mainos_1078

Kalusteet ja varusteet
Sisustussuunnittelu
Valaistus

Tulevaisuuden työympäristöjä Orgatec 2022 -sisustusmessuilla

artikkelikuva: Tulevaisuuden työympäristöjä Orgatec 2022 -sisustusmessuilla

Saksan Kölnissä pidettiin 25.–29. lokakuuta Orgatec 2022 -messut. Niiden punaisena lankana olivat nykypäivän ja tulevaisuuden työympäristöjen sisustusratkaisut. Nopeasti muuttuva työelämä on jo tuonut toimistoihin uudenlaisia joustavia kalusteita ja muunneltavia tiloja. Monista sisustustuotteista on myös tullut entistä ympäristöystävällisempiä.

TYÖPAIKKOJEN LUONNE sekä tilanjako- ja sisustusratkaisut kehittyvät, koska etä- ja hybridityöt ovat yleistyneet koronapandemian myötä.

Toimistoissa eri puolilla maailmaa pyritään toisaalta turvallisiin työympäristöihin, joissa on mahdollista pitää turvaväliä muihin ja huolehtia hyvästä hygieniasta. Toisaalta tiimityötä ja vuorovaikutusta työntekijöiden kesken tarvitaan siinä missä ennenkin.

Osa työnteosta on kuitenkin pysyvästi muuttumassa etätyöksi. Niinpä tiimityöstäkin tulee jossain määrin virtuaalista – siis tietotekniikalla toteutettavaa – ja siihen tarvitaan uudenlaisia työkaluja.

On suunniteltava tiloja ja kalusteita, joiden avulla työtä voidaan tehdä uusilla luovilla tavoilla, niin työpaikoilla kuin kotonakin. Orgatec 2022 -messujen yhtenä teemana oli löytää tätä varten erilaisia toimivia käytännön ratkaisuja ja ideoita.

kuva

Innovatiivinen sisustus työpaikoille ja etätöihin

Kun etätöitä on tehty pitkään kotioloissa, myös työpaikkoja pitäisi kehittää viihtyisämmiksi, jotta työntekijät viihtyisivät konttorillakin tekemässä tuottavaa työtä.

Uusissa työtilakonsepteissa on oltava kekseliäitä ratkaisuja, joilla saadaan aikaan inspiroivia työympäristöjä ja joustavia käyttäjäystävällisiä toimistoja. Tätä varten työpaikoille olisi tuotava uutta teknologiaa, älykästä toimistotekniikkaa, taidokasta muotoilua ja esteettistä sisustusta.

kuva

Harmaat avokonttorit, joissa valaistus ja ilmanvaihto on suunniteltu puutteellisesti ja joissa yleinen hälinä häiritsee työntekoa, ovat jo lähtökohtaisesti epäviihtyisiä. Huono työympäristö ei motivoi hyviin työsuorituksiin.

Nykyaika ja ”uusi normaali” vaativat tyylikkäitä, sopivasti värikkäitä ja ergonomisia työtiloja, joita voidaan tarvittaessa hienosäätää tilanteiden mukaan. Tarvitaan esimerkiksi joustavia tilaratkaisuja.

Tuoteuutuuksista olikin nähtävissä, miten nopeasti työpaikkojen tilaja kalusteratkaisut ovat muuttuneet ja kehittyneet. Markkinoille pyritään tuomaan yhä huolitellummin suunniteltuja kalusteita ja jopa työtilakokonaisuuksia, joissa on sekä ergonomisuutta että innovatiivisuutta.

Ergonomisuus on tärkeää, jotta työntekijät malttavat istua pitempäänkin töiden ääressä joko kodin etätyöpisteellä tai työpaikan toimistotuolilla. Jos toimisto on kodinomainen, se voi olla mitä sopivin työympäristö – mutta muuten välttämättä ei.

