Tekstiililaatoissa Shaw Contractilta on tullut saataville houkuttelevan kauniita struktuureja ja sävy-yhdistelmiä, jotka hivelevät myös meidän suomalaisten esteettistä silmäämme. Tekstiililaatoissa esimerkiksi kudotun oloiset pinnat nostavat esiin tyylitajuamme ja pohjoisia juuriamme. Mallisto kehittyy vauhdilla ja toinen toistaan kauniimpia pintoja saapuu jatkuvasti työpöydillemme.
Työtavat ja tilankäyttö muuttuvat. Tilojen toiminnallisuudet, ihmisten ja tiimien tarpeiden eri huomioon ottaminen ja muuntautuvuuden mahdollistaminen rakennuksissa ovat modernin tilaympäristön valaistuksen haasteita. Mm. Siltasaari 10 on hyödyntää valaistuksenohjauksessa Fagerhultin Organic Responsea.
Metallisia julkisivutuotteita Pohjanmaalla valmistava Suomen Kanttauspalvelu Oy oli keskeinen toimija Tampereen Nokia Arenan eri julkisivumateriaalien toimituksissa.
Nykypäivän kattorakentamisessa halutaan usein käyttää ekologisia ja pitkäikäisiä rakenteita. Esimerkiksi viherkatot ovat lisänneet suosiotaan, mutta myös luonnonkivimateriaalit voivat olla omiaan kattojen päällystämiseen.
Uutuuttaan kiiltävä Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali 2:n laajennus avautui joulukuussa 2021. Visuaalisuutta ja funktionaalisuutta sopivassa suhteessa yhdistelevä sinivalkoinen kokonaisuus tarjoaa kosolti myös reissuromantiikkaa.
Palveluasumista tarjoavaan Malminkartanon hoitokotiin luotiin kodikas ja lämminhenkinen tunnelma viihtyisillä kaluste- ja sisustusratkaisuilla. Hoivakalusteiden toiminnalliset ominaisuudet helpottavat hoitokodin arkea.
Viherkasvien lumo on valtakunnallinen ilmiö. Luontokokemuksesta on mahdollisuus nauttia sisällä ja ulkona, kaupungissa tai maaseudulla. Kun viheralan ammattilaiset rakentavat viihtyisiä keitaita ihmisille, voi elävien kasvien ääressä virkistäytyä kaikkina vuodenaikoina.
Korotettujen lattioiden, parvekelaatoituksien ja ulkoterassien rakentaminen on nopeampaa ja yksinkertaisempaa kuin koskaan Buzon DPH -terassijaloilla. Patentoitu innovaatio ratkaisee rakenteelliset haasteet muun muassa kattoterasseilla.
Modernin arkkitehtuurin julkisivukorjaamisessa korostuu kohteen ominaispiirteiden ja luonteen sekä käytettyjen materiaalien ja tekniikoiden ymmärtäminen. Vaikka toisaalta elementtirakentaminen on ollut suoraviivaista, on niukoilla ja hienovaraisilla detaljeilla suuri merkitys lopputulokseen. Julkisivujen korjaaminen sen ulkonäkö säilyttäen vaatii osaamista sekä suunnittelijoilta että tekijöiltä.
Lumir on luonut täydellisen reseptin saumattomalle huoneakustiikalle. Lumir Comfort on kestävästi saumaton, kotimainen akustiikkapinnoite. EPD ympäristöselosteen omaava hiilinegativiinen tuote sisältää yli 80% biokuitua ja tuotteella pienennetään rakentamisen hiilijalanjälkeä. Läpivärjätty pinnoite säilyttää alkuperäisen sävynsä ja saumattomuutensa vuosikymmenet, joten kyse on hyvin pitkän elinkaaren omaavasta kestävästä akustiikkaratkaisusta. Lumir mahdollistaa jopa iskunkestävän ja likaa hylkivän pinnan, jolloin seinien akustointi onnistuu erinomaisesti alakattopintojen lisäksi. Lumirin kehittämässä akustiikkapinnoitteessa yhdistyvät toiminnallisuus, kestävyys, ekologisuus ja esteettisyys innovatiivisella tavalla. Lumirin tieteeseen pohjautuvat akustiikkaratkaisut tukevat aina tilan arkkitehtonista ja sisustuksellista ilmettä, jättäen suunnittelijalle luomisen vapauden.
Tulevaisuudessa työntekijä valitsee entistä useammin, missä tekee työnsä. Toimitilojen rakentamisessa ja peruskorjauksessa kannattaakin investoida hyvään akustiikkaan, koska sillä on suuri vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja työkykyyn.
Kivivillasta valmistetut akustiikkatuotteet ovat pitkäikäisiä, täysin kierrätettäviä ja ympäristöystävällisiä. Muotoilunsa ja laajan värivalikoimansa ansiosta akustiikkatuotteet toimivat myös sisustuselementteinä.
Taideyliopiston Kuvataideakatemian uudisrakennuksen minimalistinen arkkitehtuuri on modernia tulkintaa perinteisestä teollisuusrakentamisesta. Uusi rakennus elää ajan mukana ja muuntuu käytön myötä; Myllyssä taiteen opiskelun jäljet saavat näkyä.
Helsingin päärautatieaseman vieressä sijaitseva Scandic Grand Central Helsinki avasi ovensa huhtikuussa 2021. VR:n pääkonttorina aiemmin toiminut suojeltu jugendtyylinen rakennus koki perusteellisen saneerauksen, jossa pyrittiin säilyttämään mahdollisimman paljon menneen ajan loistoa.
