Rakennusalalla on ollut jo jonkin aikaa tavoitteet koskien materiaalien ja energian hiilineutraalisuutta. Valtio - ja kuntakohtaisten ilmastotavoitteiden rinnalle on syntynyt yrityskohtaisia ja koko alaa koskevia ilmastotavoitteita.
Kun kerrostaloon tulee isot ikkunat, ratkaisut on suunniteltava erityisen huolellisesti. PihlaPROn projektipäälliköt auttavat valitsemaan kohteeseen sopivat, laadukkaat ja turvalliset tuotteet.
Vodavol on uusi, rakennusalan asiantuntijayritysten (Consti, Hilti, Paroc ja Vahanen) yhdessä kehittämä järjestelmä vanhojen betonisandwichelementtikerrostalojen julkisivujen saneeraukseen. Vodavol lyhentää huomattavasti suunnitteluun ja asennukseen kuluvaa aikaa, ja pienentää näin julkisivuremontin kokonaiskustannuksia.
Sebastian Herkner ja Pedrali ovat yhdistäneet voimansa ja luoneet aistikkaan ja hienostuneen Blume-malliston.
Aurinkosuojauksen avulla sisätilat pysyvät viileinä ja koneellisen jäähdyttämisen tarve vähenee. Paras lopputulos saavutetaan, kun aurinkosuojaus huomioidaan suunnittelussa alusta saakka.
Vuonna 2006 perustettu Protest Design toimii Tampereella, mutta tekee vaikuttavia tilasuunnitelmia koko Suomeen ja menestyksekkäästi ympäri maailmaa.
Hyvä akustiikka saa tilan palvelemaan käyttötarkoitustaan ja yksilöitä. Juuri lanseeratussa, aisteja hivelevässä akustiikkatuotteiden designvalikoimassa korostuvat valinnanvapaus, turvallisuus ja kestävää huomista edistävä vastuullisuus.
Uusi innovatiivinen valo-ohjaus muuttaa DALI-kiskovalaistuksen datan pohjalta ohjautuvaksi, oppivaksi älyverkoksi. Se tuo valaistuksen suunnitteluun, käyttöönottoon sekä käyttöön kaivattua helppoutta ja joustavuutta sekä optimoi energiankulutusta.
Sisustussuunnitteluprojektien yhteydessä syntyy usein kokonaan uusia tuotteita. Juuri näin sai alkunsa myös Heli Mäkirannan suunnittelema moderni saarnesta ja käsinpuhalletusta lasista valmistettu QUU-valaisin.
Uusi Premium-saumauslaasti ARDEX G10 tarjoaa täydellisen yhdistelmän toimivuutta ja estetiikkaa.
Julkisen tilan lattiamateriaali joutuu kovalle kulutukselle. Parhaimmillaan - tai pahimmillaan - lattialla saattaa kävellä kymmeniä tuhansia ihmisiä päivässä ja kuitenkin lattiapinnan pitäisi säilyä hyvänä ja näyttävänä vuosikausia. Siksi lattioihin on tärkeää valita kestävät ja laadukkaat pintamateriaalit. Julkitiloissa tulee myös huomioida materiaalin vaikutus huoneilmaan, samoin kun sen äänenvaimennusominaisuudet.
Erilaiset tiilet, laatat ja luonnonkivet antavat suunnittelijoille mahdollisuuden toteuttaa näyttäviä ja monipuolisia rakenneratkaisuja niin sisä- kuin ulkotiloissakin.
Suurten kaupunkien keskeisissä julkisissa rakennuksissa saattaa vuosittain käydä miljoonia ihmisiä, jotka kuluttavat lattioita. Logistiikkarakennusten lattioilla ajetaan monesti autoilla tai muunlaisilla raskailla koneilla. Lattiat on suunniteltava ja toteutettava hyvin, jotta ne kestävät aikaa ja käyttöä sekä pysyvät hyvän näköisinä ja tyylikkäinä.
Kestävän kehityksen mukaisten kalusteiden valintaa helpottavat valmistukselle ja raaka-aineille myönnetyt sertifikaatit. Kestävästi suunniteltu tila on muuntojoustava ja vastaa sekä tämän hetken että tulevaisuuden tilankäyttäjien tarpeisiin.
BLOGIT
Kiertotaloudessa kannattaa vain aloittaaKirjoittaja: Salla Saukkoriipi
Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?
Kiinteistö- ja rakennusalan paradigman on muututtavaKirjoittaja: Pekka Kiuru
Parvekekaiteiden turvallisuus selvityskohteenaKirjoittaja: Inari Weijo
Tila- ja arkkitehtisuunnittelun todellinen vaikutus kestävyyteen on merkittäväKirjoittaja: Taru Lehtinen
Tietoa kestävään rakentamiseen – termit tutuiksiKirjoittaja: Jani Kaaresto
Tiili ja rappaus ikisuosiossaMuurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimukseen lisää panostusta
Pienistä puroista kasvaa iso virta – tilasuunnittelun hiilijalanjäljellä on väliäKirjoittaja: Elina Samila
Korjausprosessin hyvä tuntemus avainasioita suunnittelijan työssäJUKO-ohjeistokansioon liittyen webinaari 20.3.2024
Alumiini ja lasi ovat ratkaisevia materiaaleja ikkunateollisuuden ympäristövaikutuksissa
Perinnejulkisivukorjaus voitokas Julkisivuremontti-kilpailussa
Tilasuunnittelun ympäristövaikutukset tulee huomioida osana rakennuksen hiilijalanjälkeäKirjoittajat: Hilda Rantanen, Mira Oinonen, Roosa Riski ja Elina Samila
PihlaPro osoitti luotettavuutensa poikkeuksellisina aikoina
Tavoitteena hyvän julkisivurakentamisen edistäminen
Rakennusten käyttöiän pidentäminen auttaa hillitsemään ilmastonmuutostaTeksti: Asso Erävuoma, Jaana Valjus ja Markus Kalaoja
Näkökulmia vastuullisuuteen
Unohtumaton työhyvinvointipäivä kalastuksen ja saariston tunnelmassa
Innovatiivinen Rocko Wall Tiles on kustannustehokas luksustuote
Tammelan Stadion - uuden ajan hybridikortteli
Akustointi arkkitehtuurissa
Vuoden 2025 sisustusarkkitehtitoimisto on Kohina
Aurinkosuojaus on energiatehokas ratkaisu miellyttävään sisäilmaan
Kiinteistöturvallisuus ja opastaminen julkitiloissa
Keittiö tänä päivänä
Seinäjoen uusi asema-alue avautuu
Sisustussuunnittelija ja yrittäjyys – luovuutta, vastuuta ja rohkeutta
Energiatehokkuus ja sisäilmaratkaisut julkisissa rakennuksissa
Katto ei ole vain katto
Rakennusten tulevaisuus: Purkaminen ei saa olla ensisijainen ratkaisu
Perinteitä kunnioittaen: RUUTUMESTARIT Oy
Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?
Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa
Inspiraatiota vastuullisuuspolullesi
Monimuotoisuus, tasa-arvo ja osallistaminen (DEI) osana sisustusarkkitehdin työtä
Ihminen oli osa luontoa?
Laadukas suunnittelu, mitä se on?
Ennen kaikki oli kauniimmin?
Vuoden 2024 kalustesuunnittelija on Petra Lassenius
Mikromanagerointi – miten säilyttää luovan työn ilo?
Digitalisaatiolla on mahdollisuus uudistaa arkkitehtuurin prosessit ja palvelut
Tulevaisuuden arkkitehtuuri – innovaatioita ja kestävyyttä
Meill on bileet, paikat sileex
Urbaania kestävyyttä, kiitos!
Lähiöohjelma, älä jätä!
Identiteetti versoo paikasta
Konepajalta kajahtaa
Mistä on kestävä kaupunki tehty?
Vastustuskykyisempi kaupunki, kiitos!
Ammattikeittiö- ja siivottavuussuunnittelu
Pajulahden tilauudistus tehtiin asiakaskokemus edellä
Bulevardin designkeidas hyvässä vedossa
Pinnoitettavat lattiatasoitteet
Ympäristöystävälliset lattiaratkaisut
Älykäs saumauslaasti
Uuden ajan lattiamateriaalit
Hallittu betonin päällystäminen
Askeläänenvaimennus keraamisen laatan alle
Neolith® suurlaatat nyt suomessa
Uusia tutkimustuloksia signaali-ikkunoiden toimivuudesta
Inspiraationa luonto - kestävän olemassaolon mallit ja strategiat löytyvät luonnosta
Junet – Ajatonta designia kestävyydestä tinkimättä
Kevyttä, modernia ja palotuvallista - tutustu lasioveen, joka ei näytä palo-ovelta
Hyödynnä ahdas suihkutila optimaalisesti
Uusia mahdollisuuksia suunnittelijoille
Uudet piiloasenteiset Axor suihkut ja termostaatit - puristinen design yhdistettynä korkealuokkaiseen teknologiaan
Kierrätys, vihreys ja turvallisuus näkyvät Kinnarpsin uutuuksissa
Tekoälyyn perustuva langaton Helvar ActiveAhead -valaistusratkaisu tuo huomattavia hyötyjä
Uudet värit ja yhteensopivat laattakoot
Kristallinkirkasta lasia ja värien hehkua moderniin julkisivurakentamiseen
Hygieeninen käsienpesupaikka voi olla myös tyylikäs
Markkinoiden kestävimmät kylpyhuonekalusteet!
Kylpyhuonekalusteiden tulisi kestää koko sukupolven ajan!
Kinnarps auttoi Advenia siirtymään uusiin tiloihin ja uudenlaiseen tapaan tehdä töitä