mainos_1039

Projektiesittelyt (kohteessa mukana)
Valaistus

Jyväskylän Nova-sairaalan valaistuksenohjauksen ratkaisu on Suomen laajamittaisin

artikkelikuva: Jyväskylän Nova-sairaalan valaistuksenohjauksen ratkaisu on Suomen laajamittaisin

Sisääntuloaulan aikaohjattu taiteellinen valaistus

Keski-Suomen Sairaala Nova Jyväskylässä on ensimmäinen 2000-luvulla Suomessa rakennettu keskussairaala. ”Sen valaistuksenohjauksen suunnittelussa etusijalla oli energiatehokkuus ja potilaiden viihtyvyys”, Helvarin Suomen myyntijohtaja Jukka Riikkula kuvailee.

”TOIMITIMME SAIRAALAAN Helvarin valaistuksenohjausjärjestelmän ja sen ohjelmoinnin. Urakoitsijat asensivat itse laitteiston. Tällaista ratkaisua ei ole Suomessa ennen toteutettu missään näin laajasti, sillä sairaalan kaikki valot leikkausvaloja lukuun ottamatta sisältyvät ratkaisuun. Helvar-järjestelmä ohjaa kuitenkin myös leikkaussalien yleisvalaistusta, joka on liitetty leikkaussalin kaikenkattavaan yleisohjaukseen. Lisäksi Helvar toimitti kriittisen, keskussairaalassa tarvittavan huollon ja ylläpidon digitaalisen valvontajärjestelmän”, Riikkula jatkaa.

Helvar-järjestelmä koostuu vakiotuotteista, jotka ohjelmoitiin juuri käyttäjän tarpeisiin sopivaksi. Helvar myös auttoi asiakasta sekä suunnittelu- että toteuttamisvaiheessa valaistuksenohjauksen tuomista eri mahdollisuuksista.

”Koska järjestelmämme on vapaasti ohjelmoitavissa, asiakas voi kertoa mitä valaistukselta halutaan. Lisäksi voimme tuoda esiin mitä kaikkea muuta nykyaikaisella älykkäällä valaistuksenohjauksella ja automaatiolla voidaan toteuttaa. Asiakkaalla on käytettävissään koko Helvar-valonohjausratkaisujen valikoima, onpa ne sitten reititinpohjaisia tai langattomia, sekä Helvarin asiantuntemus ja kokemus älyrakennusten erilaisista vaatimuksista.”

Novaan haluttiin valaistus, joka parantaa potilaiden viihtyvyyttä ja henkilökunnan työskentelyä energiatehokkuudesta tinkimättä. Helvar-ratkaisuissa ihmiset ovat aina suunnittelun lähtökohtana, ja siten valaistuksen hallintaratkaisut ja sen kaikki ominaisuudet tukevat ja lisäävät sairaalassa olevien ihmisten hyvinvointia. Helvarin dynaaminen valaistuksenohjaus perustuu ihmisen luontaiseen vuorokausirytmiin. Energiansäästö olikin suunnittelussa eräs keskeinen lähtökohta. Helvarin energiaa säästävä järjestelmä reagoi niin valotasonvaihteluihin kuin vuodenaikoihin. Näin Nova-keskussairaalaan saatiin käyttöön kaikki hyvän valon virkistävät ja terveyttä edistävät ominaisuudet ja samalla luotiin tarkoituksenmukaisesti valaistuja, hyvinvointia tukevia tiloja. Helvar-järjestelmän optimaalinen toiminta varmistetaan jatkuvalla seurannalla ja ylläpidolla.

Sairaalan suunnittelu alkoi jo 2011, ja se valmistui 2020. Sinä aikana teknologia kehittyi voimakkaasti, ja myös uusia ratkaisuja syntyi. Huollon ja ylläpidon digitaalinen valvonta vaihtui toteutuksen aikana modernimpaan Helvar Insights -ratkaisuun, joka seuraa järjestelmän tilaa automaattisesti 24/7 ja ilmoittaa ylläpidolle kaikista huomiota vaativista vioista. Helvar Insights -etäseurantapalvelu kerää tärkeät tiedot pilveen jonka tietoturva on pankkiyhteystason luokkaa. Helvarin ratkaisujen ja palveluiden avulla voidaan luoda älykkäitä, yksilölliset tarpeet huomioivia tiloja, joiden huolto sekä ylläpito on kuitenkin helppoa ja joissa eri talotekniikan järjestelmät toimivat saumattomasti yhteen.

”Näin laajat muutokset tuli luonnollisesti hyväksyttää tilaajalla ja käyttäjällä. Yhteistyö toimi erittäin hyvin pitkästä toteutusvaiheesta huolimatta”, Riikkula kiittää. Suomen laajamittaisin valaistuksenohjauksen projekti oli pitkäjänteisen yhteistyön tulos.

Teksti: Helvar
Kuvat:Tuomas Uusheimo

Helvar toimitti valaistuksen ohjausjärjestelmä Sairaala Novaan

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 1/2024

prointerior-lehti
mainos_1036
mainos_1052

AJANKOHTAISTA




Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »