mainos_1039

Projektiesittelyt (toimistorakennukset ja työympäristöt)

Ramboll village

artikkelikuva: Ramboll village

Espooseen Turunväylän ja Kehä l:n kupeeseen on kohonnut Ramboll Finland Oy:n uusi energiatehokas 19 000 neliömetrin kokoinen toimitalo. Ramboll Village on korkealaatuinen, ympäristöystävällinen ja inspiroiva työympäristö, mikä palvelee Rambollin yli tuhatta työntekijää. Rakennukselle on myönnetty Green Office sertifikaatti sekä LEED V4 kultatason sertifikaatti. Rakennuksen omistaja on Keva ja kohteen toteuttaja on Hartela. Rakennuksen arkkitehtija pääsuunnittelusta vastasi Cederqvist & Jäntti arkkitehdit Oy ja Ramboll vastasi käytännössä kohteen muusta suunnittelusta. isustussuunnittelusta vastasi Sisustusarkkitehdit Gullsten-Inkinen Oy.

”Hankkeen lähtökohtana oli saada pääkaupunkiseudulla olevat useat eri toimipisteemme toiminnot saman katon alle, jotta yhteistyö olisi entistä laadukkaampaa ja tehokkaampaa eri tekniikka-alojen välillä. Nykyiset toimitilat olivat jo täynnä, joten kasvunvaraa ei myöskään ollut”, Rambollin hankekehitysjohtaja Kari Melander kertoo.

Rakennuksen suunnittelussa on käytetty yrityksen laajaa osaamista kaikilla eri osa-alueilla niin työympäristön suunnittelussa kuin teknisissä ratkaisuissa. Kestävä kehitys, ympäristöystävällisyys ja energiatehokkuus olivat tärkeässä roolissa Ramboll Villagea suunniteltaessa.

Värikäs virastotalo
Ramboll Village poikkeaa hyvin paljon tyypillisen toimiston näköisestä rakennuksesta ja kansainvälisyyttä on haluttu alleviivata. Rakennuksen pehmeät kulmat symboloivat inhimillisyyttä, kun taas rakennuksen värimaailma viestii ekologisuudesta ja energiatehokkuudesta. Toimistotalon suuret pystyikkunat keventävät rakennuksen julkisivua sekä luovat avaruutta niin ulos kuin sisällekin. Vahvan oman identiteetin omaava rakennus viestii positiivista kuvaa asiakkaille ja työntekijöille. Ramboll Villagen pääsuunnittelijana toimi Cederqvist & Jäntti arkkitehdit Oy:stä arkkitehti Leena Brooke ja arkkitehti Tom Cederqvist vastasi hankkeen konseptin kehityksestä ja rakennuksen arkkitehtuurista.

”Tämä oli hieno ja onnistunut hanke. Kehitimme konseptin huolella ja lopputulos on hyvin lähellä alkuperäistä suunnitelmaa. Prosessi on mennyt optimaalisesti”, kertoo Tom Cederqvist.

Luonnollisia kohtaamisia
Ulkopuolelta rakennus on hyvin värikäs ja näyttävä, mutta sisälle astuttaessa tunnelma muuttuu rauhalliseksi ja harmoniseksi värimaailmaksi. Vaalean eri sävyt sekä laadukkaat luonnonmateriaalit sopivat täydellisesti hillittyyn yleisilmeeseen. Keskellä Ramboll Villagea sijaitsee avara atrium-piha mikä toimii rakennuksen sydämenä ja yhteisöllisenä kohtaamispaikkana. Lämpöä ja pehmeyttä suureen aulaan tuo tyylikäs puinen rimaseinä. Aulaan mahtuu tarvittaessa kerralla koko Rambollin henkilökunta. Myös rakennuksen jokaisessa kerroksessa on kahvila mikä toimii kohtaamispaikkana. Spontaanien kohtaamisten lisääminen ja mahdollistaminen oli yksi rakennuksen suunnittelun lähtökohdista.

”Yhteisöllisyys ja se että ihmiset kohtaavat toisiaan oli suunnittelun lähtökohtana ja tavoitteena. Rakennus luo synergiaa ja uuden tyyppistä luovuutta”, pääsuunnittelija Leena Brooke selventää.

Rakennuksen jokaisesta kerroksessa on kahdeksikon muotoinen kävelyreitti, jonka varrelta löytyy kaikki hissit, portaat, kahvilat ja taukotilat. Tämä reitti edistää luonnollisesti työntekijöiden välisiä jokapäiväisiä kohtaamisia.

”Menemällä lähemmäksi keskellä rakennusta olevaa ”Infinity Loop” -aluetta tapahtuu luonnollisia kohtaamisia, koska siinä on dynamiikkaa. Ulospäin mentäessä tilat rauhoittuvat ja siellä on hiljaisia työskentelypisteitä”, Tom Cederqvist kertoo.

Yhteisölliset monitoimitilat
Työympäristön mukavuuden, tuottavuuden ja tehokkuuden saavuttamiseksi Rambolin työntekijät pääsivät vaikuttamaan toimitilojen suunnitteluun. Työntekijät osallistuivat monella eri tavalla, kuten erilaisten foorumeiden ja projektiryhmien avulla. ”Ramboll Villagesta haluttiin kehittää monimuotoinen tila missä yhteisöllisyys sekä asiakkaat ja yhteistyökumppanit on huomioitu”, kertoo Kari Melander.

Rakennuksen tilat onkin huolella mietitty ja Ramboll Villagesta löytyy hiljaisten huoneiden lisäksi myös yksilöhuoneita niitä tarvitseville työntekijöille. Tämän lisäksi toimitiloissa on useita tiimitiloja mitkä on suunniteltu pidempi aikaiseen / toistuvaan käyttöön noin 4–12 henkilölle sekä tavallisia kokous- ja neuvottelutiloja.

Laadukkaisiin materiaaleihin, kokonaisvaltaiseen viihtymiseen ja akustointiin on Ramboll Villagessa kiinnitetty myös paljon huomiota. Rakennuksen kerroksissa akustiikkalevyt on suunniteltu tyylikkäästi osaksi sisustusta ja isossa pääaulassa hyvään ääniolosuhteeseen on paneuduttu huolella, jotta vaimennusta saadaan tehokkaasti ja riittävästi oikeisiin kohtiin. Hyvän ilmanlaadun saavuttamiseksi sisätilojen materiaalivalintoihin on panostettu.

”Pidimme tärkeänä sitä, että toimitiloissa ja sisätiloissa on mahdollisimman paljon rakennusmateriaaleja ja kalusteita missä on M1 luokitus eli pienet päästöluokitukset, joka kertoo vähäpäästöisyydestä, jotta ne ei allergisoi. Suunnittelemme asiakkaillemme kestävän kehityksen ratkaisuja teknisessä mielessä, joten halusimme myös omassa talossa huomioidakestävän kehityksen näkökulmaa, kuten materiaalivalinnoissa”, Kari Melander selventää.

Älykäs rakennus
Ramboll Villagessa on noudatettu kestävän rakentamisen periaatteita sekä rakennuksessa on hyödynnetty digitalisaatiota. Koko kiinteistöön on asennettu käyttäjälähtöinen ja itseoppiva LED-valaistusjärjestelmä. Muuntojoustava valaistus mukautuu tilan ja käyttäjän mukaan sekä se nostaa Ramboll Villagen työskentelymukavuuden uudelle tasolle. Älykkäiden valaisimien avulla rakennuksessa pystytään esimerkiksi havannoimaan tilojen erilaiset käyttöasteet.

Toimistotilojen työtehoa ja keskittymistä on parannettu peittoäänijärjestelmän avulla. Peittoäänijärjestelmä tuottaa vähäistä taustakohinaa, joka parantaa työhön keskittymistä peittämällä lähellä työskentelevien puheesta häiritsevimmän osuuden. Peittoäänen voimakkuus pidetään matalana ja huomaamattomana.

Toimitilojen sisäilman laatua tarkkaillaan ja analysoidaan reaaliaikaisesti. Rakennukseen voidaan tuottaa tarpeen mukainen sisäilmasto.

”Ramboll Villagen aulaan asennetaan lähiaikoina Ramboll Circle mistä pystytään seuraamaan tietoja livenä. Tämä tieto jaetaan niin työntekijöille kuin vieraileville asiakkaillekin. Ramboll Circlestä voi seurata muun muassa rakennuksen lämpötilaa, energiakulutusta ja hiilidioksiidipitoisuuksia”, kertoo Kari Melander

Teksti: Heli Mäkiranta

Avaa Ramboll Village kuvagalleria

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 1/2024

prointerior-lehti
mainos_1052
mainos_1036

AJANKOHTAISTA




Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »