mainos_1098

Konepajalta kajahtaa

Pasilan evoluutio jatkuu edelleen. Pasilan Konepajan alue on tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimpia kaupunkikehityskohteita Helsingissä: kiehtova yhdistelmä Suomen teollista historiaa ja modernia täydennysrakentamista. Konepajan alueella on jo nyt asuntoja, toimistoja, co-working-tiloja, ravintoloita, kulttuuria ja hyvinvointia – ja kokonaisuus tulee vielä lähivuosina täydentymään.

Logistisesti merkitystä on silläkin, että alueen vierestä kulkee Teollisuuskatu, joka yhdistää Pasilan ja Kalasataman keskukset. Kaupungin intressi ”tupladynamon” kehittämiseen on ilmeinen. Konepajan alueelle haettiin arkkitehtikilpailun avulla ratkaisuja siihen, kuinka uusi hotelli- ja toimistorakennus voitaisiin sijoittaa luontevaksi osaksi historiallisesti arvokasta aluetta.

Konepajalla saatiin uusi vaihde silmään jo vuonna 2018, kun The Train Factory Oy osti alueen keskeisimmät rakennukset, Bruno Granholmin suunnittelemat ja vuosina 1899–1910 rakennetut kokoonpanohallin ja maalaamon. Historialliseen rakennuskokonaisuuteen kuuluu myös 1970-luvulla rakennettu entinen sähköjunahalli.

Nyt kahta historiallista rakennusta kunnostetaan ja kehitetään nykyaikaiseen käyttöön. Sähköjunahallin tilalle on tarkoitus rakentaa hotelli ja pääkonttoritason toimistotilaa, ja tuoda maantasokerroksiin uusia, monipuolisia toimintoja.

Paikalle haluttiin löytää suunnitteluratkaisu, jossa nykyistä tehokkaampi rakentaminen asettuu luontevaksi osaksi Konepajan asemakaavallista kokonaisuutta ja historiallisesti arvokasta ympäristöä. Samalla uuden rakennuksen tulee tukea Helsingin kaupungin tavoitteita kehittää Teollisuuskadun akselia keskeisenä työpaikka- ja keskusta-alueena, ja parantaa alueen jalankulkuympäristön laatua ja yhteyksiä.

Yhteistyössä kaupungin ja Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa järjestettyyn kansainväliseen Train Factory -kilpailuun kutsuttiin lopulta viisi arkkitehtitoimistoa. Kaupungillakin tunnustettiin, että suunnittelutehtävä on varsin vaikea, esimerkiksi hankalan muotoisen tontin takia.

Kilpailuehdotukset olivat kuitenkin ilahduttavan korkeatasoisia, avaten uudenlaisia näkökulmia alueen kehitykseen.

Kaupunki arvioi alkujaan, että kyseinen paikka tarvitsisi jotain muuta kuin vain pitkän ja monotonisen rakennusmuurin. Onnistuneimmissa kisaehdotuksissa olikin onnistuttu luomaan useaan osaan jakautuva, siropiirteinen volyymi, joka toi myös katutasoon jotain uutta. Kaikissa ehdotuksissa oli kuitenkin kehitettävää, ja tuomaristo päätyi pyytämään kolmelta työryhmältä tarkennuksia kilpailutöihin. Kaikki ehdotukset kehittyivät selkeästi toisessa vaiheessa.

Voittajatyöksi valittiin helmikuussa A Roof for Helsinki -ehdotus, jonka vahva ja omaleimainen suunnitteluratkaisu linkittää Teollisuuskadun uudella ja mielenkiintoisella tavalla Pasilan Konepajaalueeseen. Tuomaristo arvioi, että ehdotuksen aktiivinen ja kutsuva katutaso vastasi parhaiten hankkeen tavoitteita. Lisäksi ehdotuksella oli eniten potentiaalia luoda sekä uusi sisäänkäynti Konepajan alueelle että uusi ja vetovoimainen kohde kaupunkiin.

Tuomarit pitivät myös siitä, että hotellin tilavuus sijoitettiin hoikkaan, vaaleaan torniin, joka ”katoaa” taivaalle, pienentäen samalla kadun varjostusta. Voittajatyön suunnittelusta vastasi portugalilainen arkkitehtitoimisto MASSLab Porto yhteistyössä AFRY & AFRY Ark Studion kanssa.

Mitä sitten tapahtuu seuraavaksi? - Asemakaavoituksen aikana suunnitelmia työstetään edelleen, ja niistä käydään keskustelua myös kaupunkilaisten ja muiden osapuolten kanssa. Kaupunki haluaa tietysti, että työpaikka- ja keskusta-alueena kehittyvän Teollisuuskadun varrelle tulee lisää toimitilaa ja palveluita.

Uuden rakentamisen myötä myös maantasokerrosten elävyys ja jalankulun reitit alueella paranevat. Kaikkien toiveissa on, että Pasilan konepajan rooli elinvoimaisena työpaikka-, kulttuuri- ja tapahtumakeskittymänä vahvistuu entisestään.

PETRI CHARPENTIER

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 3/2024

prointerior-lehti

AJANKOHTAISTA




Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »