mainos_107

Yhteistyössä (Julkisivuyhdistys JSY ry)

Arkkitehtiopiskelijakilpailu ratkesi palkittuja ideoita lähiötalokorjaamiseen

artikkelikuva: Arkkitehtiopiskelijakilpailu ratkesi palkittuja ideoita lähiötalokorjaamiseen

Etualalla ehdotus KUMUn tekijät Veera Saastamoinen (vas.), Venla Kotilainen ja Anni Jäntti. Takarivissä kunniamaininnan saaneen METSÄN REUNASSA toinen tekijöistä Rosaliina Järvinen (vas.). Ehdotus SUSHIn tekijät Iida-Marja Kari ja Juho Kekkonen. Ehdotus PIKI tekijät Annina Bitter ja Oona Hynninen. Kuvasta puuttuu kunniamaininnan saaneen ehdotuksen toinen tekijä Meea Tikkanen.

Minkälaisin arkkitehtonisin keinoin uudistaa 1970-luvulla rakennettua asuinkerrostaloa niin, että sen julkisivuarkkitehtuuri uudistuu, energiatehokkuus paranee ja kiinteistölle tuotetaan lisäarvoa lisäkerrosrakentamisella?

Tällaisia kysymyksiä ratkoivat Julkisivuyhdistyksen perinteiseen Kerrostalon korjauksen ideakilpailuun osallistuneet arkkitehtiopiskelijat. Vuosittainen kilpailu on tarkoitettu Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Oulun yliopiston arkkitehtikoulujen opiskelijoille.

Kilpailu järjestettiin nyt kahdennentoista kerran. Palkintojen saajat julkistettiin tammikuussa Korjausrakentaminen 2020 -tapahtumassa.

Korkeatasoiseen kilpailuun saatiin 26 ehdotusta

Kilpailun voitti ehdotus ”KUMU”, jossa yhdistettiin palkintolautakunnan mielestä ansiokkaasti arkkitehtuuriltaan vanhaa ja uutta:

mielestä ansiokkaasti arkkitehtuuriltaan vanhaa ja uutta: ”Julkisivut ovat korkealuokkaisia. Niiden kauniit värit ja yksityiskohdat ovat tyylikkäitä, rakennetekniset ratkaisut toimivia ja ovat perusteltuja. Julkisivujen kevyt korjausratkaisu on erityisen onnistunut ja toteutuskelpoinen.”

Palkitun ehdotuksen tekijät ovat Anni Jäntti, Venla Kotilainen ja Veera Saastamoinen Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä.

Toisen palkinnon voitti ”SUSHI”, jota palkintolautakunta piti omaperäisenä:

”Parvekkeiden vinot tukipylväät tekevät julkisivusta leikkisän ja eläväisen. Lisäkerros liittyy onnistuneesti olemassa olevaan rakennukseen yhtenäisen materiaalipaletin avulla. Ratkaisu kunnioittaa myös vanhaa rakennusta.”

Palkitun ehdotukset tekijät ovat Iida-Marja Kari ja Juho Kekkonen Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä.

Kolmannen palkinnon saanut ”PIKI” on palkintolautakunnan mielestä ”harkittu ja yhtenäinen kokonaisuus. Rakennuksen ulkomuodon kauttaaltaan uudistava ehdotus on kaupunkimainen visio pienkerrostalon lisärakentamiseen”.

Ehdotuksen tekijät ovat Annina Bitter ja Oona Hynninen, Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä.

Innovatiivisia ideoita lähiötalojen korjaamiseen

Perustelut osoittavat, että kilpailuun saatiin tälläkin kertaa tavoitteet erinomaisesti täyttäviä ehdotuksia. Kilpailun tavoitteenahan on tuottaa innovatiivisia, monipuolisia ja toteuttamiskelpoisia ideoita 1960–1980-luvuilla rakennettujen lähiökerrostalojen julkisivujen energiakorjauksiin sekä hissien ja lisäkerrosten rakentamiseen.

Tästä syystä ideointikohteeksi on aina pyritty saamaan todellinen kohde. Tällä kertaa korjaamista ideoitiin kahteen Hämeenkyrön Asuntohankinta Oy:n omistamaan asuinkerrostaloon.

Tätä aikaisemmin suunnittelukohteina ovat olleet Espoon Asunnot Oy:n omistama kerrostalokortteli Espoossa, kahtena vuotena Tampereen Vuokratalosäätiön / VTS-kotien omistamat ja hallinnoimat talot Tampereen Peltolammilla ja Härmälässä ja sitä ennen mm. Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva asunto-osakeyhtiö.

Ehdotukset perustuvat ideoihin, eikä niiden toteuttamiskelpoisuus ole ollut tärkein palkitsemiskriteeri. Siitä huolimatta kiinteistönomistajat ovat kokeneet kilpailun merkittäväksi, koska sen kautta on mahdollista löytää ennakkoluulottomia ideoita lähiötalojen korjaamiseen.

Tavoitteena julkisivutietämyksen lisääminen

Julkisivuyhdistyksellä on kolme kilpailua: vuosittainen arkkitehtiopiskelijakilpailu, kahden vuoden välein järjestettävä asunto-osakeyhtiöille suunnattu Julkisivuremontti-kilpailu ja Julkisivuteko-palkinto, joka jaetaan tänä vuonna Julkisivuyhdistyksen 25-vuotisjuhlavuoden merkeissä.

Kaikkien kilpailujen tavoitteena on edistää teknisesti laadukasta ja esteettisesti korkeatasoista julkisivurakentamista.

Kerrostalon korjauksen ideakilpailulla pyritään lisäämään arkkitehtiopiskelijoiden julkisivutietämystä. Siihen tähdätään myös sillä, että yhdistys tarjoaa opiskelijoille jäsenyyttä ja sitä kautta mahdollisuuden osallistua Julkisivuyhdistyksen toimintaan.

Lue lisää kilpailun tuloksista Julkisivuyhdistyksen kotisivulta www.julkisivuyhdistys.fi/uutishuone

Teksti: Riina Takala-Karppanen
sihteeri
Julkisivuyhdistys r.y.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

AJANKOHTAISTA




Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »

!-- Go to www.addthis.com/dashboard to customize your tools -->