Osa Orgatecissä esitellyistä uutuuskalusteista olikin suunniteltu sekä toimisto- että etätyökäyttöön.

kuva

Muunneltavia tiloja

Modulaarisilla ratkaisuilla työpaikan tiloja voitaisiin jakaa erilaisiksi vyöhykkeiksi.

Jonkinlaisia monitilatoimistoja on toki toteutettu ennenkin, mutta yhä pitemmälle kehitetylle muunneltavuudelle on kysyntää. Esimerkiksi italialaisvalmistaja La Cividina esitteli messuilla Node+ -mallistoaan modulaaristen työympäristöjen toteuttamiseen. Ratkaisuun kuuluu tilajoustoa muun muassa modifioitavien väliseinien avulla.

Avotiloissa on tarvetta rauhallisille työpisteille. Muiden muassa Sedusyhtiö esitteli ”Se:Cube Max” -työtilakuutiota, joka soveltuu monentyyppisiin olemassa oleviin toimistotiloihin.

Työrauhaa ja entistä parempaa akustiikkaa kaivataan muutenkin työpaikoille. Akustisesti suojattuja kokoustiloja oli tuonut messuille esimerkiksi Abstracta, jonka uusi ”Zen Pod” -tilaratkaisu oli tyylillisesti erikoinen ja pohjautui japanilaistyyppisiin interiööreihin.

kuva

Monikäyttöisiä työkalusteita

Toiset valmistajat keskittyivät modulaarisiin kalustus- ja arkistokaappiratkaisuihin sekä uudenlaisiin monikäyttöisiin kalusteisiin.

Vaikkapa Pontis Hypa -malliston työpöydissä on mahdollisuus kääntää pöytälevyä sähköisesti vertikaaliasentoon, minkä jälkeen levy toimii työpalavereissa whiteboard-tyyppisenä esitystauluna. Lisäksi pöytäkorkeus on säädettävissä ergonomisesti sopivalle tasolle.

kuva

Ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys olivat selvästi teemoina monissa uutuuskalusteissa. Vaikkapa Kinnarpsin Nilo-työtuolit ovat modulaarisia ja purettavissa osiin, mikä helpottaa kuluvien osien vaihtamista ja lopulta tuolien kierrätystä.

Ruotsalaisvalmisteinen Lammhults-tuoli taas on kokonaisuudessaan terästä. Työtuoli kestää käyttöä pitkään, mutta sen voi aikanaan sulattaa sellaisenaan metallinkierrätykseen.

Kunnon valaistus auttaa jaksamaan

Myös valaistus on tärkeä sisustus- ja viihtyvyyskysymys työympäristöissä. Orgatec-messuilla valaistusasiantuntijat Soyhan Bagei ja Rolf Göbel kertoivat valaistuksen optimoinnista työpaikoilla.

kuva

Professori Bagei korosti oikeanlaisen valaistuksen olevan jopa työterveyskysymys. Hänen mukaansa työpaikkavalaistuksessa olisi kiinnitettävä enemmän huomiota työtekijöiden erilaisiin biorytmeihin, jotta ihmiset pysyisivät virkeinä työpaikoilla.

Göbel puolestaan muistutti, että työympäristöihin tarvittaisiin keinovalon lisäksi aiempaa enemmän luonnonvaloa. Myös päivänkiertoa jäljittelevät muuttuvasävyiset valonvärit valaistuksessa olisivat järkevä ratkaisu, jonka toteutus onnistuu hyvin nykyaikaisella valaistuksenohjaustekniikalla.

”Yksilöllisempi valaistuksen ohjausmahdollisuus työpisteillä vaikuttaisi myönteisesti työntekijöiden vireystilaan ja jaksamiseen”, asiantuntijat vakuuttivat.

Teksti: Ari Mononen
Kuvat: Koelnmesse / Orgatec / Harald Fleissner

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 3/2024

prointerior-lehti
mainos_1088

AJANKOHTAISTA




Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »