mainos_1098

BLOGI

Vähähiiliset rakennusmateriaalit tukevat rakennuttajien ja kiinteistönomistajien hiilitavoitteita

Kirjoittajat: Thomas Stenius ja Mikko Nikander

Vähähiilisten, kierrätettävien rakennusmateriaalien käyttö on yksi keino rakentamisen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Tuotteiden valikoima saisi olla laajempikin.

Tänä päivänä on paremmin sääntö kuin poikkeus, että rakennuttajilla ja kiinteistönomistajilla on vastuullisuusohjelmat, joihin sisältyy päästöjen ja materiaalihävikin vähentäminen. Me Nordic Waterproofing Oy:llä ryhdyimme kehittämään vähähiilisiä bitumikatteita vastataksemme sekä omien että sidosryhmiemme päästövähennystavoitteisiin.

Halusimme löytää uusiutuvista ja kierrätettävistä raaka-aineista vaihtoehtoja perinteisille raaka-aineille. Ratkaisumme on Kerabit Nature -niminen tuoteperhe, jossa merkittävä osa bitumista on korvattu puunjalostusteollisuuden sivutuotteena syntyvällä mäntyöljyllä. Lisäksi tuotteissa käytetään kierrätysmateriaaleista valmistettua tukikerrosta.

Olemme myös omassa toiminnassamme ottaneet kestävän kehityksen laajempaan tarkasteluun. Ensimmäisenä on panostettu puhtaan energian käyttöönottoon. Tehtaalla on toimiston katolla pieni testivoimala ja vuoden 2022 kesällä rakennetaan tehtaan katolle suurempi aurinkovoimala, jolla katetaan merkittävä osa tuotannon energiantarpeesta. Loppu energiatarve katetaan biokaasulla.

Kestävät ratkaisut Kauppakeskus Myyrmannin kattosaneerauksessa

Vantaalaisen kauppakeskus Myyrmannin kattosaneerauksessa katemateriaalin valintaan vaikuttivat kotimaisuus ja tuotteen ympäristöarvot. Kauppakeskuksen omistavan Cityconin tavoitteena on suorien, omista rakennuksista syntyvien hiilipäästöjen vähentäminen nollaan vuoteen 2030 mennessä.

Myyrmannin katto on Cityconille muutakin kuin pelkkä vesikatto: se on myös mehiläispesien kotipiha. Siksi Kauppakeskus Myyrmannin katto on peitetty Kerabitin vaalealla, ilmaa puhdistavalla Nature-pintakermillä. Tämän lisäksi katolle on asennettu 651 aurinkopaneelia, joiden tuottama energia käytetään kauppakeskuksen sähköntarpeeseen.

Kumppanuuksien ja sivuvirtojen hyödyntäminen

Tuotantolaitosten energiankulutuksen ja materiaalien alkuperän lisäksi on tärkeää panostaa tuotteiden kierrätettävyyteen. Materiaalien ei pidä jäädä seisomaan käsittelylaitoksen pihalle elinkaarensa lopussa. Tuotevalmistajana me Nordic Waterproofing Oy:ssä olemme solmineet yhteistyökumppanuuksia paikallisten toimijoiden kanssa.

Forssalainen Iiris Ympäristö Oy käsittelee Kerabit Nature -tuotannosta syntyvän II-laadun sekä työmailta syntyvän leikkuujätteen kierrätysasfaltin raaka-aineeksi muun muassa Asfaltti-Alfa Oy:n käyttöön.

Olemme vasta kehitystyön alussa

Vähähiilisyys alkaa olemaan jokapäiväinen asia, mutta rakennusmateriaalien kanssa olemme vasta kehityksen alussa. Nordic Waterproofing Oy etsii jatkuvasti uusiutuvia ja kierrätysraaka-aineita, joilla voitaisiin valmistaa yhä vähähiilisempiä bitumikatteita.

Vastuullisuus on tärkeä osa Cityconin strategiaa, kiinteistönomistusta ja toiminnan kehittämistä pitkällä tähtäimellä. Panostamme vastuullisiin hankintoihin ja olemme mielellämme mukana kehittämässä uusia vähähiilisiä ratkaisuja kiinteistöpuolelle.

kuva
Kuva: Patrik Wargh

Thomas Stenius
kiinteistöpäällikkö
Citycon Oyj

kuva
Kuva: Suvi Suovaara, Cuvaya

Mikko Nikander
tuoteryhmäpäällikkö
Nordic Waterproofing Oy / Kerabit

Green Building Council Finlandin blogeja kirjoittaa joukko kestävästi rakennetun ympäristön asiantuntijoita.
Lue lisää osoitteesta: figbc.fi

kuva

Mitä mieltä olit artikkelista?

vote 1 vote 2 vote 3 vote 4 vote 5

Seuraa Prointerior

Prointerior uutiskirje

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
prointerior 3/2024

prointerior-lehti

AJANKOHTAISTA




Seuraa Prointerior
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prologistiikka »     prometalli »     proresto »     seatec »