BLOGIT
Kiertotaloudessa kannattaa vain aloittaaKirjoittaja: Salla Saukkoriipi
Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?
Kiinteistö- ja rakennusalan paradigman on muututtavaKirjoittaja: Pekka Kiuru
Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteenaKirjoittaja: Inari Weijo
Tila- ja arkkitehtisuunnittelun todellinen vaikutus kestävyyteen on merkittäväKirjoittaja: Taru Lehtinen
Tietoa kestävään rakentamiseen – termit tutuiksiKirjoittaja: Jani Kaaresto
Tiili ja rappaus ikisuosiossaMuurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimukseen lisää panostusta
Pienistä puroista kasvaa iso virta – tilasuunnittelun hiilijalanjäljellä on väliäKirjoittaja: Elina Samila
Korjausprosessin hyvä tuntemus avainasioita suunnittelijan työssäJUKO-ohjeistokansioon liittyen webinaari 20.3.2024
Alumiini ja lasi ovat ratkaisevia materiaaleja ikkunateollisuuden ympäristövaikutuksissa
Perinnejulkisivukorjaus voitokas Julkisivuremontti-kilpailussa
Tilasuunnittelun ympäristövaikutukset tulee huomioida osana rakennuksen hiilijalanjälkeäKirjoittajat: Hilda Rantanen, Mira Oinonen, Roosa Riski ja Elina Samila
PihlaPro osoitti luotettavuutensa poikkeuksellisina aikoina
Tavoitteena hyvän julkisivurakentamisen edistäminen
Rakennusten käyttöiän pidentäminen auttaa hillitsemään ilmastonmuutostaTeksti: Asso Erävuoma, Jaana Valjus ja Markus Kalaoja
Näkökulmia vastuullisuuteen
Unohtumaton työhyvinvointipäivä kalastuksen ja saariston tunnelmassa
Innovatiivinen Rocko Wall Tiles on kustannustehokas luksustuote
Tammelan Stadion - uuden ajan hybridikortteli
Akustointi arkkitehtuurissa
Vuoden 2025 sisustusarkkitehtitoimisto on Kohina
Aurinkosuojaus on energiatehokas ratkaisu miellyttävään sisäilmaan
Kiinteistöturvallisuus ja opastaminen julkitiloissa
Keittiö tänä päivänä
Seinäjoen uusi asema-alue avautuu
Sisustussuunnittelija ja yrittäjyys – luovuutta, vastuuta ja rohkeutta
Energiatehokkuus ja sisäilmaratkaisut julkisissa rakennuksissa
Katto ei ole vain katto
Rakennusten tulevaisuus: Purkaminen ei saa olla ensisijainen ratkaisu
Perinteitä kunnioittaen: RUUTUMESTARIT Oy
Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?
Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa
Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi
Monimuotoisuus, tasa-arvo ja osallistaminen (DEI) osana sisustusarkkitehdin työtä
Ihminen oli osa luontoa?
Laadukas suunnittelu, mitä se on?
Ennen kaikki oli kauniimmin?
Vuoden 2024 kalustesuunnittelija on Petra Lassenius
Mikromanagerointi – miten säilyttää luovan työn ilo?
Digitalisaatiolla on mahdollisuus uudistaa arkkitehtuurin prosessit ja palvelut
Tulevaisuuden arkkitehtuuri – innovaatioita ja kestävyyttä
Meill on bileet, paikat sileex
Urbaania kestävyyttä, kiitos!
Lähiöohjelma, älä jätä!
Identiteetti versoo paikasta
Konepajalta kajahtaa
Mistä on kestävä kaupunki tehty?
Vastustuskykyisempi kaupunki, kiitos!
Ammattikeittiö- ja siivottavuussuunnittelu
Pajulahden tilauudistus tehtiin asiakaskokemus edellä
Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa
Pinnoitettavat lattiatasoitteet
Ympäristöystävälliset lattiaratkaisut
Älykäs saumauslaasti
Uuden ajan lattiamateriaalit
Hallittu betonin päällystäminen
Askeläänenvaimennus keraamisen laatan alle
Neolith® suurlaatat nyt suomessa
Uusia tutkimustuloksia signaali-ikkunoiden toimivuudesta
Inspiraationa luonto - kestävän olemassaolon mallit ja strategiat löytyvät luonnosta
Junet – Ajatonta designia kestävyydestä tinkimättä
Kevyttä, modernia ja palotuvallista - tutustu lasioveen, joka ei näytä palo-ovelta
Hyödynnä ahdas suihkutila optimaalisesti
Uusia mahdollisuuksia suunnittelijoille
Uudet piiloasenteiset Axor suihkut ja termostaatit - puristinen design yhdistettynä korkealuokkaiseen teknologiaan
Kierrätys, vihreys ja turvallisuus näkyvät Kinnarpsin uutuuksissa
Tekoälyyn perustuva langaton Helvar ActiveAhead -valaistusratkaisu tuo huomattavia hyötyjä
Uudet värit ja yhteensopivat laattakoot
Kristallinkirkasta lasia ja värien hehkua moderniin julkisivurakentamiseen
Hygieeninen käsienpesupaikka voi olla myös tyylikäs
Markkinoiden kestävimmät kylpyhuonekalusteet!
Kylpyhuonekalusteiden tulisi kestää koko sukupolven ajan!
Kinnarps auttoi Advenia siirtymään uusiin tiloihin ja uudenlaiseen tapaan tehdä töitä