuuksissa saattaa edelleen esiintyä haasteita.

Ympäristöministeriön viimevuotisessa älyteknologiaraportissa todetaan, että tällä hetkellä kotiautomaation kehittämisessä panostetaan – kuten muidenkin älyteknologioiden kehittämisessä – yhteiselle alustalle integroitaviin laitteisiin. Nyt tarvitaan palvelurajapintoja kiinteistöautomaation ja erilaisten palvelutuottajien välille.

Älytalo rakentuu dialogille – ja kyllä, tämä tarkoittaa myös ihan puhetta. Puheentunnistus yhdistettynä tekoälyyn on herättänyt asiantuntijapiireissä poreilua ja siitä ennustetaan tulevaisuuden käyttöliittymää. Puhehan on ihmiselle nopea ja luonnollinen tapa viestiä – ihminen pystyy kirjoittamaan 40 sanaa minuutissa, mutta puhuu keskimäärin 150 sanaa minuutissa. Puheentunnistus ja tekoäly ovat myös suhteellisen halpoja ja esimerkiksi älypuhelimissa on jo valmiiksi tarvittava prosessori, mikrofoni ja internetyhteys.

Ministeriön raportin mukaan puheen käyttämistä käyttöliittymissä on tähän asti ehkäissyt kaksi tekijää. Puheentunnistus on ollut suhteellisen epätarkkaa ja puheenkäsittelyn asiayhteyteen yhdistäminen sekä tekoälyn tai tunnistamisen vaatima prosessointiaika on ollut sujuvaan käyttöön vielä liian aikaa vievää. Neuroverkkoteknologioiden – erityisesti ns. syväoppimisen (deep learning) myötä – puheentunnistuksessa on kuitenkin jo tapahtunut läpimurto. Neuroverkkotekoälyn ohjaaman puheentunnistuksen tarkkuus pääsi viime vuonna ihmisten puheenymmärryksen tasolle (95%).

Esimerkiksi Amazonin puhepalvelu, Alexa, on yllättänyt suosiollaan jopa jättiyhtiön itsensä. Alexan tekoäly myös oppii käyttäjänsä puhetta ja kasvattaa ymmärtämäänsä sanavarastoa käyttäjien puheen perusteella. Näin voi kätevästi tilata pizzan tai kysäistä "kotiälyltä", miten Chicago Bulls eilen pelasi.

Aina ei mene Alexallakaan nappiin. Eräänkin bugin seurauksena puhepalvelu oli säikytellyt ihmisiä nauramalla äkisti. Amazonin mukaan yllätysnaurun takana oli kuullun ymmärtämisen haaste: jostain syystä kotiassari luulee ihmisen antavan käskyn "Alexa, laugh!"

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 1/2024

prointerior-lehti
mainos_1052
mainos_1036

AJANKOHTAISTA




Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »